torstai 14. huhtikuuta 2016

PopUp! Tuusula lauantaina 16.4. Tervetuloa landelle!

Tuusulassa järjestetään tämän viikon lauantaina eli 16.4. PopUp! Tuusula -tapahtuma, jossa paikalliset yrittäjät ja yhdistykset ovat esittelemässä toimintaansa. Tulkaa nyt ihmeessä sieltä isoista kaupungeistanne kattomaan, kun pikkukylän ihmeet kokoontuu kaikki saman katon alle. ;)

Koska siis haloo, kuinka usein pääsee tapahtumaan, jossa Tuusulan kirjastoauto saa NIMEN?! HÄH?! Siis sehän on vähintään kolmanneks suurin tapahtuma koko maassa tänä vuonna! Luulen että noin puoli Suomea on henkeään pidätellen odottanut koko alkuvuoden, että millä nimellä saamme jatkossa Tuusulan kirjastoautoa kutsua.

Tapahtuman juontajana toimiva Katja Ståhl on mulle tuttu lähinnä bloginsa kautta ja jos hän on puolikskaan niin hauska ja sanavalmis kuin teksteissään, niin voi olla ihan toimiva juontaja kertakaikkiaan!

Mun on pakko sanoa, että nyt tässä kun on tätä hyötyliikuntaa harjotettu ja Polo-parka jäänyt seisomaan pihaan myös kauppareissujen ajaksi, niin olen tajunnut miten vähän tunnen edes tätä kotikylää. Kun raahasin kauppakassia cityn laidalta toiselle apteekkiin niin vasta ensimmäistä kertaa aloin kattelemaan, että täällä on ihan järjetön määrä pieniä yrityksiä. Kaikkea mitä en oo koskaan edes nähny, kun oon vaan autolla huristellu markettiin ja marketista kotiin. Eilen sitten ilta-auringossa kattelin, että voi vitsi miten on hienoja persoonallisia pieniä putiikkeja tämäkin pikkunen kylä täynnä. Joten musta on ihan älyttömän siistiä, että onneton kuitenkin niin lähellä kaikkea oleva Tuusula (ja tapahtumapaikkana toimiva Hyrylä) saa oman hienon tapahtuman ja mahdollisuuden esitellä omia pieniä hienouksiaan. <3

No toki tässä vedellään kotiinpäin nyt niin että soi, koska Tuusula Fighter Club osallistuu PopUp! -tapahtumaan myös, jee! Mä oon ite keikkumassa itse tapahtumapaikalla TFC:n nimissä koko päivän, joten saa tulla heittämään yläfemmat. Samaan aikaan on muutaman sadan metrin päässä TFC:llä avoimet ovet, joten kun PopUp! -riennot on nähty niin kannattaa käydä pyörähtämässä salilla vaikkapa kaffella ja kurkkimassa lajinäytöksiä tai lasten kamppailuharjoitusta.


Ja erityishuomio: 5.5. Tuusula Fighter Club järjestää jälleen nyrkkeilyn intensiivikurssin. Pikakurssilla saa haltuun nyrkkeilyn perustekniikat ja vaikka TFC:n kuntonyrkkeilyyn saa koska tahansa tulla myös ilman pohjaoppeja, niin moni saattaa kokea mukavammaksi hallita ensin perusteet ja lähteä sitten varsinaisiin treeneihin mäiskimään. Sama juttu kuin viimeksi, tämän matalammaksi kynnys alottaa ei enää vaan tule!

PopUp! -tapahtuman yhteydessä on oiva tilaisuus tulla avoimien ovien varjolla kurkkimaan miltä näyttää kodikas pieni sali ja tunnustelemaan lämminhenkistä fiilistä ja tutustumaan lajeihin. Tässä porukassa häärää aikamoinen kirjo kaikenkokoista, -ikäistä ja -tasoista treenaajaa, joten tähän soppaan on helppoa sotkeutua mukaan. Näissä kuvioissa vaan ihan hirveä riski on, että kunto lähtee kasvamaan ja joutuu lähtemään huippufiiliksen kanssa treeneistä kotiin. Aijai. Sen kuuluisan kesäkunnon metsästäminen ei tästä kyllä enää paljoa hauskemmaksi muutu. :)

Joten nyt lauantaina 16.4. lähdette koko perheen tai kaveriporukan tai vaikka naapurin kanssa ihmettelemään maalaistollojen kyläjuhlia landelle Tuusulaan! ;) Huomioikaa äärimmäisen toimivat julkiset kulkuyhteydet, sillä junasta täällä ei ole kuultukaan (kuulemma Keravalla ja Järvenpäässä semmonen kulkee..) ja se yksi ainoa linja-auto taitaa kulkea kerran kolmessa tunnissa. Tai siltä se ainakin näin ex-vantaalaisesta tuntuu.


keskiviikko 13. huhtikuuta 2016

Vihdoinkin raiteilla?

Olen huomannut lähiviikkojen aikana kieltäytyneeni herkuista ja jopa käteen asti tarjotun suklaapatukan lahjoitin myöhemmin vaivihkaa eteenpäin. Mieliteot ovat hyvin lieviä ja etäisiä, aika semmosella "normaalilla tasolla" ja siksi kovin helppoja ohittaa.

Jonkun viikon olen onnistunut ihan raivolla välttelemään viljoja, gluteenia ja tärkkelystä oikeastaan lähes täysin. Edes syvästi rakastamiani Nutisalin Honey -pähkinöitä en ole syönyt. Lopputuloksena mun jo pitkään huonona ollut kasvojen iho on vihdoin ja viimein kunnossa. Viimesetkin näppylät alkaa häviämään ja iho on puhdas ja koko ajan isommalta alueelta sileä.

Tähän mun muutenkin naiselliseen olemukseen sopii ihan loistavasti se, etten hoida ihoani miltään osin käytännössä mitenkään. Mun kotona olevat kaksi ihon kosteuttamiseen tarkoitettua tuotetta on joltain saatuja ja olleet tässä taloudessa jo vuosia. En koskaan rasvaa ihoa eikä ole kokoelmaa hienoja puhdistusaineita. Sen sijaan ravinnon mukana iho elää koko ajan. Naamasta näkee alle vuorokaudessa, jos on syöty jotain huonoa, kuten viljaa tai paljon sokeria. Samoin makeanhimo kertoo välittömästi huonoista syömisistä.

Nyt vaan on ollu todella helppoa. Laitan paljon kananmunien piikkiin, koska on jouduttu syömään aika pienellä budjetilla ja kananmunat palvelevat siinä kohti täydellisesti. Nyt on mennyt jo kaksi viikonloppua peräkkäin kotona norkoillen tekemättä mitään enkä ole mennyt lainkaan pitkin seiniä. On tulossa erikseen oma tekstinsä tietoisesta rauhottumisesta, koska se on tosiaan tehnyt ihmeitä. Sisäisen rauhan metsästys on metkaa hommaa!

Anyhow, ei mielitekoja, iho puhdistuu ja vatsa on pysynyt kokonaan kivuttomana. Se jo itsessään motivoi jatkamaan ja karsii huonoja valintoja entisestäänkin. Maitotuotteita vois kyllä vähän vähentää, nyt on aika paljon mennyt juustoja eri muodoissa, tosin kermasta en edes aio luopua. Kermarahkaa on mennyt ehkä purkki viikossa jos sitäkään. Siihen entiseen kermarahkan päivittäiseen mättämiseen verrattuna maitotuotteidenkin kulutus on aika hyvässä jamassa.

Ravinto, lepo, henkinen hyvinvointi ja liikunta. Tällä hetkellä on kaikki kokonaisuutena aika hyvin hallussa!


maanantai 11. huhtikuuta 2016

Esittelyssä vakioaamupala

Tässä eräänä aamuna nappasin kuvan mulle tätä nykyä varsin tyypillisestä aamupalasta. Jo oikeastaan todella monen kuukauden ajan aamu on alkanut munakokkelilla. Kulhossa sekaisin vikkelästi vatkatut kananmunat, loraus kermaa ja ripaus suolaa paistettuna reilussa kookosöljyssä tai voissa. HEEEELOU! Se on niin hyvää, että en tosiaan kaikkien näiden kuukausienkaan jälkeen ole kyllästynyt siihen! <3

Kaveriksi pieni kulhollinen sekä liotettuja että liottamattomia siemeniä marjoilla ja lorauksella kermaa kruunaavat koko setin. Tällä jaksaa pitkälle päivään, pitää loistavasti nälkää ja vatsa tykkää. Ja mä tykkään. NAM! Tuopillista vettä ja kourallista lisäravinteita unohtamatta.


P.S. Aamupala ei ole pakollinen, kuten virallisterveellinen taho sitkeästi julistaa. Älä syö heti aamusta, jos ei maistu. Syö sitten kun tulee nälkä, kunhan syöt kunnolla. Ne jutut voi unohtaa siitä "edes jogurtin" tai "edes hedelmän" syömisestä. Turha singota verensokeria taivaisiin heti aamusta. Sen sijaan vettä olisi hyvä juoda, jotta lähtee kroppa käyntiin.

sunnuntai 10. huhtikuuta 2016

Pyöräilykausi avattu! Tiedossa työmatkapyöräilyä?

Ihan nyt rehellinen ollakseni en olis uskonut tän todella tapahtuvan, mutta eilen sain kaivettua fillarin talvisäilöstä, laitettua kuntoon ja käytiin ensimmäinen lenkkikin ajamassa koirien kanssa. Voi miten se olikin kivaa!

Ainoa haaste tuli siinä, että tuolla metsässä ei ehkä ole ihan optimaaliset ajo-olosuhteet kapeille renkaille. Pyöräni offroad-ominaisuudet ei nyt mahdollisesti olleet ihan omiaan mudassa, loskassa ja jäällä rämpimiselle. Kyllä tolla reissulla taidettiin kuluttaa enemmän jarrupaloja kuin kaloreita, sen verran oli jännittävät olosuhteet. Koirilla sen sijaan oli todella hauskaa, kun saivat vihdoinkin oikeasti juosta eikä vain odotella mua.

Viikolla tuli äitin kanssa puhetta hyötyliikunnan vähäisestä määrästä. Miten autollisuus tekee laiskaksi ja lähikauppaankin sitä tulee mentyä autolla. Ihan jo senkin takia, kun mukamas on aina niin helvetin kiire ja kaikki pitää tehdä hetijustnytvälittömästinopeestivauhdilla. Mulla on polkupyörä, jolla pääsee niin lujaa, että tukka lähtee päästä ja työmatka vain 9km. Ja kuljen sen matkan autolla. TÄH?! Ajallisesti tommonen yhdeksän kilsaa ei ole hyvällä fillarilla sotkettuna juuri mitään. Etenkin kun koko matka on vielä aika tasaista, ei mitään erityisen jyrkkiä mäkiä tai muutakaan haasteellista. Pelkkää asfaltoitua suoraa tietä.

Joten, pyörä on elvytetty käyttöön ja koeajossa edelleen loistavaksi todettu. Korkeintaan aamuinen kaatosade saa luvan toimia esteenä pyöräilylle, vaikka tekosyitä keksisinkin vaikka kuinka. Katsotaan huomenna kuinka käy, kun pitäisi ennen kuutta aamulla lähteä polkemaan. ;)




lauantai 9. huhtikuuta 2016

Hei hei, Miinuskolkyt!

Mua on jo pitkään rassannu blogin alkuperäinen nimi Miinus kolmekymmentä. Blogin alkumetreillä tärkeintä oli painaa määrä X, tärkeintä oli saada 30kg painoa pois ja saada vaakaan tietyt lukemat. Koko juttu lähtökohtaisesti pyöri vaan numeroiden ja laihtumisen ympärillä.

Nyt kuitenkin viimesen vuoden aikana blogin aihealueet on lähteneet laajenemaan varsin isosti ja se itse paino ja laihtumisen kyttääminen jäivät aika onnettomaan sivurooliin. Liikunta ja henkinen hyvinvointi ja sen kehittäminen on ottaneet semmosen niskalenkin tänä päivänä teksteissä, että miinuskolkyt on pelkkä muisto vaan.

Läskiblogi on edelleen rakkaudella Läskiblogi, mutta virallisesti se on nykyään Team KOnna. Saan niputettua samaan läjään tonne linkkeihin myös Koirablogin, jota pienimuotoisesti taas elvytellään vähän tohon kylkeen, kun on taas niin paljon kaikkea koira-aiheista kerrottavaa ilmennyt.

Team KOnna vapauttaa mut siitä kolmenkymmenen pudotettavan kilon tuskasta ja vapauttaa blogin käyttöön kaikki mahdolliset aiheet.

Liikettä mielialaan

Täytynee alkaa kaivelemaan artikkeleita ja dokkareita masennuksen hoidosta liikunnalla. Oon vaan kuullu aiheesta ja liikunnan huikeista vaikutuksista masennuksen hoidossa.

Googlaamalla kolme ensimmäistä osumaa aiheesta tarjosivat HS.fi, jonka jutussa mua hämmensi maininta siitä, että hyödyt perustuvat kielteisten ajatusten ohjaamiseen muualle. Sen sijaan sitten Hyvä Terveys vie asiaa jo vähän hormonipuolelle ja UKK-instituutti on haalinut omaan juttuunsa useammasta eri lähteestä tietoa ja siinä on kattavasti huomioitu molemmat puolet.
"Psykologisia mekanismeja ovat diversio (liikunta vie pois kielteisistä ajatuksista), mastery (uusien liikuntataitojen oppiminen ja hallinta), sosiaaliset kontaktit (erityisesti ryhmäliikunnassa), psykologisten rakenteiden muutokset (minäkuva, itsearvostus, pystyvyys) sekä liikuntaan liittyvien odotusten ja tulkinnan muutokset liikkumisen lisääntyessä. Fysiologisista mekanismeista keskeisiä ovat aivojen endorfiinien ja monoamiinien (dopamiini, serotoniini, noradrenaliini) pitoisuuksien suureneminen, hypotalamus-aivolisäke-lisämunuaisakselin hormonitoiminta (erityisesti kortisolin erityksen väheneminen), neurotrofiset kasvutekijät ja neuroplastisuus."
Varmasti molemmissa on enemmän kuin hitosti totuuspohjaa. Sekä psykologisissa että fysiologisissa siis. Tähänastisen elämäni vaikeimpina aikoina silloin teini-ikäisenä alkoholismin lähipiirissä painiessani tajuan nyt jälkikäteen hevosharrastuksen olleen käsittämättömän suuri pelastus. Tallielämä tarjosi sen pienen hetken kaoottisesta arjesta pakenemiseen ja uskon sen lähes päivittäisen tallilla notkumisen pitäneen mut kaukana aika monesta pulasta. Sen lisäksi, että kelien salliessa ja etenkin kesälomalla pyöräilin reilun tunnin matkan tallille ja saatoin viettää siellä helposti yli kymmenenkin tuntia päivässä.


Sitten heppa kuoli ja liikunta jäi. Lihoin, henkinen pahoinvointi eskaloitu ihan totaalisesti ja elämä levisi käsiin aikalailla lopullisesti siinä kohti, kun niin monta vuotta jotenkin sain räpeltämällä pidettyä sen paletin omasta mielestäni kasassa. Lopulta asuin yksin, kävin lukiossa ja töissä samaan aikaan. En tehnyt muuta, aikaa oli vähän, mutta halua tehdä mitään oli käytännössä ei lainkaan. Muistan joitain hetkiä niiltä ajoilta edelleen hyvin elävästi. Heräilin aivan mielipuolisiin painajaisiin lähes joka yö, olin niin ahdistunut niiden jäljiltä, etten saanut uudelleen unta, pelkäsin omassa kodissani pimeää niin, etten uskaltanut nousta sängystä. Ahdistuin lähtiessäni kotoota, koska olin varma, että nyt kotona vaikkapa syttyy tulipalo ja koirat kuolee. Näin painajaisia eri tavoista miten ne kuolee ja se oli aina jotain, jota unessa jouduin katselemaan sivusta kykenemättä tekemään mitään. Muistan hetkiä, kun makasin kattoa tuijotellen ja ymmärsin mitä on olla täysin turta. Kun mikään ei tuntunut miltään, mitään ei saanut aikaiseksi, jopa koirille ruoan laittaminen kuppiin vaati pahimmillaan ihan ylitsepääsemättömiä ponnistuksia.

Silti rämmin lukion loppuun ja sain lakin (se oli muuten hieno päivä!). Siirryin kokonaan tekemään töitä ja päädyin takaisin vähän heppailemaan. Heppailu jäi motivaatiopuutteen takia taas jossain kohti, mutta jotain uutta virtaa oli saatu elämään. Toki lihoin sen jälkeen taas ihan ennätyslukemiin ja sitä polkua tarvottiin sitten Läskiblogin historian alkuun. Paino tippui, kivut hävisivät ja teki taas mieli käydä vähän kuntosalilla. Ja jopa välillä vähän ulkona hölkkäämässä. Käsitys henkisen hyvinvoinnin merkityksestä lähti nousemaan ihan uusille leveleille ja siinä tuli sitten eroa ja muuttoa ja aika monta muutakin asiaa lyhyessä ajassa meni uusiksi. Syömishäiriöoireet pahenivat todella rajusti.

Sen kesän jälkeen tuli syksy, juoksin ensimmäisen kerran 10km. Tuli talvi ja tuli uusi vuosi. Tuli Al-anon, joka tietysti potkaisi sen henkisen hyvinvoinnin niin uusille urille, etten olisi ikinä uskonut. Blogin luonne lähti muuttumaan pelkästä VHH-blogista kokonaisvaltaisempaan suuntaan, kun aloin ymmärtämään ja hahmottamaan hyvinvointia enemmän kokonaisuutena.

Ja sitten tuli potkunyrkkeily. HEEEELOU! Vuosi ja kolme kuukautta takana tätä hommaa ja nälkä vaan kasvaa tätä ahmiessa. Haluan pystyä, osata, jaksaa ja kyetä enemmän, paremmin, kauemmin, kovempaa - helvetisti kaikkea! Löysin lajin, jossa en ole minkään sortin luonnonlahjakkuus. En tosiaan sisäistä uusia tekniikoita sormia napsauttamalla, en ole terävä, nopea tai mitenkään päin ketterä. Tasaiseen pelkään ottaa osumia ja vielä enemmän pelkään vahingossa satuttavani jotakuta toista. Pääkoppa tyhjenee ja hajoaa sparratessa täysin ja olen jatkuvasti äärimmäisen turhautunut omasta kehittymättömyydestäni.


Mutta. Löysin lajin, jossa haluan olla hyvä. Haluan kehittyä ja oppia. Haluan pystyä ja osata. Vain merkityksellisten ongelmien äärellä turhautuu näin, muutenhan niillä ei olisi mitään väliä. Olen löytänyt lajin, jonka parissa saan räveltää ihan mielettömän ihanien ihmisten seurassa. Lajin parista olen löytänyt kavereita, ystäviä, sydänystäviä. Treeneissä on aika todella monta totaalisen paskaa päivää muuttunut kerrassaan huikeaksi.

Ymmärrän oikein hyvin, että liikunnalla saadaan lievitettyä ja hoidettua masennusta. Sellasen ihan ujon totaalihelvettirääkin jälkeen olo on sanoinkuvaamaton. Sellasta kivojen hormonien tykittämistä paloletkulla suoraan suoneen. En väitä tietäväni masennuksesta tai sen hoidosta yhtään mitään, mutta jo ajatuksena täällä paljon toteutettava pelkkä lääkehoito kuulostaa pelottavalta. Sain aikanaan unettomuuten mielialalääkkeitä, joilla oli unta parantava sivuvaikutus. Jäin niihin koukkuun todella nopeasti. Nukuin kyllä hyvin kellon ympäri jatkuvasti, mutta hereilläoloajan olin aivan puurossa. Ei mitään tunnepiikkejä, semmosta usvaista tasasen harmaata puuroa vaan pää täynnä. Niiden lopettamisen jälkeen nukkumisesta ei viikkoihin tullut mitään. Siihenkin vaivaan olisi auttanut puhuminen.

Voin kuvitella miten tuhoisaa eristäytyminen ja pysähtyminen on. Jos kaikki se lääkehoitoihin uhrattava raha, aika ja vaiva saataisiin ohjattua edes osittain johonkin vastaavaan liikkumisen tukemiseen niin se voisi olla hienoa. Saattaa olla vain haave. Saataisiinhan diabeteksenkin molempia muotoja hoidettua jopa kokonaan lääkkeettömiksi ihan vaan ruokavaliolla, mutta virallinen taho ei sitä vieläkään hoitokeinoksi tunnusta. Se on sääli, mutta ainakin puskaradio laulaa parhaansa mukaan!

Ja vaikka ei olisi masennuksesta tietoakaan, kunnon liikuntasuoritus oikean lajin parissa oman mielenkiinnon ja pystymisen mukaan on jotain ihan käsittämätöntä. Kuten olen ennenkin siitä kirjotellut, niin jollekin se tulee kuntosalilta, toiselle lenkkipolulta, jollekin toimii Zumbaus ja yksi fillaroi tukka hulmuten. Kunhan se on joku omalta tuntuva juttu, jota lähtee tekemään mielellään. Mulle se juttu on tota lyömistä ja potkimista sekä kaikkea siihen liittyvää ittensä fyysistä rääkkäämistä. Siinä täyttyy sekä ne psykologiset että fysiologiset jutut kaikki samassa paketissa.

Ei ne treenit ole ihan aina olleet tai menneet ihan mielettömän hypekaavan mukaan, mutta vielä koskaan ei ole päivä myöskään muuttunut huonommaksi treenien takia. Tappelun lisäksi on polkupyöräkin jo laitettu kevään kunniaksi kuntoon talviseisonnasta, joten nyt pääsee taas sotkemaan sitäkin lajia! JES!


tiistai 5. huhtikuuta 2016

Jos kuolisit tänään? Jos hän kuolisi tänään?

En tiedä onko jo tarpeeksi moneen otteeseen jauhettu siitä, että elämääni on nyt noin reilun viisitoista vuotta vaikuttanut läheiseni alkoholismi, mutta jauhetaan siitä vielä vähän lisää. Ihan jo vaikka siitä ihanasta vapautuneisuudesta, joka aiheen jatkuvasta vatvomisesta on seurannut, kun vielä vuosi sitten olin aivan kipsissä.

Viime syksynä tämä minulle hyvin hyvin hyvin erityisen rakas henkilö katkaisi muhun kaiken yhteydenpidon. Alkoholismi kun ei sitten koskaan opettanutkaan mua pitämään tätä pikkasen äkkipikaista turpaani täysin tukittuna. Kun kävi ilmi, etten suinkaan ole ainut jonka henkiseen hyvinvointiin juovan läheisenä oleminen oli vaikuttanut äärimmäisen vakavalla tavalla niin siitä se mekkala sitten lähti. Ja sittemmin olen ollut täysin eristettynä heidän elämästään, vaikka joskus kuuluin sinne melko tiiviisti.

Tänään kuuntelin radiosta jotain pätkää Anssi Kelan haastattelusta, jossa hän pohdiskeli sitä miksi muistokirjoitukset on aina niin äärettömän kauniita ja miksi niitä asioita ei koskaan sanota näille henkilöille silloin, kun he ovat vielä elossa? Ja siitähän se mun ajatus sitten lähti rullaamaan. Koska se on ihan totta. Olen huomannut, että johtuneeko tästä suomalaisesta jäyhäkulttuurista vai mistä, mutta hyvien asioiden sanominen suoraan itse kohteelle on äärimmäisen vaikeata. Niitä ei osata sanoa eikä kyllä yhtään sen paremmin ottaa myöskään vastaan.

Mietin tätä oman elämäni alkoholistia, että jos minä nyt kuolisin, miltä hänestä tuntuisi? Itsehän en olisi täällä enää murehtimassa kaikkea sitä jossittelun ja katkeruuden määrää. Tunnen hänet kuitenkin sen verran hyvin, että tiedän asian vaivaavan häntä. Tai ainakin kovasti toivon niin. Ja jos elämäni päättyisi huomenna, hän eläisi elämänsä loppuun asti sen asian kanssa, että kaikki olisi ollut korjattavissa, mutta eipä tullut tehtyä mitään. Voi olla, että asetan itseäni tässä paljon todellista korkeampaan ja merkittävämpään asemaan, kuin mitä todellisuus onkaan, mutta jokseenkin näin näkisin sen menevän.

Entä jos hän kuolisi tänään? Se en ollut minä, joka löi välit poikki. Sen verran olen nyt julmasti itsekäs, etten ota tuumaakaan tästä tilanteesta omaan niskaani. En mahtunut siihen kulissilinnaan enää sekunniksikaan ja koska puhuminen ei ole mikään vaihtoehto on välien katkominen ilmeisesti ainoa vaihtoehto. Jos hän nyt kuolisi? Ikävöisin valtavasti. Itkisin ja surisin ja ikävöisin. Mutta luultavasti olisin samalla vähän helpottunut. Se jatkuva huoli, stressi ja murehtiminen vihdoin loppuisi. Ei enää teeskentelyä eikä tulevan pelkäämistä. En olisi katkera enkä vihainen, ainoastaan hyvin surullinen ja kuten nytkin, äärimmäisen harmissani tästä välirikosta. Olen jo nyt menettänyt yhden elämäni tärkeimmistä ihmisistä, mutta osa minusta jaksaa edelleen toivoa, että tämä on vain väliaikaista.

Entä muut elämäni tärkeimmät ihmiset? Tajusin miten monelle jäisi paljon asioita sanomatta. Tulisi ihan hirvittävän kauniita muistokirjoituksia, mutta miksi jätän sanomatta ne asiat näille ihmisille nyt, kun he ovat ne vielä itse kuulemassa? Liikenneonnettomuus. Tapaturma. Kaatuminen rappusissa. Sydänkohtaus. Sairaus. Miksi niitä pitää odottaa, ennen kuin se jäyhä perisuomalainen suu saadaan pikkasen raolleen kertomaan, että olet muuten aivan tavattoman rakas?

Eräänä mökkiviikonloppuna istuttiin ystävän kanssa saunan kuistilla ja siinä kaikessa hiljaisuudessa ystäväni sanoi ihmeelliset taikasanat ääneen: "Mä olen niin onnellinen, että me ollaan tavattu." Se tuntui suunnilleen jokaisessa sielun kolkassa, koko sydämessä ja lämpöaaltona päästä varpaisiin. Siihen oli ihanan helppoa vastata täydestä sydämestään: "Niin mäkin. Olen niin kiitollinen sinusta." Ja sitten jatkettiin saunomista.

Elämä on arvaamatonta ja voi päättyä nopeammin, kuin jurrinen tai jopa vesiselvä autonkuljettaja ehtii edes ajattelemaan jarrupoljinta. Joten kysymys kuuluu, entä jos kuolisit tänään? Entä jos hän kuolisi tänään? Mitä kaikkea jäisi sanomatta? Ehkä äkkiseltään tämä aihe tuntuu jotenkin masentavan ankealta, mutta en ajatellut sen olevan sitä. Päinvastoin! Kuolema on väistämätön ja joskus pelottavankin yllättävä osa elämää, joten ehkä sitä voisi ennaltaehkäistä sitä enimmän jossittelun määrää.

Itse äärimmäisen vaikeasti tunnevammaisena on se hyvienkin asioiden sanominen kasvotusten vaikeaa (niistä ikävistä asioista nyt puhumattakaan..). Joskus jopa lähes mahdotonta. Sen sijaan kirjoittaminen on aina ollut merkittävästi helpompaa, joten annan itselleni armoa. Jos ensin opettelen kertomaan niitä hyviä asioita edes kirjoittamalla, niin sekin on paljon enemmän, kuin odotella sitä muistokirjoitusten hetkeä.

Ei väkinäisiä kehuja vaan sanoja ja ajatuksia suoraan sydämestä. Jes, siinä vasta huikea missio!


lauantai 2. huhtikuuta 2016

Pitkästä aikaa Läskiblogin keittiössä - täytetyt paprikat!

Sitä nopeeta ja helppoa kotiruokaa kun aina niin kovasti peräänkuulutetaan niin täytetyt paprikat uponnee siihen kategoriaan aivan täysin. Halkaistun paprikan sisään kun heittää haluamansa täytteet ja ehkä vartin verran käyttää uunissa niin se on siinä. Mun paprikat tosin on uunissa jopa pienemmänkin ajan, koska tykkään paprikan säilyvän rapeana. Juuston kun vaan kärventää siihen päälle niin hyvä on.

Tänään mentiin yhdistelmällä yrttituorejuusto, salaattijuusto ja sipuli-jauhelihasekoitus. Katoksi vähän kermajuustoa ja sopivasti kuumaan uuniin sopivaksi ajaksi ja eikun syömään. Kaiken kruunasi tottakai pilvettömältä taivaalta porottava aurinko, joka tosiaan paistaa tähän lasitetulle parvekkeelle käytännössä koko päivän. Ilman lasejakin täällä pärjäisi aika kivasti, mutta tällä hetkellä mun parvekkeella on ihan täysi kesä. Pitkähihasen ja pitkät housut sai heittää pois alle viiden minuutin ja hiki valuu silti. Emme valita. Yhtään emme valita. <3

Tarkka analyysi ateriasta:

Hiilihydraatit: Ei mitään käsitystä
Proteiinit: Ei mitään käsitystä
Rasvat: Ei mitään käsitystä

Muuta: Nälkä lähti ja maistui äärimmäisen hyvältä.

Viiden tähden kotikeittiö kuittaa!











Iltapäivällä aurinko paistaa suoraan lämpömittariin ja saadaan helposti lukemia +35C jo tälleen keväälläkin. Kesähelteillä meinaa räjähtää koko mittari..