tiistai 24. toukokuuta 2016

Selkä rikki, polvi rikki, nilkka rikki - täydessä leirikunnossa siis! Terveiset naisten leiriltä!

Viime viikko ei mennyt ihan silleen kuin kivoissa leffoissa. Ihan alkujaan saa kiittää itseään, kun selkä lähti uudelleen kipeytymään - ihan siis silleen tosissaan. Toissaviikolla vikoista treeneistä ei tullut kuin suunnaton kiukku, kun selkä esti tekemästä mitään. Pysty ojentamaan käsiä, mutta kun yritti ottaa mukaan nopeutta tai voimaa niin kipu oli sietämätön.

Koska sain kivut ensin katoamaan ja luonnollisesti sitten uskoin olevani kuolematon, joten selän päivittäinen jumppaaminen jäi pois rutiineista. Hyvä. Oikein hyvä. Todella erinomaisen hyvä. URPO! Siitä se lähti sitten oikein pätevään syöksykierteeseen kohti täydellistä rampautumista.

Tätä seuranneen viikonlopun porrastreenin jäljiltä polvi tuntu vähän aristavalta. Sellasta pientä kiputuntemusta hyvin pienellä alueella. Sunnuntaina se paheni. Maanantain vastaisen yön valvoin raastavien polvikipujen kanssa, mutta koska aamu ja päivä oli vähän helpompaa niin kävin treeneissä - ihan vaan toteamassa, että potkimisesta ei tule mitään. Taas valvoin yön kipujen kanssa jotka pistivät ihan kiroilemaan ääneen. Mutta ihan vaan koska satun olemaan minä, niin tiistaina menin nyrkkeilemään polvituen kanssa. Ja sitten valvoin vielä kolmannen yön, koska kolmas kerta toden sanoo.

Aamulla laitoin viestiä selkäni kanssa ihmeitä tehneelle osteopaatille, että vieläkö sattuisi samalle päivälle olemaan aikoja. Päivä vaikutti ensin olevan täynnä, kunnes sainkin hetken päästä puhelun peruutusajasta. Kaasu pohjassa klenkkasin apua hakemaan, koska ketutuskäyrä alkoi olla aikamoisissa lukemissa, kun vinossa kulkemisesta myös selkäkipu oli ihan uusissa ulottuvuuksissa.

Polvesta löytyi se kipeä kohta heti ja herra taikuri hoiti sen ensin "auki" ja lähti etsimään aiheuttajaa. Toki mulla on lonkissa huonoa liikkuvuutta ja sen lisäksi myös nilkka oli tuhannen solmussa. Vinossa ja kierossa ja vinksinvonksin, eli polvi oli vaan sijaiskärsijänä yrittäessään kompensoida kaikkien muiden liikkuvien osien ongelmia. Pitkän aikaa nilkkaa runnottiin, hierottiin, väänneltiin, kiskottiin, käänneltiin ja mitä lie taikoja tehtiin siinä määrin, että hypätessäni alas hoitopöydältä - TADAA - polven kipu oli lähtökohtaan nähden lähes kadonnut!

Blackroll <3
Keskiviikon treenit jäi sitä myöten luonnollisesti välistä, mutta torstaina kävin varovasti vähän kokeilemassa nyrkkeilyä, joka sujui varsin kivuttomasti. Perjantain treenit oli (onneksi) peruttu, joten käytin perjantaina vähän aikaa ja vaivaa selän auki runnomiseen. Putken ja hierontapallon avulla runnoin ja tuskailin pitkään selkäni kanssa ja lauantaiaamuna sama juttu. Ja se toimi! Lauantaina suuntasin naisten potkunyrkkeilyleirille, jossa vedettiin 2 x 1,5h treeniä eikä mun selkään sattunut yhtään! Sunnuntaina oli sama setti, mutta nukuin vähän pitkäksi enkä ehtinyt työstämään selkääni ollenkaan, kipu oli välittömästi läsnä. Pari kertaa sitten heittäydyin treenin aikana mukaan ottamani pallon päälle selkää vatvomaan, kun ohjaajat selittivät seuraavaksi tehtävää tekniikkaa, jonka sitten opiskelin sieltä lattianrajasta. Se toimi. Ei vaatinut montaa kymmentä sekuntia hierontaa, mutta apu oli välitön ja pystyi tekemään treenin purkkiin ilman suurempia tuskia.

Tämänkin leirin ohjasivat Vantaan Kamppailukeskuksella Camilla Marjamäki ja Anne Katas. Jälleen kerran tykkäsin leiristä todella paljon! Tuli jonkun verran uutta juttua ja ideaa, mutta jonkun verran asioita, joita on kotisalilla yritetty takoa mun päähän. Oli älyttömän siistiä saada positiivista palautetta asioista, jotka on vielä joitain kuukausia sitten tuntuneet ihan mielipuolisen vaikeilta. Vaikka se omissa treeneissä edelleen tuntuu siltä, että jalat ja aivot on solmussa, mistään ei tule mitään ja se on ihan sekoilua koko homma, niin nyt kaukana kotoa sen pääsi näkemään, että onhan sitä edistytty! Leirillä oli hyvä ja kannustava ilmapiiri sekä mukava porukka - kyllä sitä tollasessa jengissä kelpaa viettää koko viikonloppu. ;)

Leirillä myös painotettiin kehonhuoltoa. Se oli semmosta syyllistävän puukon survomista kylkeen - molemmilta puolilta. Lupaan ja vannon, että olen ottanut opikseni taas hetkeksi. Ei tarvinnut montaa päivää olla jälleen hajalla ja missata parit treenit niin en halua tätä enää uudelleen ihan vähään aikaan. Tässäkin tulee iso ero entiseen nähden. Se sohvalla murjottava punkero oli ihan mielellään kipeä - sai ihanasti lisää syytä marista ja valittaa, kun niin kovasti sattuu polviin ja selkään ja päähän. Nykyisellään pää lahoaa välittömästi, jos vähänkin jostain kiristää eikä voi treenata haluamillaan tehoilla. Peukku mieleiselle urheilulle, sen vaikutukset on hyvin moninaiset!

Anne, Konna & Cami. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti