sunnuntai 17. tammikuuta 2016

Terveys ei kestänytkään kehuja - mielikuvituskeskisormi pystyyn!

Siinähän sitten tärkeimmät. Hyvä kun just ja just pääsin hehkuttamasta blogissa hyvästä treeniputkesta ja toivoin, että nyt terveys jatkaa tätä hyvänä pysymistä niin eikös sitä saanut herätä aamulla kipeän ja turvonneen nielun kanssa.

Etäinen nielun aristelu alkoi maanantaina. Tiistaiaamuna se oli jo melko rumassa kunnossa ja keskiviikkona painelin nielunviljelyyn. Pari tiukkaa erää angiinan kanssa viime vuonna saa oikeasti haluamaan sen näytteenottopumpulipuikon pyörähtämään nielussa mahdollisimman pian. Kiukuttelevasta kurkusta huolimatta olo oli muuten erittäin hyvä, joten omaan itsepäiseen tapaani treenasin täysillä. Reilusti lämmintä juotavaa, hiilihydraatit lähes nollaan, aamuin illoin kourallinen omegakolmosia, sinkkiä, Ceetä, Deetä ja maitohappobakteerikapseleita.

Torstaina kipu ja turvotus lähtivät kurkusta laskemaan ja kun perjantaina sain angiinan osalta negatiivisen tuloksen nielunviljelystä niin likimain kaikki oireet olivat jo poissa. Näytin mielikuvituskeskisormea sairastumisyritykselle - MÄHÄN SANOIN, ETTÄ MULLA EI OLE AIKAA SEMMOSEEN! Joten siis tosiaan päätin olla sairastumatta. Piste.

Nyt on kaikki oireet poissa ja odotan ensi viikkoa, josta vihdoinkin saatanee vuoden ensimmäinen täysi treeniviikko. Tämä viikko sujui muuten hyvin, mutta töiden osalta viikonloppupäivystys esti perjantain ja lauantain ohjatut treenit, joten sitä piti paikata vain pienellä kotijumppailulla. Mutta ei se mitään, äärimmäisen lataava viikonloppu on nyt pohjana kohti uutta viikkoa ja aion rynnistää sitä kohti pää kolmantena jalkana.

JA HEI! Enää vähän reilu viikko Keravalla alkavaan potkunyrkkeilyn peruskurssiin! :)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti