sunnuntai 6. joulukuuta 2015

Leirihuveja - Mikä ihmeen SYYSleiri se joulukuussa on?!

Kakarana en koskaan päässy leireille. En heppaleireille enkä millekään muille leireille - jopa rippileirin onnistuin skippaamaan! ;) Mutta ei se mitään toverit, onneksi sitä voi aikuisiällä alottaa väkivaltaurheilun ja päästä sitten tappeluleireille! Eihän siellä valitettavasti koko viikkoa vietetä, mutta jo yhdessä viikonlopussa voi oppia ihan hirvittävästi uutta! Tai siis saada mukaansa jotain mikä kannattaa opetella ja oppia. Hyvin.

Potkunyrkkeilyliiton syysleiriä vietettiin Helsingin GB Gymillä meidän iloksemme tänne Oulusta lennelleen Leif "Lepa" Steniuksen johdolla. Ja vaikka onhan se vähän ihmeellistä puhua syysleiristä joulukuussa, niin ei hätää, Suomen talvi piti kyllä huolen tästä osuudesta. Reilusti plussaa ja vettä sataa niin syksyltä tää tuntuukin. Kiitos siitä.. Enivei, tämä oululaisvittuilija toi mukanaan paljon uutta opittavaa, selitti opettamiaan tekniikoita todella hyvin ja tarpeen vaatiessa ratakiskosta vääntäen. Olen ihan epätoivoisesti yrittänyt muistaa edes tärkeimmät kohdat ja itselle sopivimmalta tuntuneet tekniikat ja kirjoittanut niitä ylös myöhempää harjoittelua varten. Tajusin sieltä välittömästi muutaman jutun, joista tulee olemaan aivan varmasti hyötyä ja koin ne heti sellaisiksi, jotka voin oppia melko sujuvasti ja joiden käytännön hyödyn ymmärsin heti. Että miten ja erityisesti miksi ja missä yhteydessä.

Pelkän raivopäisen mättämisen ja vakavan runnomisen sijaan viikonlopun aikana on paljon puhuttu itseluottamuksesta ja tekemiseen liittyvästä ilosta. On rakastettava sitä mitä tekee, sen on oltava iloista ja rentoa. Treenikaverille pitää hymyillä (oma valmentajani nauroi tässä kohti, kun sanoin ettei tää nyt ole varsinaisesti ollut se ihan vaikein osuus mun toteuttaa..) eikä treenikaveria saa rikkoa tarpeettomalla paiskomisella. Ja siitä raikui huuto monta kertaa, että "MIHIN TEILLÄ ON KIIRE?!" Että ottakaa aikaa sen uuden tekniikan kanssa. Tehkää kevyesti ja rauhallisesti, tehkää oikein älkääkä kiirehtikö. Mielummin kymmenen tekniikkaa oikein kuin sata kertaa ihan silkkaa paskaa. Mä niin tykkään tästä tyypistä!


Päässäni olen jauhanut viikonlopun oppeja uudelleen ja uudelleen enkä malta odottaa, että pääsee niitä harjottelemaan väkivaltakavereiden kanssa. Se on yhä edelleen semmonen juttu, että jos tossa vielä parikin vuotta sitten joku olis tullu väittämään mun vielä jonain päivänä hurahtavani johonkin lajiin näin totaalisesti niin olis siinä ollu naurussa pitelemistä. Liikunnasta haaveileminen ja sen puuttumisesta valittaminen oli enemmän mun juttuja, ei ikinä se toteutus. Tai aina jonkun muutaman viikon ajanjaksolla se ehkä vähän innosti, mutta kyyyyllä se into loppui aina lyhyeen.

Tai siis, niinhän se menee edelleen! Tosin ihan kaiken muun paitsi tappelun osalta. Enhän mä saa itteäni salille tai lenkille säännöllisesti. Ja nekin vahingot vaan siksi, että ne hyödyttävät väkivaltapuolella. Mutta järin vapaaehtosesti mua ei saa jättämään tappelutreenejä väliin, ei ikinä! Niille on aina joku syy, yleensä terveydellistä sorttia. Mutta ei ikinä siksi, että ei nyt vaan huvita. Koska mättäminen huvittaa aina, se nyt vaan on niin kertakaikkisen siistiä sekä antaa että ottaa turpaan iloisesti hymyillen.

Leiriviikonloppu paketissa, kelpaa taas painella kohti uutta viikkoa ja oooh ystävämme maanantai tarkottaa tottakai treenejä kaksin kappalein! Nyt mä olen vähän väsynyt, treenien lisäksi tähän viikonloppuun mahtui kaikenlaista enemmän tai vähemmän huikeeta, ihan liian huonolaatuista unta ja ehkä vähän päivänvalolta suojattavaa syömistäkin.

Anyhow, keskiarvoltaan varsin kelpo viikko kaikkineen. <3


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti