sunnuntai 26. kesäkuuta 2016

Keskikesä ja neljä päivää ilman nyrkkeilyhanskoja

Voihan keskikesän juhla! Torstaina noin miljoonan muun pk-seutulaisen kanssa samaan aikaan iltapäivästä otettiin auton nokka kohti Pohjois-Karjalaa. Sattuneesta syystä joskus hieman reiluun neljään tuntiin ajettua matkaa saatiin taivaltaa pitkälti yli kuudetta tuntia ja perillä oltiin keskiyöllä. Mutta mikäs siinä oli valosaan yöaikaan ajellessa.

Mummola on siitä kiva paikka, että siellä ei ehdi edes edellisestä ateriasta toipua, kun taas käy käsky syömään. Ja sitten käsketään päiväunille. Jotta voit taas herätä syömään. MITÄ LUKSUSTA?! Etenkin kun myöskään tuolla mun kaukaisemmassa mummolassa ei tuputeta pullaa. Muiden ihmetellessä perunan ja leivän jäämistä pois mun lautaselta niin ennen omia selostuksiani Mummo se vaan totesi ykskantaan, että "ei se meidän Jonna tommosia syö". Ja se keskustelu oli sitten sillä selvä.


Perjantaina siinä kyllä iltaa istuskellessa söin suklaapisarakeksejä ja Mummon tekemää pannaria, mansikkahillon kera. Tietysti. Ihan vaan koska mä nyt yksinkertasesti voin. Edelliseen tekstiin kun kommentoitiin anonyymisti, että mun ruokavalio on killissä, koska tekee mieli sokeria niin emmä kyllä jaksa olla siitäkään nyt ihan samaa mieltä. Vähän kuin alkoholin kanssa, juon jos huvittaa tai olen juomatta. Syön sokeria jos huvittaa tai olen syömättä. Kai sen oman ehdottomuutensa tason voi jokainen ihan kaikessa rauhassa määritellä, ihan yhtä lailla kuin ne on valintoja syödä arkiruokavaliossaan suuria määriä sokeria tai viljaa tai mitä nyt ikinä joka ei mun arkiruokiin kuulu.

Aamupalapöytään oli katettu muille leipää ja leivänpäällisiä (juustoa, kananmunaa, leikkeleitä, jne.) ja siinä päästiin porukalla toteamaan, että ei tää mun valitsema ruokavalio nyt niin kovin mahdoton sitten ehkä olekaan toteuttaa. Muut veti päällisiä leivän kanssa, mä vedin saman setin ilman leipää. Karjalanpaisti maistui muuten noilla leveysasteilla niiiiiiiiiiiiiiin hyvältä!! En ottanut perunaa kyllä senkään kanssa enkä karjalanpiirakkaa vaan salaatilla mentiin joka ateria - ja niitä aterioita oli sitten monta. Nam. <3

Perjantaiaamuna kävin hölkkäämässä vähän vajaan 5km todella kevyen lenkin. Samana yönä ei ollut unesta tietoakaan niin käytiin koirien kanssa kävellen vaeltelemassa yli kahden tunnin ajan pitkin hiljaista tuppukylää. Kesäöissä on jotain niin mieletöntä rauhaa ja taikaa, että mikäli ei pitäisi taas huomennakin aamusta töihin herätä niin en nukkuisi minuuttiakaan! Lauantaina vedin ilta-auringossa Burner 400 -jumpan kevennetysti siten, että punnersin polvet maassa. Sen verran laiskotutti. :D Oon vetäny ton treenin joskus aikaa sitten pari kertaa, enkä tosiaan muistanu sen olevan noin perseestä. Hirveesti alkaa hengäsyttää, hikoiluttaa ja näköjään vielä näin jälkikäteenkin vähän kaikkialle lihaksiin sattuu. Hyi, en tykkää tommosesta urheilulta tuntuvasta hommasta alkuunkaan. ;)



Koirille oli mummolassa varattu oma aitta ja kuistikin oli aidattu niin, että koirat saivat olla ainakin teoriassa ulkona ympäri vuorokauden. Iso piha tarjosi ihanan mahdollisuuden ajaa rallia ja painia. Erään lounaan valmistelun yhteydessä kuului pihalta Mummon huuto: "Missä minun salaatit on?!" Valitettavasti tiesin välittömästi kenen nimeltä mainitsemattoman rouvaporokoiran suuhun ne salaatit olivat pihamaalta hävinneet. Rikollinen itse kun vielä huudon kuultuaan iloisesti hölkkäili paikalle tarkistamaan, että jäiköhän sinne sittenkin jotain syömättä. Porsas mikä porsas, salaatit piti hakea kaupasta..

Kotimatka sujui erittäin jouhevasti ja pyykkikone pyörittää jo toista kierrostaan, treenikassiin on vaihdettu vaatteiden sijaan treenikamat takaisin ja koirat nukkuvat oikein tyytyväisen oloisina.

Mulla ei ole ollut nyrkkeilyhanskoja käsissä nyt neljään päivään. Ei ehkä riitä sanat kertomaan miten paljon odotan huomisia treenejä!!

Kiitos juhannuksesta mummola, tämä teki hyvää. <3

Tomi Kokko ja 30 päivän ihmiskoe


Virallisen ravintosuosituksen testiin laittanut Tomi Kokon 30 päivän ihmiskoe putkahti telkkarista tossa alkuviikosta. Olen suunniltani riemusta siitä ammattilaisten ja "ammattilaisten" nostamasta mekkalasta aiheeseen liittyen, tätä nimenomaan on haluttu ja tarvittu - KESKUSTELUA!

Ensin vetäsin ihan hirveen raivarin dokkarin katsottuani ja sitten pari pienempää raivaria lisää luettuani muiden virallista tahoa kannattavien kommentteja aiheeseen liittyen. Mutta sitten tulin toisiin ajatuksiin. Sillonhan tää homma on mennyt niin maaliin kuin ikinä mahdollista, kun mahdollisimman moni yksityinen ja julkinen taho haluaa tästä möykätä, se pitää aiheen pinnalla ja se on tärkeintä - vain sitä kautta voidaan saada tähänkin asiaan muutosta. Vaikka sitten yksi ihminen kerrallaan, mutta eteenpäin kuitenkin koko ajan.

Monet kommentoijat ovat pitäneet Kokon dokkaria mainostemppuna oman yritystoimintansa boostaamiseen ja tottakai sitä on pidetty tietellisesti täysin epäpätevänä - johon Kokko itse sosiaalisessa mediassa kommentoi, että eihän tämä mikään tieteellinen koe ole koskaan ollutkaan. Ja kun nyt saan ikioman mielipiteeni sanoa tosta omien palveluidensa markkinoinnista, niin aivan helvetin hyvä juttu. Todella todella todella toivon sydämeni pohjasta, että mahdollisimman moni syöksyy pää edellä tähän markkina-ansaan, tämän asian hyväksi sietääkin pistää euroja likoon. Vai kuinka, sielläkö esimerkiksi professorit, tutkijat, ruoka- ja lääketeollisuuden työntekijät ja muut terveysalaan vaikuttavat tekevät työtään ilmaiseksi? Ihan vaan hyvää hyvyyttään? Tekopyhää paskaa kitistä tässä kohti enää mistään rahasta. 

Eli siis kolmekymmentä päivää niillä ruoka-aineilla, joita se kaikista virallisin taho meitä ohjeistaa syömään. Sama resepti, joilla syödään kouluissa, päiväkodeissa, sairaaloissa, vanhainkodeissa ja sitä rataa. Vähärasvainen ja runsashiilihydraattinen ruokavalio. Dokkarin mukaan Kokon normaali ruokavalio koostuu 60-70% rasvoista ja loput muun muassa laadukkaista proteiininlähteistä, kasviksista ja erilaisista superfoodeista aina marjoja myöten. Siitä tuli hurja heitto rasvattoman maidon, margariinien ja ruisleivän ihmeelliseen maailmaan.

Ihmiskokeen aikana Kokon paino nousi noin 6kg, mikä ei ihan oikeasti ole kuukaudessa iso määrä (mä otan karkkipäivänä vaakaan pari kolme kiloa ihan helposti lisää!). Matalahiilihydraattisella ruokavaliolla normaalisti oleva Kokko on silmiinnähden kireessä kunnossa, kaverissa on muskelia eikä sitä perinteistä hiilaripöhöä, joka on usein nähtävissä monilla kovaakin urheilevilla. Kaverista löytyy onneksi hakemalla kuvia ihastuttavan vähissä vaatteissa, niin voi käydä jokainen toteamassa kuinka jantteri on ilman ihmedieettejä koko ajan siinä kunnossa, mihin moni yrittää rääkätä itseään kuukausia ennen kesää.

Painonnousu kokeen aikana ei oikeastaan ole mulle merkittävää tietoa. Kun äijä on pelkkää lihasta ilman hiilarinesteitä niin kokoaan tietämättäkin voisin veikata aika monta kiloa saatavan nostettua ihan vaan nesteen kertymisellä. On siinä noilla insuliinitasoilla varmasti rasvaakin ehditty varastoimaan, mutta hyväksyn ilomielin siitä ison osan ihan vaan nesteenä. Samalla näin pieni painonnousu tässä ajassa kyllä mun makuun kumoaa epäilyt painon tahallisesta manipuloinnista virallista ravintosuositusta vastaan. Jos ihan tosissaan olisi halunnut mättää ja saada vähärasvaisen viljahypen huonoon valoon niin kuukaudessa olisi saanut helposti vaikka viistoista kiloa.

Samoin yksi lempparikritiikeistäni oli vetoaminen kehon tottuminen radikaaliin muutokseen. Runsasrasvaisesta ja matalahiilihydraattisesta kun siirrytään laakista vähärasvaiseen ja runsashiilihydraattiseen niin kehon ei ole mahdollista tottua tähän niin nopeassa ajassa kuin neljä viikkoa. HMM! Uskallan väittää etten ole ainoa, joka on siirtynyt hiilarivaltaisesta ruokavaliosta rasvapainotteiseen eikä niiden positiivisten muutosten huomaaminen ole vaatinut kuukautta. Viljattomuuden vaikutukset huomaa jo muutamassa päivässä. Sokerinhimon katoaminen vie muutamasta päivästä kahteen viikkoa ja se on vaikein osuus, sitten alkaa positiivinen nousukiito. Kuukaudessa allekirjoittanut oli jo unohtanut entisen ruokavalion. Vireystaso nousee ja jatkuva jääkaapilla ramppaaminen lakkaa. Muista positiivisista "oireista" olenkin jo paasannut kymmeniä kertoja. Kivut, tulehdukset ja painon lasku. Mutta lopulta kyllä, Kokko mainitsee itsekin jo tottuneensa runsashiilihydraattisen ruokavalion tuomaan negatiiviseen muutokseen esimerkiksi vireystilassa.

Virallisessa ravintosuosituksessa on tottakai se, että sehän on vain suuntaa antava. Mutta mistä helvetistä tavallinen tallaaja sitten saa tiedon siitä, mikä on oikein? Ruokaansa punnitsemalla ja kaloreita laskemalla? Entäs ne tahot, jotka eivät pääse omaan ravintoonsa vaikuttamaat? Vanhukset? Lapset? Potilaat? Seurasin sivusta aivan totaalisen kauhuissani, kun ystäväni joutui leikkauskomplikaatioiden takia moneksi viikoksi sairaalaan. Jantterilla huiteli tulehdusarvot hälyyttävissä lukemissa ja samalla saat ruoaksi banaanijogurttia, velliä, leipää, pullaa, lähinnä perunasta ja juureksista koostuvaa keittoa, kiisseleistä ja vastaavista puhumattakaan. Itse tuhosin terveyteni sokeripitoisella ruokavaliolla ja sairaalassa sillä pitäisi kuntoutua. Tai lasten kehittyä ja kasvaa. Tai vanhusten elää terveenä pitkään.

Fogelholm, siis yksi näkyvimpiä virallisen ravintosuosituksen edustajia, sanoo dokkarin haastattelussa, että ei ole mitään merkitystä mistä ravinnon kalorit tulevat, sillä vain kalorimäärä ratkaisee. Ihan nyt vitun oikeesti? On siis aivan se ja sama vedätkö päivässä 2000 kaloria kasaan syömällä leipää kuin vaikka kananmunia? Niissä ei ole mitään eroa? Vain kalorimäärä ratkaisee sen laihdutko vai lihotko. Samoin mua kävi raivostuttamaan se, että Fogelholm ei enää vetoa tutkimuksiin, jotka todistaisivat voita vastaan, vaan nyt vetoaa siihen, ettei ole mitään näyttöä siitä, että voin käytöstä olisi jotain hyötyä. Koska eihän meidän tarvitse todistaa näin, kun ette tekään voi todistaa noin! Näiden kommenttien perään haastatellaan professori Kari Salmista, joka kertoo margariinin prosessoinnista. Ja siitä mitä tahoja tämänkin tuotteen markkinoinnin taustalla jyllää. Minkä takia esimerkiksi päiväkoteihin suositellaan ainoana rasvana margariinia?

Tehdään tähän vähän yksinkertaisempi vertaus sodassa voi vs. margariini.

Keiju normaalisuolainen margariini:

Ainesosat:
Rypsiöljy (38 %), vesi, kasvirasvat (SG-palmu ja kookos vaihtelevina osuuksina), kirnumaito, camelinaöljy, suola (1,0 %), emulgointiaineet (E471 kasvirasvasta, auringonkukkalesitiini), säilöntäaine (kaliumsorbaatti), happamuudensäätöaine (sitruunahappo), aromi, A- ja D2-vitamiini, väri (beta-karoteeni)

Valio normaalisuolainen voi:

Ainesosat:
Kerma ja suola (1,4 %)

Ei lisättävää.

*

Anyhow. Dokkarin lopussa tottakai käydään läpi verikokeiden antamat tiedot kuukauden aikana tapahtuneista muutoksista. Tässä kohti mua lähinnä harmittaa ihan älyttömästi, etten ole jaksanu perehtyä syvemmin tähän kolesteroliasiaan. Moni juhli virallisen ravintosuosituksen puolesta, kun Kokon "hyvä kolesteroli" nousi ja "huono kolesteroli" laski, kuten kokonaiskolesteroliarvokin. Keskusteluita eri keskusteluryhmissä seuranneena olen tajunnut, ettei toi kolesterolihomma ole mitenkään päin yksinkertainen. Tuijotan niitä keskusteluja suu auki, kun paikalla on mesoamassa ihmisiä, jotka puhuvat asiasta molekyylitasolla enkä pysy siinä rallissa enää pätkääkään mukana. Kuinka siellä kehdataan väittää, ettei kokonaiskolesteroliarvo kerro oikeastaan yhtään mistään mitään, muistaakseni Heikkilä mainitsi kirjassaan Ravinto & Terveys matalan kokonaiskolesteroliarvon olevan etenkin iäkkäämmillä naisilla enemmän vain huono juttu ja sitten vielä Wikipedia sanoo, että runsas hiilihydraattien saanti ja vähäinen rasvojen saanti huonontavat kolesteroliarvoja. MÄ TUUN HULLUKSI!

Ja sitten vielä eräässä lehtijutussa listattiin asioita, joita raskaana olevien pitää välttää. Yhtenä oli kielletty kolesterolia alentavat tuotteet, sillä kolesteroli on elintärkeätä sikiölle. Ja sitten kun ihminen on syntynyt niin kolesterolista tulee paha? Apua saatana, ei tällänen tavallinen tallaaja tajua tästä hommasta yhtään mitään! Heikkilä kun vielä sekoittaa mun pakkaa sillä tiedolla, että sydän- ja verisuonisairauksen kannalta ainoa merkittävä arvo on triglyseridit. Dokumentissa Kokon triglyt nousi jo kuukaudessa 0,61 -> 0,72 ja käsittääkseni se on lyhyessä ajassa huolestuttavan suuri muutos. Tähän en voi ottaa sen enempää kantaa, koska en tosiaankaan ymmärrä koko kolesteroliasiasta pienimmissäkään määrin. Saattaisin kiinnostua, jos lääkäri uhkaisi tyrkyttää statiineja, mutta surullisen mittava joukko kiskoo niitäkin lääkkeitä naamariin, ihan vaan koska tohtori sanoi niin.
Jatketaan. Omega 3 -arvot ja D-vitamiinitasot myös romahtivat. Pitkäaikainen verensokeritaso nousi. Kalsiumtasot laskivat, vaikka sitä luustolle niin helvetin hyvää maitoa on litkitty ihan elukkana. Koirapuolelta mulle onkin jo hyvin tuttua, että vahvan luuston rakenteluun tarvitaan aika paljon muutakin kuin vain kalsiumia, esimerkiksi proteiinien rooli luuston pakkaamisessa on merkittävä.

Nyt se tärkein osuus: Maallikon näkemys dokkarista. 

Senhän nyt jokainen jo arvaakin, että tällänen fiilispohjainen eläjä ja kehonkuuntelua aktiivisesti opetteleva hihhuli on erittäin puoleellinen arvioimaan tätä dokkaria. Se johtunee ensisijaisesti siitä omasta kokemuksesta. Kun Tomi Kokon suosittelema ruokavalio on hyvin lähellä sitä samaa, jonka Antti Heikkilän ohjeiden pohjalta aikanaan rakentelin omaan suuhun sopivaksi. Jotain kun pääsee itse toteamaan merkittävästi paremmin toimivaksi, niin on hyvin vaikea asettua enää sen huonomman vaihtoehdon kannalle.

On toki totta, että pelkkää pikaruokaa ja karkkia syövälle olisi merkittävästi parempi vaihtoehto syödä virallisen ravintosuosituksen mukaan. Eikä ole virallisen ravintosuosituksen syytä, että se ei toteudu niin monen kansalaisen kohdalla. Miksi? Personal trainereilla, ravintoneuvojilla ja muilla painonhallinnan kanssa auttavilla tahoilla on ymmärtääkseni tänä päivänä ihan riittävästi hommaa. Ihmiset siis kai haluaisivat laihtua? Aika harva lyllyttää traktorin renkaan kokoista vatsamakkaraa ja hykertelee itsevarmuudessa piehtaroiden, että kyllä mun on nyt niin hyvä olla! Toiset piiloutuvat läskihuumorin taakse ja toiset vaikenevat hiljaa loppujen kitistessä ylipainoaan pulla toisessa kädessä ja suklaapatukka toisessa. Mutta jos keksittäisiin ihmepilleri, jolla pääsisit tomikokkomaiseen rantaleijonakuntoon sekunnissa, niin aika moni viskaisi moisen napin nieluunsa.

Oletetaan siis, että valtaosa painon kanssa kamppailevista EI HALUA OLLA YLIPAINOISIA, niin minkä takia virallista ravintosuositusta on vaikea toteuttaa? Syöt vaan vähemmän kuin kulutat, siinä se. Helppoa matematiikkaa. Tai kuten Fogelholm sanoi, vain kalorit merkitsevät, syö vaikka pelkällä karkilla päivän kalorit täyteen, kunhan et ylitä maagisia lukuja. Niin siis, kunhan olet ensin selvittänyt ne. Jostain, en tiedä mistä. Varmasti näihinkin on olemassa jotkut tieteellisesti tutkitut viitearvot, koska näin simppelissä hommassa ei yksilöllisillä eroilla ole merkitystä.

Minkä takia minä itse epäonnistuin painonhallinnassa sillä virallisemmalla ruokavaliolla? Olin hoikassa kunnossa myöhäiseen teini-ikään, kun liikuin ihan eläimellisen paljon hevosharrastuksen parissa. Sain syödä tolkuttomia määriä enkä silti lihonut. Harrastus jäi, mutta ruokailutottumukset pysyivät ennallaan, sitten lihoin. Tässä kohti se oli vielä sitä helppoa matikkaa, söin enemmän kuin kulutin. Entä kun en halunnut enää lihoa vaan painoa piti saada pois? Tässä tulee se hauska osuus: Elämä kun ei ole aina ihan niin saatanan yksinkertaista ja mustavalkoista.

Henkisesti olin (ja osittain edelleen olen) kierossa ja ylirasittunut. Alkoholismin kanssa veivaaminen teki musta tunnevammaisen. Oman elämäni alkoholistin hyvittelykeino oli aina ruoka, opin lohtusyöjäksi. Sokeri on tutkitusti addiktoiva aine, joten päädyin mainittavaan sokerikoukkuun. En yksinkertaisesti kestänyt näläntunnetta. Siihen ylipainon tuomaan henkiseen pahoinvointiin ja heikkoon itsetuntoon olisi voinut vaikka hukkua, mutta aina muutaman kilon laihduttuani retkahdin aina vaan uudelleen ja uudelleen. Vihasin ja ruoskin itseäni ja lohtuna söin vähän lisää. Senkus vaan syöt vähemmän kuin kulutat, voi vittu mitä paskaa!

Ehkä vika oli mussa. En ollut riittävän sinnikäs, en tahtonut laihtumista tarpeeksi. Koin jatkuvasti olevani luuseri ja epäonnistuja. Kunnes en yhtäkkiä enää ollutkaan. Ruokavalio kokonaan uusiksi. Pakkovierottautuminen hiilihydraateista, rasvaa koneeseen ja lihaa pannulle. Vajaan kahden viikon sokerivieroitusoirekamppailun jälkeen en enää ollutkaan epäonnistuja. Kerrataan muutamia vaikutuksia:

-Paino lähti putoamaan merkittävästä ylipainosta normaalipainoon
-Polvikivut loppuivat
-Päänsäryt loppuivat
-Suolistokivut loppuivat
-Hiivakierre loppui
-Vireystaso nousi
-Jatkuva syömisen himo hävisi
-Ahmimiskohtaukset loppuivat
-Itsevarmuus nousi
-Hain apua henkisen hyvinvoinnin tueksi
-Aloitin urheilun

Dokkarin videopäiväkirjoissa alkuun Kokko valittelee huonontunutta vointiaan ja laskenutta vireystilaa. Kolmannella viikolla hän kuitenkin mainitsee, että siihen alkaa jo tottua. Eroa ei enää huomaa. Omassa ruokavalioremontissani tajusin saman toiseen suuntaan. Olin niin tottunut omaan pahoinvointiini, etten enää tunnistanut sitä lainkaan. Väsymys ja kupliva suolisto olivat ihan normaalia olotilaa. Vasta radikaalit muutokset saivat tajuamaan missä suossa sitä oli räpistelty aivan turhaan. Sitä ennen olin ajatellut terveydentilani olevan ihan normaali, mitä nyt vähän pierettää ja polveen koskee ja päänsärkyyn voi aina ottaa buranaa.

Siitä olemme Fogelholmin kanssa erittäin samaa mieltä, että mikäli jonkun ruoka-aineen käyttö aiheuttaa oireita niin niitä ei sitten pidä välttää. Joten millä saatanan oikeudella edelleen mulle voidaan tulla mussuttamaan, että mä en tee oikein? Että kyllä pitäis syödä kokojyväviljaa ja juoda ruoan kanssa maitoa. Eikä jaksa treenata ilman hiilareita ja ne on ne kovat rasvat pahasta.

Tomi Kokko ei yrittänytkään tehdä suurta tieteellistä läpimurtoa dokkarillaan, vaan herätellä ihmisiä ajattelemaan itse. Kaikki ravintosuositukset ovat vain suuntaa antavia ja valtaosa ihmisistä on täysin vapaa etsimään tietoa ja kokeilemaan erilaisia vaihtoehtoja löytääkseen juuri itselleen sen kaikista parhaiten sopivan ruokavalion. Mutta viralliseen ravintosuositukseen halutaan myös muutoksia, koska aiemminkin mainitut laitosruokinnan varassa olevat tahot ovat enemmän tai vähemmän vahvasti sen armoilla, toiset jopa täysin. Kokko ehdottaa keskustelussaan Fogelholmin kanssa ajatuksen tasolla, että suosituksissa viljojen määrä puolitettaisiin ja se korvattaisiin kasviksilla, hedelmillä ja marjoilla. Tämä ei ollut Fogelholmin mielestä lainkaan mahdoton ajatus ja ruokajuomana rasvatonta maitoa voitaisiin tyrkyttää vähemmän aggressiivisesti ja antaa tasavertaiseksi vaihtoehdoksi ihan vanha kunnon vesi.

Kokko myös ehdottaa voita vaihtoehdoksi margariinin rinnalle. Tämän Fogelholm tyrmää täysin. Ei ole olemassa mitään terveydellisiä perusteita suositella voin käyttöä. Mutta sitä prosessoitua lisäaine kasvirasvapaskaa kyllä suositaan? Jes. Haluan tähän jotain tuoretta näyttöä margariinin merkittävistä terveyshyödyistä. Nyt.

Fogelholm loppuun myös mainitsee, että viralliset ravintosuositukset päivittyvät, kun tieteelliset tutkimukset päivittyvät. Se on hieno uutinen se, tieteeseen ja sen nimissä toteutettuihin tutkimuksiin kun voi aina luottaa, ihan kuten rasvakammon synnyntutkimuksen äärellä voimme todeta:

"Rasvakammo lähti liikkeelle jo 1950-luvulla, kun amerikkalainen tutkija Ancel Keys julkaisi kuuluisan seitsemän maan tutkimuksen. Tutkimuksen mukaan tyydyttyneiden rasvojen syönnillä sekä sydän- ja verisuonitautikuolleisuuden välillä oli suora linkki. Tämä nähtiin hänen täydellisestä kaaviostaan. Hän jätti kuitenkin mainitsematta sen, että hänen tutkimukseen osallistui seitsemän maan sijasta 22 maata, joista Keys valitsi kyseiset seitsemän maata, joista tämä yhteys oli havaittavissa."


Voi kunpa olisi joku professorin pätevyys, mutta valitettavasti en ole enempää kuin oman ja muiden yksittäistapausten henkilökohtaisen kokemuksen varassa keikkuva tavis. Toisaalta, Antti Heikkilä on lääkäri ja silti virallisten tahojen silmissä ihan paskaa jauhava huijari. Joten täten julistan seisovani näiden hihhuleiden riveissä ja liputan kaikkia olemaan kriittisiä ja kokeilemaan. Kuukauden VHH-kokeilu vie terveyden ja hengen suunnilleen yhtä todennäköisesti kuin kirjan lukeminen telkkarin tuijottamisen sijaan, mutta saattaakin löytää jotain ihan uutta.

tiistai 21. kesäkuuta 2016

Minä lähden Pohjois-Karjalaan!

Nyt ei ole kyllä tasan yhtään mitään asiaa. Suurin uutinen taitaa olla se, että olen ollut neljä päivää treenaamatta. NEL-JÄ?! Torstain treeneistä kampesin älyttömien selkäkipujen kanssa apteekin kautta kotiin. Kipu lähti kemiallisin keinoin, mutta varasin ajan - kyllä, luette nyt aivan oikein - hierojalle! Ajan sain maanantai-illalle, joten ajattelin, että hittoako tässä, rikki kun jo ollaan niin voin viikonlopun treenata lääkkeillä turrutettuna.

Perjantaina nukuin treenien ohi. Lauantaina nukuin treenien ohi. Sunnuntaina nukuin treenien ohi. Että sinänsä se sujui lopulta ihan kivasti. Neljäs treenitön päivä tuli maanantaista, kun oli se hieroja. Tai siis piti olla, mutta hieroja oli unohtanut mut ja kiskoin ihan turhaan lukittua klinikan ovea. Hieno päätös muutenkin vähän hermoa kiristäneelle päivälle. JES!

En sitten suostunut enää uutta aikaa ottamaan tälle viikolle, koska jos en tänään ja huomenna pääse lyömään ja potkimaan treeneihin, niin alan luultavasti pahoinpitelemään vastaantulijoita. Selkä saa nyt luvan pärjätä ihan kaikessa rauhassa ja katsotaan vaikka sitten ensi viikolla uusiksi, mua ei nyt huvita.

Juhannus lähestyy ja kyllä, ajattelin ottaa keulan kohti Pohjois-Karjalaa ja siellä sijaitsevaa mummolaa. Siellä on vietetty kakarana kaikki kesät alusta loppuun ja nyt survoudun torstaina töiden jälkeen yötä vasten samoille seuduille ja vietän samassa ihanassa tuppukylässä koko juhannuksen. Tilaa, rauhaa, sauna, koirilla tilaa rellestää ja varmuuden vuoksi ajattelin pakata sekä lenkkarit että kuulokkeet mukaan, jos vaikka innostuisi lähtemään lenkille. Vähän kyllä epäilen, mutta varaudutaan silti.

Tiedossa on kolme päivää aktiivisen epäaktiivista ahdistuksen purkua, joka on nyt vaivannut viime viikosta asti. Mummola on parasta. <3

keskiviikko 15. kesäkuuta 2016

IS: "7 keinoa voittaa jojoilu"

Iltasanomat tökkäs eilen pihalle jutun, jossa Jutta ja puolen vuoden Superdieetit -laihdutusohjelmassa huikeat 40 kiloa pudottanut Katja onkin lihonut kaiken takaisin. Olisi hienoa voida edes väkisin sanoa olevani yllättynyt. Edes pikkuisen.

Kuinka luuseri pitää olla, että vetää uudelleen läskiksi tollasen pudotusurakan jälkeen? 40 kiloa hikoiltu pois julkisesti telkkarissa ja sitten palataan jokunen vuosi myöhemmin mediaan kaiken takaisin lihonneena. Terkkuja Katjalle, et ole luuseri alkuunkaan, noilla metodeilla pysyvän muutoksen aikaansaaminen on vaan aika heikoilla kantimilla. Mahdollista kyllä, mutta en pystyisi siihen itsekään. Ihan kuten ei ole pystynyt kovin moni muukaan, sen takia niitä jojolaihduttajia on niin paljon. Saat puolellesi ihan kaikki sympatiani, koska osallistumisesi ohjelmaan on ainakin minulle osoitus, että todella haluat päästä ylipainostasi eroon.

Siitä ei sen enempää, Katjalle (ja muille ihmedieettien uhreille) tsempit, esimerkiksi Tomi Kokon LIFW voisi antaa suuntaa sellaseen pysyvämpään muutokseen. Voisin kokeilla samaista valmennusta itsekin. Saisi ainakin ruokavalioon viilausta porukalta, joka todella tuntuu tietävän VHH-tyyppisen ruokavalion ja kovan urheilun yhdistämisestä. Tämä oli ilmainen mainos, Läskiblogi liputtaa Kokkoa!

IS:n artikkelissa suurinta riemua kuitenkin aiheutti lääketieteen tohtori Timo Strandberg. Käydään läpi Strandbergin seitsemän keinoa voittaa painon jojoilu:

"Elämäntaparemontti: Liiku vähintään puoli tuntia päivittäin. Lisää vihannesten, kuitupitoisten ruokien ja hedelmien syömistä. Uuden liikuntalajin opettelu lisää virkeyttä."

Kyllä, elämäntaparemontti on oikea sana. Ei kuuri, vaan pysyvät muutokset. Tästä olemme samaa mieltä. Hedelmien syönnistä olen taasen vahvasti eri mieltä, etenkin muutoksen alkuvaiheessa. Mikäli halutaan eroon hallitsemattomasta syömisestä ja nälästä, niin sokeria ei siihen lystiin tarvita, se vaan pitää sitä karusellia yllä. Jos nyt jotain niin esimerkiksi marjoja. En tiedä mitä tarkoittavat kuitupitoiset ruoat tässä yhteydessä, mutta hyvin usein se tarkoittaa esimerkiksi puuroja ja sitä kuuluisaa täysjyväviljaa. Kasviksista saa riittämiin kuituja, proteiniit yhdessä rasvojen kanssa pitävät nälkää ja jälkimmäinen vielä auttaa vatsaakin toimimaan.

"Noudata pitkäjänteisyyttä: Laihdutuskuuri voi auttaa alkuun, mutta jatka vähentämällä rasvojen osuutta ja suosi vähärasvaisia tuotteita ja kasvisöljyjä. Laihdutuskuurit muuttuvat näin painonhallinnaksi."


Siis..mitä? Vähentämällä rasvojen osuutta mistä? Aloita laihdutuskuurilla ja sitten vähennä rasvojen osuutta..mistä? Siis mitä helvettiä täällä nyt taas tapahtuu. Suosi sen lisäksi vähärasvaisia tuotteita, jotka ovat moneen otteeseen prosessoituja, ravinneköyhiä ja erittäin lisäainerikkaita. Hyvä. Todella hyvä. Kasviöljyt on jees, kunhan puhutaan oliivista tai kookoksesta esimerkiksi. Rapsit, rypsit ja muut hölynpölyt voi unohtaa.

Vähentämällä ravinnosta kaloreita saat aikaan todella tehokkaan jatkuvan näläntunteen ja pahimmillaan näännytät kehostasi ensisijaisesti lihakset. Proteiineihin ja etenkin rasvaan keskittyvä ruokavalio sen sijaan auttaisi tasaamaan hormonitoimintaa, ei vaatisi paikalle varastointihormoniystäväämme insuliinia ihan niin mittavissa määrin eikä tarvitsisi punnita, laskea saati nähdä nälkää.

"Älä yritä painon alentamista liian nopeasti ja rajusti ja keinoilla, joita et pysty jatkamaan: Painon alentamisen kanssa ei tarvitse kiirehtiä. Puolen kilon laihtuminen viikossa riittää, sillä puolessa vuodessa siitäkin kertyy kymmenen kilon hyöty."


Tästä voimme olla aiiiiiiivan ehdottomasti samaa mieltä!

"Tunnista oman ruokavaliosi heikkoudet: Vaikka söisit muuten terveellisesti, jokin heikkous voi löytyä. Usein se on liika, sokeri suola tai alkoholi."


Kyllä, hyvin usein tänä päivänä se on sokeri. Niin siis tunnetaan myös nimellä hiilihydraatti. Jokainen voi ihan kotonaan tutkailla, että millanen prosentuaalinen osuus hiilihydraateilla on niistä puuroista, muroista, jogurteista ja leivistä. Tai perunasta tai pastasta tai riisistä tai hedelmistä.

"Lisää erityisesti arkiliikuntaa: Kävele portaat ja vältä hissiä. Jää pois yhtä pysäkkiä aiemmin ja kävele loppumatka. Mattojen tamppaus on hyvää liikuntaa. Aktiivirannekkeista voi olla hyötyä. Näet miten askelia kertyy."


Liikunta ei yhä edelleenkään ole laihtumisen tai painonhallinnan edellytys. Nykyinen aktiiviliikkuja kyllä sitä suosittelee, mutta oman projektini alussa neljässä kuukaudessa lähti 16kg ottamatta yhen ainutta ylimääräistä askelta. Ja ihan tasan valitsin hissin portaiden sijaan. Etenkin jos keho on kipeä ja muutenkin rasittunut niin sen rasittaminen lisää väkisin on ainoastaan typerää. Kipu tappaa sitä muutenkin vasta alkutekijöissään olevaa motivaatiota entisestään. 

Oman projektini alussa olin niin paskana, ettei liikunta missään määrin käynyt pienessä mielessäkään. Polvet olivat jatkuvasti kipeät, selkä oli kipeä (no se on kyllä edelleenkin, mutta eri syystä.. :D) ja päätä särki liki päivittäin. Puhumattakaan suolistokivuista ja väsymyksestä! Jipii, ei muuta kuin reippailemaan! 

MUTTA!! Kuten sanottua, tätä nykyä suosittelen oman pystymisen mukaan etsimään itselle mieluista liikuntamuotoa. Se tottakai tehostaa painonpudotusta, mutta ehkä tärkeimpänä pidän sen henkisiä vaikutuksia. Voimakkaasti rasittavaa liikuntaa kun on väläytelty jopa masennuksen hoitomuodoksi johtuen sen vaikutuksista hormoneihin. Ilman masennustakin kunnon treenistä saa ihan voittamattoman olotilan ja fiiliksen ja sen voimalla jaksaa pitkälle! Kunhan se tekeminen on jotain mikä itseä kiinnostaa ja motivoi ja mikä tuntuu hyvältä - tai siis, kunnon treenihän tuntuu hyvällä tavalla todella pahalta. ;)

"Etsi tukea ja vertaistukea: Ongelmia ratkoneilta saa usein vinkkejä, miten voi onnistua ja samalla ymmärtää, ettei yksi repsahdus pilaa hyvää kokonaisuutta."


Kyllä, meitä on paljon. Uskalla puhua paino-ongelmistasi avoimesti niin saatat huomata löytäväsi älyttömän hyvin toimivaa (vertais)tukea.

"Hyvin lihavat voivat hyötyä leikkauksista: Laihdutusleikkausta käytetään valikoiduille hyvin ylipainoisille potilaille. Leikkauksessa mahalaukkua muovataan siten, että voidaan syödä vain pieniä suupaloja kerrallaan hitaasti. Leikkauksen jälkeen laihdutaan siksi, että energian saanti ruoasta vähenee."


On merkittävästi halvempiakin keinoja olemassa.

*

Itse lisäisin tähän listaan hyvän ystäväni henkisen hyvinvoinnin. Onko lihomiselle ja epänormaalille syömiselle joku psyykkinen tekijä taustalla, jota voitaisiin siinä kaiken ohella myös purkaa samalla kun laitetaan läskiä palamaan? Koska siihen voi hyvinkin löytyä joku todella syvälle haudattu syy, jonka vuoksi henkilö lähtee kohtelemaan itseään kaltoin ja mahdollisesti siinä matkalla hukkaa oman arvonsa.

Voitaisiinko joskus näihin juttuihin haastatella asiantuntijaa, joka osaisi nähdä ihmiset ja tarpeet yksilöllisellä tasolla. Tiettyyn rajaan asti voidaan vetää yleispäteviä linjauksia, mutta ei ihmiset ole mitään saatanan koneita, jotka kaikki siirtävät dataa täsmälleen samasta USB-piuhasta. Tarvitaan vaihtoehtoja ja liikkumavaraa.

Loppuun vastapainoksi Tomi Kokon vanha blogiteksti otsikolla Mikä virallisissa ravintosuosituksissa mättää?

"Valtion virallisissa ravintosuosituksissa on paljon haasteita, enkä koe, että ne lisäävät ihmisten terveyttä vaan vievät sitä jopa väärään suuntaan. Samaan hengenvetoon, on virallisissa ravintosuosituksissa toki myös paljon positiivisia puolia. On esimerkiksi mahtavaa, että suosituksissa kehotetaan syömään runsaasti kasviksia. Puoli kiloa juureksia, hedelmiä, marjoja ja sieniä on hyvä merkkipaalu! Liputan ehdottomasti itsekin sen puolesta. Toinen iso positiivinen asia ravintosuosituksissa on, että jos tämän hetkinen ruokavalio on aivan retuperällä, saa suositusten mukaan syömällä aivan varmasti positiivisia muutoksia aikaiseksi. Siitä on hyvä lähteä rakentamaan."

Pidän ajatusmaailmasta, joka hyväksyy muidenkin mahdollisuuksien olemassaolon, vaikka eivät siitä itse niin perustaisikaan.


maanantai 13. kesäkuuta 2016

Itseinhoa vai armollista hyväksyntää?

Blogi on ollut hiljainen, mutta vannon, että täällä oikeassa elämässä on painettu satalasissa. Ihan pienenä vinkkinä vaan, että Läskiblogin Facebook -sivut on jonkin verran aktiivisempaa sorttia, kantsii tykätä ittensä mukaan! ;)

Eräs ystäväni tossa lähti tuskailemaan, kun lupaavasti alkuun lähtenyt elämäntaparemontointi kopsahti karille niin että kolina vaan kävi. Ainakin jollain tasolla on palattu takaisin lähtöruutuun ja se tottakai tuntuu helvetin raskaalta ja turhauttavalta. Sitä herkästi lähtee ruoskimaan itseään ja sellasista syövereistä on aika haastavaa lähteä taas kampeamaan kohti muutoksia.

Se on mulle oikeinkin tuttu tunne. Ei pelkästään ne kymmenet laihdutusyritykset aikanaan ennen Läskiprojektia (elokuussa tätä projektia tulee muuten jo kolme vuotta täyteen!!), jotka päättyivät aina yhtä suureen romahdukseen. Koska ei se tämäkään projekti ole mennyt ihan viimeisen päälle hienon käsikirjoituksen mukaan, esimerkiksi viime syksyn tapahtumat "yksityiselämän" puolella (haha, kaikestahan mä oon tehny julkista!) löivät mielen niin radikaalisti maihin, että se oma hyvinvointi jäi aivan taka-alalle. Keräsin siinä samalla jatkuvan hiilarimässäilyn kautta reilusti kiloja takaisin ja viime kesän alimmasta painosta varmaan 6-8kg tultiin ylöspäin. Aina välillä luulin päässeeni takaisin raitelleni, mutta ei se koskaan montaa päivää pitänyt.


Alusta asti olen työstänyt itseäni eteenpäin tietynlaisen itseni negatiivisen ruoskimisen ja jopa itseinhon kautta. Olen motivoinut itseäni eteenpäin keskittymällä fyysisiin ongelmakohtiin. Kuvittelin elämän olevan parempaa sitten, kun reisissä ei ole niin paljoa ihraa, kun hölskyvät allit katoavat ja jenkkakahvat lakkaavat lyllymästä. Vain luuserit jättäävät menemättä kuntosalille ja vain selkärangattomat raukat lipsuvat ruodusta. Vatsamakkaroista saa edelleen kiinni ja perseessä on selluliittia, jatka helvetti sitä työstämistä, vauhtia!

Mutta entäs kun ei jaksa? Kun henkiset voimat loppuvat yksinkertaisesti kesken, eikä vaan jaksa vaikka miten vetäisi itseään henkisesti turpaan. Negatiivisen motivoinnin otteen murruttua ei jäänyt enää mitään. Olin vain epäonnistuja, joka räpisteli hädin tuskin mukana. En koskaan hetkeäkään harkinnut palaamista "entiseen elämään", mutta jouduin johonkin välitilaan moneksi kuukaudeksi. Kävin lajitreeneissä sen pari kertaa viikossa, mutta muuhun en kyennyt eikä ruokavalio pysynyt kasassa. Ei ollut suuntaa, ei tahtoa, ei mitään.

Lähdin opettelemaan jotain uutta. Tätä sivuten olen jo kirjoittanut yhden tekstin Saako keskeneräistä kehoa rakastaa?, joka käsittelee aihetta fyysiseltä osuudelta. Läskiprojektin aikana yksi ehkä tärkeimmistä opituista asioista on kuitenkin ymmärrys ihmisestä kokonaisuutena. Hyvinvointiin liittyy niin monta tekijää, joista itse pitkään löin henkisen puolen. Keskityin vaakaan, sentteihin, kehityskuviin, ravintoon, liikuntaan ja kaikkeen muuhun paitsi siihen, joka alunperin on ajanutkin mut huonoon jamaan. Oma pää ja sen sisällä mekkaloiva sekasorto.

Alkoholistien läheisille tarkoitettu vertaistukiryhmä Al-Anon on antanut tärkeimmän sysäyksen henkisen hyvinvoinnin tielle, kun vihdoin sain "luvan" lakata taistelemasta täysin hallitsemattomia tuulimyllyjä vastaan. Kun sain vihdoinkin luvan hellittää ja lähteä työstämään ohjetta pelasta itsesti, kun et muutakaan voi. Sitä kautta on lähtenyt aika merkittävä pyörä pyörimään oman arvon käsitykseen liittyen. On lupa olla ne omat tunteet niin hyvässä kuin pahassa ja on lupa olla itsekäs. Aina ei tarvitse rakentaa elämäänsä täysin muiden ihmisten sinkoilujen mukaan, vaan on täysin jees tehdä juuri niin kuin itse haluaa.

Esimerkiksi alkoholistin juomisen kontrolloinnista luopuminen tai sen hyväksymisen opettelu ei ole lainkaan helppoa, mutta se on sen arvoista. Siinä ainoastaan helpottaa omaa elämäänsä. Koska sitten voi lähteä opettelemaan jotain ihan vähintään yhtä vaikeeta; antaa hyväksyntää ja armoa itselleen. Kuinka pystyä lopettamaan se itsensä jatkuva ruoskiminen ja henkinen kiduttaminen?

En osaa mitään edellämainituista vieläkään täydellisesti, mutta olen koko ajan menossa parempaan suuntaan. Viimeisen puolen vuoden aikana on tapahtunut paljon hienoja asioita. Olen saanut karsittua elämästäni omaa hyvinvointiani haittaavia ihmissuhteita, olen juuri hiljattain keksinyt suuntaa tulevaisuuden koulutus- ja työhaaveiden muodossa, olen kehittynyt merkittävästi mielen tietoisessa rauhoittamisessa ja nyt jo monta viikkoa normaalin ruokavalion noudattaminen on ollut taas ihanan arkipäiväistä ilman mitään ylimääräistä ponnistelua.

Kaiken sen ruoskimisen ja itseinhon sijaan kun antaa itselleen sekä arvoa että armoa. Kaikkien vikojen ja epäonnistumisten alleviivaamisen sijaan voi vähän höllätä sitä hirttoköyttä kaulalla ja hengittää. Yritän opetella keskittymään niihin hyviin asioihin, kyllä ne viat ja epäonnistumiset roikkuvat mukana ihan yhtälailla vaikka niitä ei koko aikaa suurennuslasilla tuijottaisikaan, mutta ehkä itselleni silti se positiivisempi lähestymistapa sopii paremmin. Kun osaa nähdä sekä itsessään että elämässään niitä hyviä ja kiitollisuuden arvoisia asioita niin on paljon enemmän aseita epäonnistumisen hetkellä. Ennen maailmanlopulta tuntunut retkahdus voidaan ohittaa olankohautuksella ja todeta, että elämäähän tämä vain on, vedetään ensi kerralla ehkä edes pikkusen paremmin.

Tai jos vedät perseelleen ihan kaiken jo saavutetun vaikkapa elämäntapamuutoksissa, niin hyödynnä se jumalaton mokailu yrittämällä miettiä miksi. Ei mokaaminen ole typerää, mutta pään hakkaaminen siihen samaan tiiliseinään uudestaan ja uudestaan alkaa jossain kohti olla vähän hölmöä. Siinä on tilaisuus kehittyä, kun sen raivopäisen itsensä vihaamisen sijaan löytää keinon hyväksyä, että päin helvettiä meni, ei mahda enää mitään, mutta kuinka vedetään fiksummin tästä eteenpäin. Mikä siinä meni pieleen ja miten se voidaan välttää? Ei elämässä mitkään asiat ole niin mustavalkoisia, etteikö sitä yksinkertaisintakin ohjetta pystyisi joku jotenkin ryssimään. Sellasta se nyt vaan yksinkertasesti on.

