keskiviikko 23. maaliskuuta 2016

Lemmikin hyvinvointi korkeintaan samalle viivalle

Kuten suunnilleen kaikki tietävätkin, niin laumaani kuuluu kolme koiraa. Lapinporokoirat Kauko ja Birre sekä sekarotuinen pieni ilopilleri nimeltä Bea. Eli kavereiden kesken Rutsi, PamPam ja Napu. Näistä vanhin on Birre, joka on nyt 8,5-vuotias ja sille alkoi ilmaantua noin kahden ikävuoden tietämillä iho-oireita.

Vuosien mittaan oireet räjähti käsiin aivan totaalisesti ja upotettuani pienen omaisuuden sen tutkimiseen ja hoitamiseen sain vastineeksi käytännössä en yhtään mitään. Vuosi sitten joulukuussa Birre sai viimeisen kutinakohtauksensa, jonka jälkeen lupasin sille (siivottuani ensin sekä sen itsensä että Bean että autohäkin raapiessa roiskuneesta verestä), että enää ei kutita ikinä. Siirryin marmoritiskeiltä edulliseksi tiedettyyn vanhan liiton eläinlääkäriin hakeakseni helpot kortisonit ja siellä mulle kaiveltiin kirjasta (KIRJASTA! Ei netistä vaan ihan ihka oikeasta kirjasta!) näytille kuvia täsmäävistä oireista ja autoimmuunisairaudesta. Ensimmäisellä kerralla ihospesialistin luona kysyin, voiko kyseessä olla tämä nimenomainen autoimmuunisairaus, mutta sitä ei ollut kuulemma mitään syytä epäillä. Vuosia (ja tuhansia euroja) myöhemmin saan koiralleni nimenomaisen tuomion paikassa, jossa ei ollut digitaalivaakaa tai tietokonetta. Siinä mestassa on muuten sitä jotain!

Anyhow, nyt karkas vähän tarinoinnin puolelle. Rouva Porokoira on nyt siis pärjännyt hyvin pienellä annoksella kortisonia annettuna joka toinen päivä ja on elämänsä voimissa. Terveeksi sitä ei lasketa enää ikinä, mutta sen mieliala on loistava ja se tuntuu nauttivan elämästään, joten mennään niin pitkälle kuin hyvältä näyttää. Kaikki siis sen osalta hyvin. Näiden ihon oireilujen takia kuitenkin aikanaan lähdin perehtymään koirien ruokintaan. Kokeiltiin erilaisia kuivamuonia. Oli viljatonta ja maissitonta. Sitten piti olla jo perunatonta ja riisitöntäkin. Ja eri proteiininlähteitä.

Sitten siirryttiin raakaruokintaan - ja siitähän se show vasta alkoi! Koirille oli ikioma lisäravinnekaappi (okei, on edelleenkin..), oma pakastin (tottakai sekin löytyy edelleen..) ja pidin parhaimmillaan päiväkirjaa ruokinnasta. Lisät oli laskettu tarkasti ja lihojen osalta etsin koko ajan vaan laadukkaampia ja laadukkaampia vaihtoehtoja. Etsin ihan älyttömästi tietoa aiheesta miljoonasta eri lähteestä, kokeilin, muutin, kokeilin, tutkailin, kokeilin ja viritin koirieni ruokavaliota ihan jatkuvasti. Puhumattakaan siitä, kun tuli pentu taloon ja oli tarkoitus ruokkia ensimmäinen koira ihan pennusta asti raakaruoalla. Siinä oli meinaan sitä jotain!

Nuorimies aloitti järeistä herkuista..

..ja päätyi mutustelemaan marjoja suoraan puskasta. Nykypäivän terveysintoilijat..

Eikä siinä mitään, hyvä niin. Lemmikkien hyvinvoinnista kuuluukin olla kiinnostunut ja siihen täytyy panostaa - eläimet on täysin meidän armoilla, koska niillä aika harvoin on sananvaltaa siihen, että mitä tänään syötäisiin. Meillä on velvollisuus hoitaa niitä parhaalla mahdollisella tavalla myös ruokinnan osalta. Jotkut osaa nirsoilla huonolle ravinnolle, mutta nää kultapossut kyllä söis mitä tahansa kaupan halvinta viljajätettä vaikka henki lähtis. Ja lopulta lähtisikin - Birre raapisi itsensä oikeasti henkihieveriin luokattomalla moskalla, vaikka kortisonia virtais suoraan suoneen tauotta.

Tämän raakaruokintakehityksen aikaan tapahtui parikin asiaa. Ensinnäkin, alkoi projekti, joka on siirretty myös blogimuotoon työnimellä Miinuskolkyt. Tai tutummin Läskiblogi. Rakkaalla lapsella on monta nimeä. Kun oma paino hätyytteli sataa kiloa niin aloin tajuamaan, että tuijotan koiriani suurennuslasilla, että onko ne nyt liian läskejä ja reagoin välittömästi ruokavaliota muuttamalla painonheittelyihin - mutta mitenkäs se omien läskien tuijottelu edistyi? Jotenkin yhtäkkiä se iski tajuntaan, että pidän koirien ruokavaliosta ja liikunnasta hyvää huolta, mutta itse en liiku ja syön ihan käsittämätöntä paskaa päivästä toiseen. En ikinä katsoisi koiraani lihavana ja ontuvana, mutta olin sitä itse. Kärsin polvikivuista ja voin pahoin ylipainon kanssa, mutta silti oli kiire huolehtia, että onhan koiralla kupissa laadukkaan lihan lisäksi merilevää, Aata, Deetä, Eetä ja mites sinkki ja kalkki ja ja ja..


Toinen niihin aikoihin tapahtunut juttu oli se, että olin töissä koirien raakaruokintaan erikoistuneessa eläintarvikeliikkeessä. Neuvoin asiakkaiden koirille ruokavalioita ihan alusta loppuun kaikki osaset huomioiden lisäravinteita myöten. Ja siinä hommassa tajusin miten paljon sitä tehdään. Koirat saa huippuluokan safkaa, koirat viedään juoksemaan pellolle, koirat viedään hierojalle ja osteopaatille sekä tottakai koirien levosta, palautumisesta ja venyttelystä pidetään huolta. Ja samalla näiden huippuhyvin huollettujen koirien omistajista näkee, että sais ihan pikkasen kohdistaa sitä huolenpitotarmoa itseensäkin.


Sanoisin olevani jokseenkin hyvä ihmistuntija ja aikamoinen asiakaspalvelun ihmelapsi. Koiranruokakaupassa työskennellessäni sai kuulla niin käsittämättömiä mielipiteitä, kysymyksiä ja ajatuksia milloin mistäkin aiheesta, että niistä voisi kirjoittaa kirjan. Siihen suosikkikategoriaan kuitenkin uppoaa ehdottomasti se, kun halutaan tietää esimerkiksi kuinka monta milligrammaa ruokintatavalla X koira saa A-vitamiinia ja kuinka paljon siitä imeytyy. Tai kuinka monta mikrogrammaa ruokintatavalla Y saadaan D-vitamiinia ja tottakai kuinka paljon siitä imeytyy. Muutamia kertoja tutkaani osui asiakas, jolle saatoin hymyillen esittää kysymyksen: "Kuinka paljon sinä olet tänään saanut ravinnostasi A-vitamiinia ja kuinka paljon siitä imeytyi?" Kerta toisensa jälkeen sain vastaukseksi ensin hölmistyneen ilmeen, sen jälkeen helpottuneen huvittuneen huokauksen, että no joo ihan totta.

Haluan ehdottomasti, että lemmikkien hyvinvointiin panostetaan jatkossakin paljon. Siitäkin aiheesta on hirvittävästi opittavaa eläinlajista riippumatta eikä koskaan voi olla liian hyvä lemmikinomistaja. Mutta hyvänen aika, pitäkää silti itsestännekin edes vähintään yhtä hyvää huolta!

Ja oikeastaan sama myös toiseen suuntaan - jos itsellä on ruokavalio viimesen päälle huippuunsa hiottu, niin on aikamoista vääryyttä kantaa esimerkiksi koiralle kuppiin pelkkää teollisuusjätettä. Missiona jokainen lukaisee mitä siinä ruokapussin tai pakasteen sisällysluettelossa oikein lukee ja sitten miettii söisikö vastaavilla arvoilla olevaa ruokaa itse.

Itse söin ennen ruokaa, jota en olisi ikimaailmassa antanut koirilleni. Nykyään olen naureskellut suurimman eron olevan se, että koirat vetää omat lihansa raakana, minä pannun kautta.

Tuore PT Kauko haluaa vielä kannustaa kaikkia liikkumaan!


Terveestä ja hyvinvoivasta omistajasta saa lemmikitkin enemmän irti!

2 kommenttia:

  1. Olipas hyvä näkökulma aiheeseen! Tämä on vähän sama kuin, ne kaikki terveysalan ihmiset, jotka puhuvat paljon, mutta eivät tee mitään omassa elämässään asioille. Tee niinkuin minä sanon, ei niinkuin minä teen. Lääkärit, fysioterapeutit ja opettajat - kaikki me tähän syyllistytään....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oon miettiny ihan täsmälleen samaa! Mä ainakin syön paljon enemmän suklaata kuin mitä ohjeistan muita syömään. ;)

      Poista