keskiviikko 20. tammikuuta 2016

Etukäteissynttärilahja-sykevyö mukana kuntonyrkkeilyssä ja potkutekniikassa

Ensi maanantaina täytän hurjat 25 vuotta ja koska mitään kivaa on turhaa odotella yhtään enempää kuin on pakko, niin toteutin ystäväni yllytyksen välittömästi ja kävin ostamassa samanlaisen sykevyön, jonka hän oli hankkinut itselleen. Tuli muuten älyttömän pitkä lause!

Edullinen bluetoothilla puhelimeen dataa lähettävä vyö oli siis hankittava heti. Miksi? No ihan huvin ja urheilun vuoksi! On meinaan kohtalaisen jännä päästä näkemään, että millasella sykkeellä sitä kirjaimellisesti noita treenejä vedetään. Kyllä mä tiedän, että ainakin yritän vetää aina silleen aika kovaa, mutta mitä se tarkottaa sitten noin niinku numeroina. Tiistaina laitettiin mittari heti testiin TFC:llä kuntonyrkkeilyn merkeissä ja tämmöstä dataa saatiin pihalle:


Kai tota nyt just ja just voidaan kuntoiluksi sanoa. Ja nyt mä tajusin, etten ymmärrä näistä saamistani tiedoista mitään. Onkohan mulla huono kunto, kun pumppu takoo noin hervottomia lukemia? Saanko sydärin? Oli tosi kivat treenit, ei tuntunu mitenkään erityisen pahalta tai raskaalta, mutta sydän hakkaa ihan slaagin rajamailla? Löysin jonkun artikkelin, joka opetti laskemaan suuntaa antavan maksimisykkeen (205-0,5 x oma ikä) ja sen mukaan mun maksimit oli siellä 192,5 paikkeilla. Ja parhaiten kuntoa kohottava sykealue olisi 60-80% maksimisykkeestä, eli tässä tapauksessa lyhyellä matikalla laskimen kanssa 80% olisi 154.

Kivoja numeroita, en tajua niistä mitään. Mutta ihan jännää seurata silti! Pääasia, että hiki virtaa ja pikkasen tuntuu siltä, että kuolema tulee. Silleen kivalla tavalla! Sen verran jäi virtaa, etten ihan kauheesti pistänyt hanttiin, kun yllytettiin jäämään kuntonyrkkeilyn perään potkutekniikkatunnille. Kokonainen treeni omistettuna pelkästään potkimiselle. Silleen kauniisti, hyvää tekniikkaa, hallitusti. Eli mulle todella raivostuttava, mutta sitäkin tarpeellisempi tunti.

Mähän en koskaan jaksanut opetella soittamaan kitaraa, vaikka olisin halunnut ja aikanaan mulle ostettiinkin kitara ja yritettiin opettaa. Ei pystyny. Menee hermo sellaseen näpertämiseen ja pikkutarkkaan askarteluun. Sen piirteen takia on moni muukin juttu karsiutunu matkalla harrastusvalikoimasta, koska kaikki semmonen piipertäminen on todella mun hermojen ulkopuolella. Ja nyt mun piti kokonainen tunti keskittyä potkimaan nätisti. Raastavaa, todella raastavaa.

Etenkin kun mulle esiteltiin kokonaan ihan uusi potku - koukkupotku. Myönnän, että jälkikäteen piti ihan Googlata onko sellanen todella olemassa vai vedätettiinkö mua vaan turhautumaan, mutta kyllä semmonen hook kick todella on olemassa. Toiset osaa kuvitella paremmin kuin toiset mitä se on, kun mut laitetaan opettelemaan jotain ihan kokonaan uutta ja joka kaiken lisäksi vaatisi tasapainoa, notkeutta ja kehonhallintaa. Ei. Ei todellakaan ei. Tässä kohti sen opettavan tahon merkitys nousee todella korkeaan arvoon ja kaikesta huolimatta mua jaksoi naurattaa loppuun asti. Se on aina hyvä asia. ;D

Järjettömän tarpeellinen tunti mulle. Vaikka mä aina muuta väitänkin, niin tiedostan kyllä sen mahdollisuuden, että ehkä sillä pelkällä kivalla takakäden suoralla pelkästään ei aina pärjää. ;) Jouduin rajusti mukavuusalueiden ulkopuolelle ja se oli todella kivaa - sillä raivostuttavalla tavalla kivaa. Toisekseen, tulin siitä ihan älyttömän kipeeks lantiosta polviin asti ja tälleen vapaapäivän kunniaksi on saanut rullailla ihan tosissaan, sen verran tottumaton tää kroppa on edelleen tähän touhuun, kun perustreeneissä potkuja ei koskaan tule noin paljoa.

Tänään jatketaan ystävämme potkunyrkkeilyn merkeissä! Ja illalla käydään katsomassa onko järvi vielä luistelukunnossa, koska uskon vakaasti, että nää kintut voi saada vielä hyvin paljon kipeämmiksi! ;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti