perjantai 26. elokuuta 2016

Liikuntaa rakastava liikunnanvihaaja

Aika vinkeä viikko. Oon monta kertaa sanonutkin olevani entinen liikunnanvihaaja. Osa-aikaisesti olen sitä edelleen. Ei mua esimerkiksi saa edes ase ohimolla uhaten tonne juoksemaan lenkkiä joka aamu tai ilta. Jos ihan tarkkoja ollaan, niin edellinen juoksulenkki oli..öö..ei mitään muistikuvaa? Varmaan se kun kaveri oli rullaluistellen pitämässä vauhtia yllä. Ja siitä meinaan on pitkä tovi. Ihan vaan koska hei haloo ketä kiinnostaa. Ei mua myöskään innosta toi työmatkapyöräily mitenkään erityisen kiihkeästi tai oikeastaan mikään muukaan "hyötyliikunta".

Teini-Konna ja heppa <3
Pikkutyttönä hevoset oli se juttu. Niinku kaikki kaikessa. Kesäisin fillaroin tallille muistaakseni sen vajaan 15km suuntaansa ja saatoin viettää tallilla ihan koko päivän aamuvarhaisesta iltamyöhään. Musta ei koskaan tullut huippuratsastajaa enkä koskaan haaveillut esimerkiksi kilpailemisesta tai muusta. Rakastin vaan yli kaiken sitä hevosten kanssa olemista, maastakäsittelyä ja sitä miten henkisesti hyvä olo tallilla ollessa oli. Se oli sitä aikaa, kun Herra Alkoholi runnoi elämääni aika kovin ottein ja tallilla pääsin pois siitä helvetistä.

Mikään muu liikunta heppojen lisäksi ei kiinnostanut. Koululiikunnassa olin hyvä tai melko hyvä oikeastaan kaikessa. Sellanen keskiverto tavis. Juoksin joko keskivertoaikoja tai joskus pikkuisen keskiarvon paremmalle puolelle. Pesäpallossa heitin palloa pidemmälle kuin kukaan muu tytöistä, löin enemmän ohi kuin osuin ja kaikkien muiden tavoin vihasin hiihtoa - mutta hiihdin silti. Olin siinä yhtä huono kuin olen edelleen. Ei ollut kovin kummoista asennevammaa oikeastaan mitään lajia kohtaan. Meillä oli kiva liikuntaryhmä koulussa ja siellä oli enemmän itseni kaltaisia heittäytyviä hulluja kuin niitä asennevammailijoita. Sellasessa porukassa on aina kiva vetää täysillä, vaikka laji olisikin kaukana omasta mukavuusalueesta.

Väiski <3
Erään tietyn hevosen kuoleman jälkeen se homma jäi tauolle ja yritin sitä vuosien mittaan käynnistellä uudelleen, mutta tuloksetta. Tuli aina tunne, ettei mulla ole riittävästi rahaa eikä aikaa panostaa siihen hommaan. Aloin keskittymään enemmän koiriin, mutta ei siitäkään sitten ollut niin totaalisesti mukaansa tempaamaan. Siinä kaiken ohessa lihoin ja laiskistuin entisestään.

Kunnes jo tutuksi tulleiden tuhansien mutkien kautta päädyin potkunyrkkeilyn pariin. Väkivaltaurheilussa on ollut jotain vetoavaa jo teini-ikäisestä asti, mutta vasta sitten aikuisena puolivahingossa se tuotiin kultaisella tarjottimella mun eteen niin, etten voinut enää kieltäytyä. Peruskurssi on nykytietämyksellä mitattuna koko lajin absoluuttisesti tylsintä aikaa, mutta kun en silloin paremmastakaan tiennyt niin treenistä yksi lähtien rakastin sitä hommaa yli kaiken. Ja kuten olen sanonut, niin en todellakaan ole mikään luonnonlahjakkuus, mutta korvaan niitä puutteita motivaatiolla ja ihan älyttömällä innolla.

Tällä viikolla olen todennut tämän pikkuisen turhan punkeron kehon pystyvän aikamoisiin suorituksiin. Olen vetänyt parit koko oman pienen lajihistoriani kovimmista treeneistä tällä viikolla, olen antanut ja ottanut vastaan ihan tolkuttoman määrän kovia iskuja ympäri kroppaa ja painanut eteenpäin vaan kahta kauheammin. Olen rasittanut itseäni kestävyyteni äärirajoille ja vähän tahallaankin testannut miten paljon tästä ruhosta voi repiä irti. Omien treenieni lisäksi on ollut ilo ja kunnia saada olla mukana ohjaajana potkunyrkkeilyn peruskurssilla.

Maanantai: Kuntosali + uinti, kickboxing, (+KB peruskurssi)
Tiistai: Kuntonyrkkeily, kilparyhmän kickboxing 1/2
Keskiviikko: Kickboxing, (+KB peruskurssi)
Torstai: Full contact kickboxing -tekniikka, kuntonyrkkeily
Perjantai: Kickboxing, kickboxing tekniikka + sparraus (muistaakseni 10 erää)

Ja koska tässä ei vielä ole tarpeeksi, niin viikonloppu tullaan viettämään Hämeenlinnassa potkunyrkkeilyleirillä. Eli lauantaina ja sunnuntaina molempina päivinä 2 x 1,5h treeniä. Koska muutenhan tää olis jääny aivan vajaaksi treeniviikoksi!

Ensi viikolla jatkuu työt, että on taas pakko vähän tasottaa treenitahtia. Tällä viikolla on voinut riehua, kun on saanut nukkua liki rajattomasti. Kyllä sen tuntee hyytymisenä etenkin kun vetää toista kovaa treeniä putkeen, mutta jotenkin verrattuna tähän ulkomuotoon ja omaan oletukseen omasta kunnosta on jaksanut vetää ihan uskottavia settejä. Eikä mikään voita sitä fiilistä!!


On vaan löydettävä se jokin. Ihan kuten oon ennenkin vaahdonnut, niin sitä omaa juttuaan pitää hakea, koska liikkumisen ei tarvitse olla pakkopullaa vaan siitä todella on mahdollista nauttia ihan täysillä ja sitä on mahdollista haluta tehdä ihan yli kaiken. Omassa nuoruudessani kotiolojen ollessa vaikeimmillaan se hevostallille pakeneminen piti järjen päässä. En ollut koskaan pahanteossa tai notkumassa pitkin kyliä, kun olin otsasta varpaisiin pölyssä, hiekassa ja hevosenpaskassa. Väitän harrastukseni pelastaneen mut todella paljolta pahalta. Kaiken sen ahdistuneen ja pelkäävän teiniraunion energian olisi voinut uhrata johonkin paljon haitallisempaankin.

Nyt aikuisena olen ehkä jopa vielä enemmän henkisesti haavoilla kuin silloin teininä kun olen tiedostanut ihmisten epäluotettavuutta sekä pahuutta ihan eri tavalla. Yhä edelleen vaikeina hetkinä harrastuksestani on tullut henkireikä. Se on se pieni hetki pois arjesta ja se pieni hetki, kun saa henkisesti keskittyä johonkin aivan muuhun ja samalla uuvuttaa itsensä fyysisesti täysin. Puhumattakaan niistä ihmisistä joita olen vuosien varrella saanut tavata ja osaksi elämääni harrastusten kautta.

Olen kiitollinen.
Ja väsynyt - just nyt aivan helvetin väsynyt, mutta vaan silleen hyvällä tavalla. ;)

Kannattaa tykätä myös Facebookissa!

Team KOnnan Facebook -sivulla lähes päivittäisellä tahdilla sekä isoja että pieniä julkaisuja, käy tykkäämässä! :) -> Facebook.com/teamkonna

Kuva, jonka Jonna Räisänen (@jonnavain) julkaisi

maanantai 22. elokuuta 2016

Kyllä punkeroa pikkasen saa herkuilla huijata!

Sokerikoukusta irti rimpuilun alkumetreillä suurin haaste on vieroitusoireet. Elämäni varrella olen ehtinyt kokeilemaan jos jonkinlaisia kikkoja näiden perkeleellisten hetkien voittamiseksi - ja jälleen kokeiltiin jotain uutta!

Meinaan kun perjantaina iski se tuttu levoton olo, joka saa vilkuilemaan kelloa ja miettimään mikä kauppa on vielä auki, ihan tylysti kusetin itseäni. Olen päässyt niistä hetkistä yli meditoimalla, haukkumalla itseäni, suuntaamalla sen tarmon shoppailuun, puhumalla puhelimessa kauppojen sulkeutumiseen asti, rynnännyt urheilemaan ja milloin mitäkin. Nyt sokerinhimossaan kärvistelevä punkero huijasi itseään! Saat käydä huomenna ostamassa jätskiä, jos et tänään mene.

Jes, seuraavana päivänä siis pääsisi herkkukauppaan! Sokerikoukussa vaan on sellanen homma, että se irrottaa otettaan päivä päivältä enemmän. Joten lauantaiaamuna ei nyt oikeastaan tehnytkään mieli kirmata kauppaan, vaan se salaatti maistu hämmentävän hyvältä heti aamusta. Lauantai-iltana iski taas sama tuttu levottomuus. Saat käydä huomenna ostamassa jätskiä, jos et tänään mene.

Sama juttu. Sunnuntaiaamuna se ei enää niin houkutellutkaan. Istuin koko sunnuntaipäivän sohvalla ja vasta nukahtamisen hetkellä sängyssä se taas iski - kello on vasta vähän yli yhdeksän illalla, edelleen saa jätskiä. Rakas punkero, jos vielä maanantaina haluat niin sitten saat mennä hakemaan jätskiä.

Nyt ollaan maanantaissa ja lähellä iltapäivää. Aamupalan jälkeen kävin uimahallilla ensin kuntosalilla vetämässä varsin elävöittävän punttijumpan ja sieltä saunan kautta uimaan 400 metriä ja vähän lisää saunottuani kurvasin kaupan kautta kotiin. Olisi paskapuhetta väittää, etteikö mun tekisi mieli siinä pähkinöitä valitessa ottaa myös pussillinen jotain kuivahedelmäsekoitusta ja ne ajatukset kuten "vaan tänään" ja "en syö kaikkia kerralla" on vahvasti mukana koko ajan. Mutta sokeri on aina sokeria, on se sitten karkkipussissa tai kuivahedelmissä ja joutuisin käsittämätöntä pikavauhtia takaisin sokerikierteeseen sitä kautta.

Teki mieli vähän hyppiä ja tanssia ja ehkä vähän myös kiljua riemusta, kun tajusin miten jopa kovan treenin jälkeisen huutavan nälän kanssa kauppareissu oli helppoa. Tää nyt kuulostaa taas ihan typerältä niille, jotka eivät vastaavien perseilyjen kanssa joudu painimaan, mutta uskon aika monen tietävän mitä mä tarkotan.

Punkero oli täysin kusetettavissa, kyllä kannatti huijata! Fiilis on meinaan HUI-KEE!!

sunnuntai 21. elokuuta 2016

Onko ruokavaliosta oikeasti pakko tehdä mielipuolista ydinfysiikkaa?!

Viikko on ollut täynnä sairastumista vastaan kamppailua (MÄ VOITIN!!), sokerista vierottautumista ja oman peilikuvansa inhoamista. En voi uskoa, että olen taas tässä pisteessä kun peilistä tuijottaa joku ihan muu kuin minä itse. Kuka helvetti toi ihrainen punkero oikein on ja kuinka mä päästin sen takaisin tänne?! Siitä ja harrastusten merkityksestä lisää seuraavassa tekstissä.

Sitä ruoka-asiaa. Tälleen lomalla on ollut aikaa taas selailla eri tahojen ohjeistuksia ruokavalioihin liittyen ja pakko sanoa, etten ihmettele pätkän vertaa minkä takia painonpudotusurakkaan lähtevät kokevat aloittamisen epätoivoisen vaikeaksi ja/tai luovuttavat jo heti alkumetreillä. Perinteisin laihduttava ruokavalio on tietysti kalorirajotteinen. Siinä menee päivät joutuisasti kun punnitset ruokia ja lasket makroja. Viimeistään toisen viikon puolessa välissä alkaa kananrinta ja maitorahka pursuta korvista ja näläntunteen kanssa kamppaillessa voit vaan pohdiskella, että olenko ainoa luuseri joka ei millään meinaa kestää nälkää. Jos kaveri tarjoaa lounastunnilla mandariinisiivua niin ÄLÄ EDES HARKITSE, se ei varmasti mahdu päivän kaloreihin! Tai vähintään jätät sitten iltapalalta jotain pois. Ja muista, että jos et syö kolmen tunnin välein niin koko homma menee selluliittina reisille aivan välittömästi.

Olet kuullut karppauksesta ja liityt aihetta käsittelevälle foorumille. Tervetuloa helvettiin! Asiallista keskustelua on hyvin haastavaa löytää ja koulukunnat on äärimmäisen tiukasti eroteltu toisistaan. Saat tennaria perseelle ketokarppausryhmästä, jos syöt joskus muitakin kasviksia kuin kurkkua tai parsakaalia ja kivitys on taattu, jos kehtaat edes mahdollisuutta pohdiskellen kysellä ryhmän mielipidettä omenan syömiseen.

Muna-pekoni -ryhmästä siirryt rennompaa vähähiilihydraattisen toteutusta ajavaan ryhmään. Olet saattanut löytää palan totuutta ja taivasta tai sitten olet joutunut ojasta allikkoon. Vähänsinnepäin-ryhmästä saat poimia tuhansittain ihania reseptejä "sokerittomiin" ja "viljattomiin" herkkujen korvikkeisiin. Vähähiilihydraattisen tai hiilihydraattitietoisen ruokavalion ajatus hukataan monella valovuodella keksimällä saatanallisia korvikkeita esimerkiksi jälkiruoille, jotka normaalisti tehtäisiin valkoisesta sokerista ja viljasta. Esimerkiksi taatelipohjainen raakakakku on kyllä parempi vaihtoehto perinteiseen vehnäpohjaiseen kakkuun verrattuna - MUTTA SEKÄÄN EI OLE ARKIRUOKAA!

Oikein pahassa tapauksessa päädyt foorumille, jossa yksi miljoonasta tietää ja loput ainoastaan luulevat tietävänsä. Jaetaan esimerkkejä munuaisten pettämisestä ja kilpirauhasongelmista johtuen hiilihydraatteja rajoittavasta ruokavaliosta. Sotketaan puurot ja vellit niin jumalattoman pahasti, että koko lauma on aivan hukassa. Liian usein vähähiilihydraattista lähdetään toteuttamaan poistamalla ruokavaliosta hiilarit. Lisäämättä mitään tilalle. Ei ole mikään ihme, että siinä ollaan vähän ihmeissään, kun vähärasvaisesta ja runsashiilihydraattisesta ruokavaliosta otetaan sokerit pois ja jäljelle jää oikeastaan enää vaan ne proteiinit. RASVAA KONEESEEN, jos jätätte hiilihydraatteja pois.

Karppaus- ja VHH-henkisissä ryhmissä saadaan helvetinmoisia tappeluita aikaan myös ateriarytmistä. Itsehän syön 2-4 kunnon ateriaa päivässä vähän riippuen mikä sopii päivän kulkuun kaikista parhaiten. Kolmen tunnin välein syövä kalorirajotteinen porukka kivittää mut tästä hyvästä kerta toisensa jälkeen. Karppiryhmässä useammin ruokailevat kivitetään.

Yhä edelleen suosittelen VHH-tyyppistä ruokavaliota. Suosittelen viljattomuutta, mahdollisimman pientä määrää maitotuotteita, mahdollisimman vähän käsiteltyjä raaka-aineita ja rasvojen vaihtamista prosessoiduista kasvirasvoista ihan ehtaan tavaraan. Mutta siinä on pidettävä mukana avointa mieltä ja maalaisjärkeä. Jokainen ammattilaiseksi itseään tituleeraava ei ole oikeassa eikä jokainen maallikko väärässä. Omakohtainen kokemus voi olla merkittävästi arvokkaampaa tietoa kuin laboratoriotutkimuksen tulos - tai toisinpäin.

Ihmiskeho ei ole mikään saatanan kone, joka pyörii samoilla rataksilla samaa rataa vuoden jokaisena päivänä syntymästä kuolemaan asti. Olosuhteet muuttuvat jatkuvasti - ihan jo pelkästään vuodenajat muuttavat hormonitoimintaa ihmiskehossa. Kyllä sen painon saa tippumaan sillä kanalla ja riisillä tai ihan yhtälailla pekonilla ja kananmunalla, mutta oliskohan siihen syytä rakentaa jotain vähän pitkäaikaisempaa ratkasua? Siinä kohti se itsenäinen tiedonhaku ja kokeileminen astuvat varsin tärkeään rooliin. Jollekin täysjyväviljatuotteet sopivat ja vaikka sitä miten tietyt tahot hehkuttavat liki pakollisena hengissä säilymisen kannalta, niin mä en ensinnäkään pysty enkä toisekseen edes halua käyttää sen paremmin täysjyvää kuin mitään muutakaan viljaa.

Ei siinä kai auta muu kuin kokeilla asiaa X ja lähteä soveltamaan. Jos nyt kuitenkin olet yrittänyt laihduttamista ja/tai painonhallintaa samalla menetelmällä jo sen kymmenen kertaa pystymättä säilyttämään tuloksia, niin varmaan kannattaa kokeilla välillä jotain muuta.

Ja kun oli siitä, ettei ihminen ole mikään kone, niin koko järjestelmää saadan sekavammaksi vielä sen tunnepuolen avulla. Esimerkiksi syömishäiriöt ja tunnesyöminen ovat paljon muuta kuin vain "selkärangattomuutta". Tai voi sen niinkin ajatella, mutta toinen vaihtoehto sen ikuisen itsensä luuseriksi sättimisen ja asian kanssa painimisen sijaan kaivella niitä syitä omasta päästään ja saada niihin aiota helpotusta ja jopa vapautua niistä kokonaan.

Että siitä sitten vaan kahlaamaan, elämä on ihan pala sokeritonta ja viljatonta kakkua!

Ruokavalion osalta mun mielestä edelleen parhaan infopaketin antaa karppaus.infon ateriamatriisi!


Ja mitä tulee ruokavalion remointoimiseen niin itse suosittelen (koska se sopi mulle parhaiten) täydellistä muutosta ihan laakista, mutta yksittäinen muutos kerrallaan on parempi kuin ei mitään. Pelkästään jo esimerkiksi viljattomuus tekee ihan valtavan eron tyypilliseen suomalaiseen ruokapöytään.

Syön itse melkolailla ton ateriamatriisin alakarpin mukaan. Ilman nälkää, ilman laskemista. Olen hyvin tietoinen syistä, joiden takia olen lihonut viimeisen vuoden aikana, mutta vielä tietoisempi olen työkaluista, joilla saan asian korjattua. VHH ruokavalio on siinä äärimmäisen merkittävässä roolissa.

Se on taas aika antaa läskille kyytiä - ilman ydinfysiikkaa.

lauantai 20. elokuuta 2016

Onko mahdollista vain yksinkertaisesti kieltäytyä sairastumasta?

Antti Heikkilän kirjasta Ravinto&Terveys muistan lukeneeni herrojen Louis Pasteur ja Antoine Bechamp vastakkainasettelusta bakteereihin ja sairastumiseen liittyen. Täytyy varmaan lukea aiheesta uudelleen, sillä en nyt sanatarkkaan muista miten tämäkin sota eteni, mutta Pasteur muistaakseni uskoi sairastuttavien bakteerien uhkaavan ihmistä ulkoapäin ja Bechamp puolestaan näki myös bakteerien elävän meissä kaikissa ja kaikkialla koko ajan.

Tämähän menee nyt pelkän maallikon bloggarin punaniskahölinäksi ja oikeat tutkijat saavat tästä taas ihan totaalisen hepulin ja haluavat polttaa myös minut roviolla. Mutta. Antti Heikkilä itsekin kirjoitti nimenomaisessa kirjassaan tautiin sairastumisen johtuvan olosuhteista. Tarkoittaen tietysti sitä, että ne haitallisetkin bakteerit ovat meissä ja tässä ympäristössä jatkuvasti, mutta vasta tarpeeksi montaa vastustuskyvyn rakennuspalikkaa horjuttamalla se jokin pääsee sairastuttamaan meidät. Tätä tukee erinomaisesti esimerkki siitä, kuinka monelle on varmasti käynyt niin, että on joko ainoa joka sairastuu tai ainoa joka ei sairastu esimerkiksi perheessä tai työpaikalla.

Niitä tekijöitähän on sitten yksilöstä riippuen aika rajattomasti. Varmaan aika suuria rakennuspalikoita on tottakai mm. ravinto, lepo, stressi. Reilu vuosi sitten kärsin angiinan kanssa samaan aikaan muistaakseni sekä keuhkoputkentulehduksen että korvatulehduksen molemmissa korvissa. Tämä iski vain pieni hetki työpaikan vaihtamisen jälkeen. Siinä sekä purkautui vanhan työpaikan ja sieltä pakottavan pois pääsemisen tarpeen aiheuttama stressi että syntyi aina uuden työpaikan ja uuden oppimisen aiheuttama henkinen sekasorto. Kroppa antoi periksi.

Sen koommin en ole ollut kipeänä - en ainakaan sairaslomaa vaativissa määrin. Joskus on saattanut oikein rajuun epidemia-aikaan yleensä iltaisin olla etäisesti kipeä olo, mutta se on aina hävinnyt aamuun mennessä. Lienee uni on tehnyt siinä kohti vaadittavan tehtävänsä. Mutta kertaakaan ei yli vuoteen ole noussut kuumetta tai oireet käyneet niin pahaksi, että olisi pitänyt olla pois töistä enkä äkkiseltään muista olenko treenejäkään joutunut skippaamaan.

Viime viikolla join useampana päivänä alkoholia, söin käytännössä päivittäin viljaa ja sokeria sekä nukuin TODELLA vähän (esimerkiksi to-pe ja pe-la välisinä öinä yhteensä 2h). En myöskään urheillut kuin yhtenä päivänä alkuviikosta enkä syönyt tavallisia lisäravinteita. En siis ollut millään muotoa yllättynyt, kun maanantaiaamu valkeni kurkkukivun, tukkoisen nenän ja kuumeisen olon kanssa - tätä oltiin suorastaan kerjätty.

MUTTA! Tässä kohti usein etenkin lapsena ainakin omalla kohdallani tehtiin maaginen virhe: kipeänä sai syödä herkkuja. Jatkoin sitä tapaa myös pitkälle lapsuusajan jälkeen, eli aina sairastaessa sai lohduttautua herkuilla. VIR-HE! Nykyään toimin täysin päinvastoin. Väitän ja totean sitkeästi täysin omakohtaisen kokemuksen pohjalta, että peli ei ole pelattu, vaikka taudilla onkin jo helvetin kurainen lenkkari oven välissä ja toinen käsi kurkulla. Maanantaina päätin, että tähän ei yksinkertaisesti ole aikaa, vaikka itseaiheutettua onkin.

Vedin sokerit (eli hiilihydraatit) aivan minimiin ruokavaliosta, moninkertaistin D- ja C-vitamiinien, sinkin ja Omega3 -kapseleiden määrän, lisäsin ekstrapaljon kookosöljyä ja voita ruokaan, keskityin juomaan normaalia enemmän vettä ja nukuin niin paljon kuin mahdollista. Koska kurjasta olotilasta huolimatta lämpöä ei noussut päivän mittaan niin kävin Pamolhotin (750 mg parasetamolia + 300 mg askorbiinihappoa, eli C-vitamiinia) avulla vetämässä parit hyvin kevyet treenit. Tiistaina tai keskiviikkona ei edelleenkään lämpöä, otin iisisti ja jatkoin samaa hyväksi havaittua reseptiä. Keskiviikkoillan treenit suju oikein jees, kroppa toimi ja henki kulki paremmin kuin uskalsin odottaa.

Torstaina tai vielä perjantainakaan en uskaltanut alkaa ääneen juhlistamaan, mutta nyt lauantaina uskallan jo varovasti vasemmalla kädellä heiluttaa lippua voitonmerkiksi, koska olo on ihan vallan mainio edelleen. Maanantaina en todellakaan olisi uskonut ottavani tästä hommasta niskalenkkiä, olo oli meinaan aivan järkyttävä. Tein minkä pystyin kehoani tukeakseni ja nyt se tuotti toivottua tulosta! Toinen vaihtoehto olisi ollut niiskuttaa ja voivotella sohvannurkassa karkkipussin kanssa, mutta sitten sitä olisi ollut sen pakollisen kaksi viikkoa kipeänä. Saunaan kun vielä pääsee tänään niin saa loputkin pikkuperkeleet kyytiä ja lihaksia lämmöllä auki. Tähän mennessä viikon suurimmat hiilihydraatin lähteet on olleet marjat suoraan pensaasta ja mummon ja papan tekemä omenasose itse kerätyistä ompuista.

Joten kiitos vaan, mutta ei kiitos - mulla ei nyt ollut mielenkiintoa sairastella, vaikka sen uhka omaa syytä olikin! Tomi Kokko esittelee myös oman versionsa flunssan pikaselätykseen LIFW -sivulla, klik!

keskiviikko 17. elokuuta 2016

Vapaa-ajan ihana hukkaan valuminen

Ei tää ihan vaan oleminen oikeastaan olekaan niin vaikeeta, kuin miltä se yleensä on tuntunu. Ehkä siihen vaan tulee niin iso kontrasti kaikkien arkisten kiireiden keskellä, että se tuntuu ihan tajuttoman kummalliselta.

Viime viikon ilman unta toteutettu sokeri- ja viinaralli teki tehtävänsä ja yritti raivata vastustuskyvystä tilaa sairastumiselle. Ei kyllä harmita, oli edelleenkin niin hulvattoman hauska viikko, että kyllä tässä ihan mielellään käy pienen painimatsin sairastumista vastaan. Maanantaiaamuna heräsin lievästi raastavan kurkkukivun kanssa ja oli sellasta lievää lämpöä enteilevää fiilistä. Kirmasin treeneihin sitkeesti apteekin kautta ja selvisin potkunyrkkeilystä vain totaalikuolemaa ihan pikkasen hipoen. Yön aikana kurkkukipu oli kadonnut.

Tiistaina nukuin pitkään, söin (sokerit nollissa, to-del-la reilusti rasvoja, kourallinen sinkkiä ja Deetä joka aamu) ja nukuin vähän lisää! Kymmenen tunnin yöunien ja kolmen tunnin päiväunien jälkeen sain suuren ilon kirmata ystäväni kanssa leffaan ja sen vuoksi treenitkin jäivät väliin. Ihan hyvä niin. Missään vaihessa kun ei ole ainakaan mittarin mukaan ole ollut kuumetta niin kyllä tarpeeksi idiootin mielestä silloin on ihan treenikuntoinen.

Keskiviikon resepti on ollut aikalailla sama. Paljon unta, lautasella paljon kaikkea muuta paitsi hiilihydraatteja, kourakaupalla vitskuja ja Pamolhot-C vähän lisätueksi. Keskiviikkoillan treeneistä selvittiinkin jo paljon paremmin ja vaikka vähän meinasi ottaa hengen päälle herkästi niin saatiin sellasta tekemisen meininkiä aikaseksi. Nyt illasta olo on oikeastaan aika mainio. Ääni on vähän painuksissa, mutta muuten ei tunnu mitenkään kummalliselta. Ja kun huomennakaan ei ole herätyskello soimassa ja puhtaat lakanat odottavat niin eiköhän tässä parempaan kohti hiivitä koko ajan.

Kolme päivää olen siis normaaliin arkeen verrattuna lähes kokonaan siis vaan..ollut. Tänään vähän siivosin ja vaihdoin asunnossa mittavan sisustukseni järjestystä, mutta siinä se. Koirien kanssa taaperrettu vaan tien toiselle puolelle ja koirat on saaneet juosta vapaana eikä ole itse tarvinnut tehdä mitään. Maanantaina ja keskiviikkona kävin tosiaan treeneissä ja tiistaina leffassa, mutta juuri muuten en ole poistunu kodistani. Jännää vaihtelua ja ensin ajattelin tulevani hulluksi. Mutta ei. Tää on oikeastaan aivan käsittämättömän mukavaa. Puolet vuorokaudesta makaat sängyssä ja toisen puolikkaan sohvalla.

Kodin uudelleenjärjestely onnistui ja täällä on entistä mukavampaa olla. Rakastan tätä pikkuista yksiötä. Vuokra-asunnoksi ihan mielettömän kiva kämppä ihanan rauhallisessa talossa. Täällä on hyvä olla. Nyt on siistiä ja nättiä. Koirat nukkuu jaloissa ja mulla on ihan käsittämättömän paljon vapaa-aikaa, jonka käyttämättä jättäminen mihinkään hyödylliseen on oikeastaan aika ihanaa. Kyllä sitä kohta ehditään taas puskea päivät sillä tahdilla, ettei kotona tarvitse käydä kuin korkeintaan nukkumassa - jos aina sitäkään.

Oleminen on jees. <3

maanantai 15. elokuuta 2016

Juhlat juhlittu - ihan paluu arkeen! P.S. Potkunyrkkeilyn peruskurssi alkaa TÄNÄÄN!

Kolmesta lomaviikosta ensimmäinen oli likimain kokonaan pyhitetty hyvälle seuralle, juhlimiselle, syömiselle ja juomiselle. Sitä toteutettiin hyvin tunnollisesti. Paljon epäterveellistä ruokaa ja juomaa, aivan käsittämättömän pieni määrä unta, mielipuolinen määrä tanssimista ja vatsalihaksia runnova annos naurua.



Viikko oli ihan tolkuttoman hauska ja antoi paljon syytä hymyilyyn näin jälkikäteenkin, mutta jälleen kerran se paluu arkeen tuntuu ihanalta. Tai siis, ei edes arkeen, onhan tässä kaksi viikkoa vielä lomaa jäljellä, mutta sen lupasin itselleni omistaa seuraavien kuukausien suunnitteluun. On tiedossa todella paljon unta ja vähintään yhtä paljon treeniä. Jouluun mennessä ajattelin ottaa sellasen reilun 8kg painoa pois ja täten palauttaa itseni vuodentakaisiin mittoihin.

Kaksi viikkoa lomaa on täydellinen ajankohta sokerikierteen totaaliseen katkaisuun, sillä ei ole mitään ulkopuolisia haittatekijöitä, vaan esimerkiksi kaikki ruokailut suunnittelee ja toteuttaa itse. Sen lisäksi saa nukkua paljon ja mikä tärkeintä - pääsee vihdoinkin alottamaan treenit täydellä teholla kesän vaihtelevan treenitahdin jäljiltä. Se jos mikä tekee ihmisen onnelliseksi! Kyllä se viikon rällännyttä porsasta vähän hirvittää kuinka kuollut sitä on ensimmäisen kunnollisen treeniviikon jälkeen, mutta ei tässä onneksi ihan koko kesää olla vaan lorvittu, niin äkkiä se siitä käynnistyy taas.

Tänään kaiken muun hyvän lisäksi alkaa myös Tuusula Fighter Clubilla potkunyrkkeilyn peruskurssi! Että nyt olis vielä kova sauma lähteä mukaan uuden harrastuksen pariin. ;)

Tästä on hyvä lähtee taas, treenikassi on pakattu ja jälleen ollaan enemmän kuin totaalisen valmiita antamaan läskille kyytiä. :)


tiistai 9. elokuuta 2016

Tunnusta väriä - heviletti sai oman sateenkaaren?!

Yhteistyössä MyMou Hair&Beauty

Mua vähänkään paremmin tuntevat tietävät oikein hyvin miten paljon mua kiinnostaa laittaa aikaa ja vaivaa ulkonäöllisistä seikoista etenkin hiuksiin. Jo vuosia mustaksi värjättyä hevilettiä on leikattu kerran vuodessa tai kahdessa, jos nyt on ihan ultimaattinen pakko ja sivusiili nykästään koneella kerran viikossa matalaksi. Tukkaa ponnarille ja menoksi, jes!

Tossa jo keväällä Minttu alotti heviletin kurittamisen keventämällä venähtäneestä piiskasta vähän helpommin käsiteltävän. Jo sillon Minttu alko höpöttelemään miten se haluais kokeilla laittaa mulle värejä päähän ja ensimmäinen ajatus oli EHDOTON EI! Iloisen mustaan kuoleman väriseen piiskaan ei kosketa, se on ihan riittävän riemukas juuri näin.

Kuva, jonka Jonna Räisänen (@jonnavain) julkaisi

En sitten kuitenkaan osannut ääneen sanoa kieltävää vastaustani vaan lopulta vähän itsekin innostuin hiustaiturin omasta fiilistelystä sateenkaaren värejä kohtaan - etenkin kun sain edelleen pitää päävärinä tutun ja turvallisen mustan. Ja toisaalta, värit on sellanen juttu joita saa aina vaivattomasti muuteltua jos joku nyt ei ole mieleen. Niinpä oman kotikylän nuori innovaattori sai mahdollisuuden.

Niinpä otettiin sellanen maanantai-illan maraton ja niskaan tosiaan laitettiin värejä ja sivusiili sai oman osansa taitavaa kädenjälkeä. Mä alan ehkä hiljalleen ymmärtämään minkä takia ihmiset käy kampaajalla silleen useammin kuin kerran kymmenessä vuodessa - täähän on ihanaa! Hehkuttaminen sikseen, mä oon ihan älyttömän tyytyväinen, kyllä kelpaa huomisesta alkaen koko loppuviikko juhlia tukka hulmuten!

Kuva, jonka Jonna Räisänen (@jonnavain) julkaisi

Kuva, jonka Jonna Räisänen (@jonnavain) julkaisi

P.S. Tämä on ainoastaan tavallaan kaupallinen yhteistyö, koska tässä on palveluksia tehty oravannahkakauppana puolin ja toisin, eli ihan pelkästä mainostilan ostamisesta ei ole ollut kyse. Mutta merkitään se nyt yhteistyöksi ettei kellään mene herne väärään paikkaan. ;)

maanantai 8. elokuuta 2016

Kiittää vai syyttää?

Nyt menee kovaa ja korkealta. Tai täysin päinvastoin. En vielä tiedä.

Haluan kristallipallon. Tai aikakoneen. Tai jossittelumasiinan. Kuinka mieletöntä olis päästä näkemään niitä elämän "mitä jos" -skenaarioita. Kuka ja mitä musta olis tullu, jos elämä oliskin mennyt aivan eri tavalla? 
Jos olisin ollut suunniteltu lapsi? 
Jos olisin edes joskus nähnyt vanhempani saman katon alla ennen ylioppilasjuhlia? 
Jos olisin asunut koko lapsuuteni samassa osoitteessa kymmenen sijaan?
Jos lapsuuttani ei olisi turvakärkisillä maihareilla potkinut alkoholismi?
Jos äiti ei olisi ase ohimolla uhaten pistänyt käymään lukiota loppuun?
Jos äiti ei olisi ase ohimolla ja veitsi kurkulla painostaen estänyt tyytymästä pahoinvoinnin muurien sisällä murenemiseen?
Jos en olisi tehnyt ratkaisevaa päätöstä oman hyvinvointini puolesta?
Jos en olisi löytänyt potkunyrkkeilyä?
Jos olisin luovuttanut?

Aina välillä sitä on vinkeetä visioida, että minkälainen ihminen sitä mahtaisi olla, jos kaikki elämässä tähän asti olisi mennyt toisin. Olisinko vähemmän tunnevammainen ja rakkautta pelkäävä vai onko nimenomaan nämä kyseiset sivuoireet aiheuttaneet vastoinkäymiset ja haasteet tehneet musta sen vittumaisen sitkeän suossa tarpojan, joka tasaisin väliajoin uppoaa leukaperiä myöten siihen paskaan, mutta ei koskaan ole edes aikonut luovuttaa?

Pitääkö siis aktiivisesti ja katkerana etsiä syyllisiä siihen aiheutuneeseen pahaan ja niskaan ladottuun paskavuoreen vai suunnata se energia edes valtaosin kiitollisuuteen? Kaikesta huolimatta en koskaan jäänyt yksin. Viime kädessä olen aina itse tehnyt ne siirrot oman elämäni suhteen, mutta niissä karikoissa turpa veressä kompuroidessa on ollut toisen ihmisen tuki korvaamatonta. Yleensä vain toisen vilpitön välittäminen on antanut sen tarvittavan uskon elämän kantamiseen, mutta välillä on likimain fyysisesti tarvittu apua jatkamiseen.

Kyllä tässä matkan varrella olisi jollekin annettu riittävästi aihetta luovuttaa ja tyytyä johonkin mitä sillä hetkellä on ollut tarjolla. Hukkua siihen upottavaan massaan, johon olisi ollut turvallista jäädä valittamaan ja marisemaan. Jostain syystä silti niin ei ole tullut tehtyä - on yhä edelleen ollut riittävän paljon enemmän syitä vaan jatkaa. Aina välillä on väkisinkin joutunut kaatumaan rikkinäiset kumpparit jalassa perseelleen mutalammikkoon parkumaan räkä poskella ja kiroamaan kaikkea ja kaikkia. Sillä hetkellä joku on kuitenkin tullut ja ihmisestä riippuen joko potkinut perseelle tai istahtanut viereen siihen lätäkköön kyselemään, että meinasitko kauankin vielä ryvetä tässä?

Oman elämänsä suunnan voi antaa muiden käsiin ja vain ottaa se mitä annetaan. Joissain yksittäisissä asioissa se on joskus jopa täysin väistämätöntä. Mutta valtaosin elämä etenkin tämmösissä jokseenkin turvalliseksi luokiteltavissa maissa on jokaisen omissa käsissä.

Aina välillä tuntuu, etten ole saanut aikaiseksi mitään enkä oikeastaan edes ole yhtään mitään. Mutta vilkaistessa aikaa taaksepäin sitä aina välillä tajuaa, että sitä on paljon vahvempi kuin itsekään tajuaa. Olen karsinut elämästäni onnellisuuttani haittaavia ihmisiä, olen vaihtanut työpaikkaa tajuttuani omaa arvoani poljettaessa, olen uskaltanut lähteä ja löytää tieni kotiin - ja olen uskaltanut tehdä suunnitelmia ja lähteä raivaamaan kohti unelmia, joiden toteutuminen on epävarmaa, mutta aion yrittää silti, koska onnistumisen mahdollisuus on olemassa ja pystyn nostamaan sitä prosenttia omilla toimillani.

Eri asia on, onko valmis näkemään vaivaa ja tarpeen vaatiessa hampaat irvessä raivaamaan tiensä sinne mihin ikinä haluaakaan olla matkalla. Se on aina välillä pelottavaa ja turhauttavaa, mutta haluan edelleen löytää ja saavuttaa enemmän niitä syitä olla kiitollinen ja ihmisiä joita kiittää, jotta jonain päivänä ne ovat prosentuaalisesti niin hallitsevassa osassa, että voin vihdoin lakata kokemasta tarvetta etsiä syyllisiä.

Koska negatiivisuus on uuvuttavaa, siinä on riittävästi syytä yrittää pyrkiä siitä eroon.


perjantai 5. elokuuta 2016

Loma!

Tässä oon pari kesää kärvistelly muiden hehkuttaessa kesälomiaan ja nyt vihdoin ja viimein on mun vuoro - koska mulla tosiaan alkoi kolmen viikon kesäloma! Siihen ei mitään lisättävää, nyt on huikean kiva fiilis kun loma startattiin jokseenkin miellyttävältä tuntuneella väkivaltatreenillä ja kodin siivoamisella.

Söin muuten sekä ennen treenejä että treenin jälkeen jäätelöä. Ihan vaan koska kesä ja loma ja koska mä voin. Ni siks!

keskiviikko 3. elokuuta 2016

Arvonnat suoritettu, treeni"tauko" ja loma tulossa!

Tosiaan maanantaina Läskiblogin Facebook-sivulla arvottiin alta pois kuntonyrkkeilyn intensiivikurssin sekä potkunyrkkeilyn peruskurssin voittajat. Peruskurssihan tosiaan starttaa TFC:llä 15.8., nyt olis oikein pätevä tilaisuus lähteä messiin riehumaan! Kuten oon monesti kertonutkin, niin potkuyrkkeilyn peruskurssille lähteminen ei edellytä mitään tietoja tai taitoja ennestään kamppailulajeista, siellä se kaikki opetellaan yhdessä. Ja jos potkiminen tuntuu hurjalta tai ei halua sen tyyppistä kontaktilajia niin (kunto)nyrkkeily on äärimmäisen pätevä vaihtoehto ja siihenkin järjestetään pieni intensiivikurssi lauantaina 20.8.


Mulla alkaa perjantaina - kyllä, aivan oikein - LOMA! Yli kaksi vuotta töitä putkeen ilman lomaa on tehnyt tehtävänsä ja tulevasa kolmen viikon lomasta olen ollut jo ennakkoon hyvin hyvin hyvin iloinen. Vannoin käsi sydämellä, että ensimmäisen viikon olen kokonaan pois treeneistä. Olen nyt tähän mennessä sen verran loiventanut jyrkkää linjaani, että käyn treenaamassa vain maanantaina ja tiistaina, jolloin loppuviikko on kokonaan treenitöntä - sehän jo ihan täyslepoviikko normaalirytmiin verrattuna, eikö?!

Loppuviikko menee peltipurkilla Suomenlahdella Viroon ja takaisin seilatessa parillakin eri porukalla. Ensimmäinen reissu hotelliyöpymisineen tapahtuu isovanhempien ja pikkusisarusten kanssa, joten uskallan odottaa paljon syömistä, maltillisesti juomista ja reilusti nukkumista. Seuraava viikonlopulle ajoittuva reissu tapahtuu sitten kaveriporukalla, joten siinä yhteydessä sen syömisen ja nukkumisen mainitseminen olisi lähinnä todella iso vitsi. Ja sitten on sinä viikonloppuna tietysti myös Boxing Night, että aiotaan kytätä myös vähän väkivaltaurheilua. Koirista aion hankkiutua viikoksi eroon, joten mussukat pääsevät maalaismaisemiin likimain viikoksi nauttimaan omasta aidatusta pihasta ja mä saan olla ajattelematta mitään.

Loput kaksi viikkoa lomasta menee sitten nukkumiseen ja treeniin sekä koirien kanssa hengailuun. Heti ensimmäisen lomaviikon jälkeen alkaa potkunyrkkeilyn peruskurssi, jossa olen mukana heilumassa. Onneksi edellinen viikko ennen sitä menee hartaaseen valmistautumiseen niin on sitten notkeassa kunnossa peruskurssia varten. ;)

Viime viikonloppu oli aikamoinen painajainen ja sain taas oikein elävää muistutusta alkoholismin tekemistä tuhoista. Jouduin kohtaamaan sen todellisuuden kuinka paljon mussa oikeasti edelleen asuu padottua vihaa ja miten pahalta voi tärkeän ihmisen polttavan jäätävä kylmyys tuntua. Täydellinen ulkopuolelle sulkeminen löi niin rajusti maihin, että vasta tänään aloin olemaan elossa. Tänään tuntu oikeastaan todella hyvältä. Muutenkin ihan mukavalta tuntuneen päivän päätteeksi sain paiskoa parhaan ystäväni kanssa potkunyrkkeilytreenit ja annettiin paukkua silleen aika tunteella. Oli niin vapauttavaa, että välillä vaan nauratti aivan helvetisti.

Ei mulla oikein edelleenkään riitä sanat kuvaamaan ton lajin tärkeyttä. Ja missä porukassa sitä saa toteuttaa. Siinä mäiskimisen, paiskomisen ja hihityksen lomassa yhtäkkiä kesken kaiken ystäväni syöksyi halaamaan mua ja sanoi, että oli jo ikävä. I know, mullakin oli ikävä mua. Nimenomaan henkisesti. Mutta tulin takaisin ja nyt tuntuu taas loistavalta!


Se on ihan hyvä välillä ryvetä suu täyteen pohjamutaa, osaa taas arvostaa sitä kaikkea hyvää mitä elämässä kuitenkin on. Ja on ihana tajuta, että sitä hyvää on paljon - paljon enemmän kuin pahaa. <3

P.S. Tuntuu, että aina kaikista parhaimmista treeneistä on saanut klenkata kotiin paikkailemaan. Kiertopotkut kaverin kyynärpäähän nilkalla on aina semmonen näppärä vaihtoehto, toimii joka kerta. ;) Kylmää alle ja tukea päälle, hyvä tulee ja huomenna kirmataan taas!