Anna itsellesi arvoa.
Anna itsellesi armoa.
Opettele hyväksymään ja antamaan anteeksi myös itsellesi.
Itsensä hyväksyminen sellaisenaan ei ehkä sittenkään tarkoita kehityksen lakkaamista. Kun oppii näkemään niitä hyviä asioita itsessään niin ongelmakohtien poistamisen sijaan voi keskittää energiansa hyvien puolien kehittämiseen. Siinä ohessa niistä vähemmän mairittelevista kohdista saattaa siinä ohessa kehittyä jotain parempaa ihan huomaamatta. Joku voi löytää pysyvän muutoksen elämäänsä jatkuvan kurinalaisuuden ja ruoskimisen ajamana, mutta sitten on meitä, jotka tarvitsevat jotain pehmeämpää lähestymistapaa. Eikä sekään tarkoita, että tekisin jotenkin vähemmän - päinvastoin! Positiivinen mieli jaksaa tehdä älyttömän paljon enemmän ja kehittyy paremmin, keho seuraa siinä perässä.

Ja hei vielä nyt kaiken tämän sekavuuden lopuksi, jos jostain olen kiitollinen, niin treenaamisesta. Tuusula Fighter Club on kuin toinen koti tätä nykyä eikä tässä kohti oikein sanatkaan tee enää oikeutta sille porukalle, johon on ollut kunnia päästä osaksi. Sinne menemiseen ei ole pahemmin tarvinnut itseään ylipuhua, päinvastoin mitä paskempi päivä on sattunut olemaan niin sitä enemmän sitä haluaa treenaamaan. Päivästä ja fiiliksestä toiseen, siellä treenaaminen on aivan älyttömän kivaa. 

Pitkän matkan on kulkenut entinen satakiloinen kitisevä liikunnanvihaaja. Vaikka ei sillä, kyllä mä ahkerasti kitisen ja valitan edelleen! ;)

perjantai 3. kesäkuuta 2016

En ollutkaan kuolematon - vieläkään!

Tiedättekö kuinka ihmiset ympärillä jakaa niitä omaankin korvaan oikein viisaalta kuulostavia neuvoja? Kun tiedät, että niitä pitäisi kuunnella ja totella? Etkä silti tee mitään sinne päinkään.

Viime viikolla edellinen viikonloppu mukaanlukien vedin viikkoon reilusti yli 15h treeniä normaalin 40h työviikon lisäksi. Sehän ei riittänyt vaan viime perjantaina käytiin vähän tanssimassa (allekirjoittanut kylläkin kuskina) ja muutenkin vähiin jääneet yöunet jäivät siltä yöltä todella heikolle saldolle ja lähes samoilla silmillä lauantain tekniikkaleirille.

Leirin jälkeen lauantaina olin aivan loppu. Nukuin ohi saunavuoron ja jatkoin samaa kyytiä aamuun asti. Aamulla olin päästä varpaisiin aivan älyttömän jumissa ja sitäkin enemmän kipeä. Käytännössä aivan kaikkialle sattu ja pääroolin otti tietenkin selkä, joka löi kallonpohjasta perseeseen asti aivan mielipuolista tuskaa. Kun sain möngittyä sängystä ylös oli pakko lähteä uimahallille hakemaan lämpöä saunasta ja liikkuvuutta terapia-altaasta. Varovasti uin myös jokusen altaanmitan, mutta käsistä loppu voimat aivan totaalisesti hyvin pian.

Vannoin, etten myönnä tätä ikimaailmassa ääneen, mutta ehkä raotan tätä nyt sitten kuitenkin. Maanantaina jouduin taipumaan ja esittäytymään ihan käsipäivää jonkinlaisen lievän ylirasitustilan kanssa. Vajaan kahden kilometrin kävelymatka aamutuimaan oli raskaampi kuin yhdetkään treenit ja puhelimeen puhuessa oli pakko vaihtaa luuria pitelevää kättä vähän väliä, koska olkapäistä loppu ruuti aivan täysin eikä kädet pysyneet ylhäällä. Koko päivä meni aivan jäätävässä sumussa, aivot oli todella sakeeta puuroa eikä oikein mistään saanut otetta koko päivänä. Lopulta tyydyin vaan tuijottamaan kelloa ja odottamaan kotiinpääsyä.

Niinpä kello 17.40 maanantai-iltapäivänä toivotin hyvää yötä ja kiskoin vaatimattoman 12h unta siitä ensihätään. Tiistaiaamuna olotila oli edelleen luokkaa jyrän alle jäänyt ja muutaman ensimmäisen valveillaolotunnin jälkeen totesin, että myös toiset treenit jäisivät väliin. Päivän mittaan kuitenkin mieli hyvän ravintotankkauksen jälkeen muuttui ja kävin ihan varovasti heittelemässä raivopommeja treeneissä ja vaikka tunsi ettei ihan täydessä terässä ole niin kyllä se sieltä alko heräämään.

Kokemuksena joka tapauksessa aika jännä. Toki sitä tulee aika kovalla tahdilla tehtyäkin, mutta pistän nyt ison syyttävän sormen heikon nukkumisen suuntaan. Kyllä sitä ihminen jaksaa aikamoista rasitusta, kun vaan se ravinto- ja lepo-osuus on kunnossa. Ja nyt sen levon kanssa on ollut vähän niin ja näin. Jotenkin tässä kesässä on se huono puoli, että valoisat illat saavat mut kauheen luovalle tuulelle ja sitä kovin mielellään puuhastelee kaikkea mahdollista yötä myöten. Normaalisti se 8-10h unta joka yö on vaihtunut 4-7h haitarille ja se on todella aivan helvetin liian vähän - ainakin jos meinaa jaksaa töitä ja treenejä tällä tahdilla.

Keskiviikkona ja torstaina energiat tuntu olevan jo aika hyvällä mallilla ja treeneissäkin jaksoi vetää aika kovista ulko- ja sisälämpötiloista huolimatta ihan silleen kivalla sykkeellä. Hiki on virrannut ihan eläimellisellä tahdilla, mutta se nyt ei ole oikeastaan yhtään mitään uutta. Maanantain totaalipuutumisen ja kooman jälkeen eläväinen hikoilu on oikeastaan todella jees!

Siitäs sain, mitäs lähdin leikkimään. Opittiinko jotain? Tuskin. Kyllä siihen samaan tiilimuuriin pitää päätään hakata ainakin pari kolme kertaa, ennen kuin se alkaa jäämään siihen otsaan.