keskiviikko 30. maaliskuuta 2016

Pitkän pääsiäisviikonlopun yhteenveto

Neljä peräkkäistä vapaapäivää - eikä ahdistanut yhtään! Varmaan ensimmäistä kertaa ikinä, yleensä kun jo tavallisessa viikonlopussa on mun makuun ihan liikaa ylimääräistä aikaa. Kuten on tullu tännekin kirjoteltua, niin niiden omien ajatusten välttelyssä itsensä kiireisenä pitäminen on avainasemassa. Ehkä tässä on otettu jotain pieniä edistysaskelia, kun on ihan rehellisesti nostettu jalkaa pöydälle ja oltu ihan tekemättä yhtään mitään.

Perjantai meni ensin jumpatessa sparrien merkeissä päivällä ja illalla poikien kanssa kirmattiin tanssimaan naapurikaupungin yöelämään. Promilleissa joraaminen vei veronsa ja lauantai meni aika pitkälti sohvaa kuluttaen ja se oli aika miellyttävää vastapainoa rankalle viikolle. Ja siis hyvällä tavalla rankalle. Lauantai-illan saunavuoro oli ihan älytöntä luksusta ja seuraavana yönä ladattu 14h unta sai maailman näyttämään taas varsin erilaiselta. Etenkin kun lopulta kaveriksi saatiin myös ihka oikea aurinko! <3

Sain kovaa noottia ton mulle vähän vieraan kiertäjäkalvosin-alueen kunnosta. Kuulemma joko alan panostamaan kehonhuoltoon tai seuraavaksi mä oon rikki. Sanoisinko, että kohtalaisen ankeat vaihtoehdot! Koska nyt kuitenkin pitäis pystyä vielä aika pitkään lyömään ja potkimaan niin jouduin myöntämään oman kuolevaisuuteni ja venyttelyä ja rullailua on pakko olla tiedossa. Myös osteopaatin numero alkaa olla puhelimessa aika liipasimella, en enää oikein omin avuin saa selkää auki niin hyvin kuin aikaisemmin.

Sunnuntai meni kodin kevätsiivouksen parissa ja maanantai aikalailla urheilupainotteisesti. Aurinko helli heti aamusta, joten suunnattiin koirien kanssa urheilukeskuksen tuntumaan aamujumpalle. Juostiin mäkeä koko lauman voimin ja koirat hölmöili keskenään mun kevyesti herätellessä kroppaa uuteen viikkoon jumppaamalla. Lähinnä mua ihmetytti, että muita ulkoilijoita ei näkynyt missään! Viskelin onnessani kärrynpyöriä ja riehutin koiria ja juostiin kilpaa ja nauroin ääneen katsellessani koirien rallailua keskenään. Sellasia pieniä suuria hetkiä elämässä!



Jatkettiin porukalla koirien kanssa metsälenkille ja sitä kautta pääsin katsomaan viikon ikäisiä vauvalampaita. Niiden onnettomien rääpäleiden kohdalla oli sellanen täysin auttamaton siismäenkertakaikkiaankestälainkaan -hetki. Kuinka hienosti ne honkkelit pukitteli ja ryntäili ja oli vaan niin älyttömän sööttejä. Mun on pakko saada lammas. Sellanen sopis mun laumaan niin hyvin!


Eläimet vaihdettiin eläimelliseen ja maanantai purkitettiin Keravalla potkunyrkkeillen. Olihan kertakaikkisen hieno pääsiäinen alusta loppuun! Samaan yhteyteen kun vielä tosiaan pari vähän päänvaivaa aiheuttanutta juttua saatiin vihdoinkin selväksi niin kuten eilen Läskiblogin Facebook-sivullakin tuli hehkutettua, on fiilis kertakaikkisen hyvä. Ja se jatkuu edelleen!

Ei lisättävää!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti