perjantai 3. kesäkuuta 2016

En ollutkaan kuolematon - vieläkään!

Tiedättekö kuinka ihmiset ympärillä jakaa niitä omaankin korvaan oikein viisaalta kuulostavia neuvoja? Kun tiedät, että niitä pitäisi kuunnella ja totella? Etkä silti tee mitään sinne päinkään.

Viime viikolla edellinen viikonloppu mukaanlukien vedin viikkoon reilusti yli 15h treeniä normaalin 40h työviikon lisäksi. Sehän ei riittänyt vaan viime perjantaina käytiin vähän tanssimassa (allekirjoittanut kylläkin kuskina) ja muutenkin vähiin jääneet yöunet jäivät siltä yöltä todella heikolle saldolle ja lähes samoilla silmillä lauantain tekniikkaleirille.

Leirin jälkeen lauantaina olin aivan loppu. Nukuin ohi saunavuoron ja jatkoin samaa kyytiä aamuun asti. Aamulla olin päästä varpaisiin aivan älyttömän jumissa ja sitäkin enemmän kipeä. Käytännössä aivan kaikkialle sattu ja pääroolin otti tietenkin selkä, joka löi kallonpohjasta perseeseen asti aivan mielipuolista tuskaa. Kun sain möngittyä sängystä ylös oli pakko lähteä uimahallille hakemaan lämpöä saunasta ja liikkuvuutta terapia-altaasta. Varovasti uin myös jokusen altaanmitan, mutta käsistä loppu voimat aivan totaalisesti hyvin pian.

Vannoin, etten myönnä tätä ikimaailmassa ääneen, mutta ehkä raotan tätä nyt sitten kuitenkin. Maanantaina jouduin taipumaan ja esittäytymään ihan käsipäivää jonkinlaisen lievän ylirasitustilan kanssa. Vajaan kahden kilometrin kävelymatka aamutuimaan oli raskaampi kuin yhdetkään treenit ja puhelimeen puhuessa oli pakko vaihtaa luuria pitelevää kättä vähän väliä, koska olkapäistä loppu ruuti aivan täysin eikä kädet pysyneet ylhäällä. Koko päivä meni aivan jäätävässä sumussa, aivot oli todella sakeeta puuroa eikä oikein mistään saanut otetta koko päivänä. Lopulta tyydyin vaan tuijottamaan kelloa ja odottamaan kotiinpääsyä.

Niinpä kello 17.40 maanantai-iltapäivänä toivotin hyvää yötä ja kiskoin vaatimattoman 12h unta siitä ensihätään. Tiistaiaamuna olotila oli edelleen luokkaa jyrän alle jäänyt ja muutaman ensimmäisen valveillaolotunnin jälkeen totesin, että myös toiset treenit jäisivät väliin. Päivän mittaan kuitenkin mieli hyvän ravintotankkauksen jälkeen muuttui ja kävin ihan varovasti heittelemässä raivopommeja treeneissä ja vaikka tunsi ettei ihan täydessä terässä ole niin kyllä se sieltä alko heräämään.

Kokemuksena joka tapauksessa aika jännä. Toki sitä tulee aika kovalla tahdilla tehtyäkin, mutta pistän nyt ison syyttävän sormen heikon nukkumisen suuntaan. Kyllä sitä ihminen jaksaa aikamoista rasitusta, kun vaan se ravinto- ja lepo-osuus on kunnossa. Ja nyt sen levon kanssa on ollut vähän niin ja näin. Jotenkin tässä kesässä on se huono puoli, että valoisat illat saavat mut kauheen luovalle tuulelle ja sitä kovin mielellään puuhastelee kaikkea mahdollista yötä myöten. Normaalisti se 8-10h unta joka yö on vaihtunut 4-7h haitarille ja se on todella aivan helvetin liian vähän - ainakin jos meinaa jaksaa töitä ja treenejä tällä tahdilla.

Keskiviikkona ja torstaina energiat tuntu olevan jo aika hyvällä mallilla ja treeneissäkin jaksoi vetää aika kovista ulko- ja sisälämpötiloista huolimatta ihan silleen kivalla sykkeellä. Hiki on virrannut ihan eläimellisellä tahdilla, mutta se nyt ei ole oikeastaan yhtään mitään uutta. Maanantain totaalipuutumisen ja kooman jälkeen eläväinen hikoilu on oikeastaan todella jees!

Siitäs sain, mitäs lähdin leikkimään. Opittiinko jotain? Tuskin. Kyllä siihen samaan tiilimuuriin pitää päätään hakata ainakin pari kolme kertaa, ennen kuin se alkaa jäämään siihen otsaan.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti