perjantai 26. elokuuta 2016

Liikuntaa rakastava liikunnanvihaaja

Aika vinkeä viikko. Oon monta kertaa sanonutkin olevani entinen liikunnanvihaaja. Osa-aikaisesti olen sitä edelleen. Ei mua esimerkiksi saa edes ase ohimolla uhaten tonne juoksemaan lenkkiä joka aamu tai ilta. Jos ihan tarkkoja ollaan, niin edellinen juoksulenkki oli..öö..ei mitään muistikuvaa? Varmaan se kun kaveri oli rullaluistellen pitämässä vauhtia yllä. Ja siitä meinaan on pitkä tovi. Ihan vaan koska hei haloo ketä kiinnostaa. Ei mua myöskään innosta toi työmatkapyöräily mitenkään erityisen kiihkeästi tai oikeastaan mikään muukaan "hyötyliikunta".

Teini-Konna ja heppa <3
Pikkutyttönä hevoset oli se juttu. Niinku kaikki kaikessa. Kesäisin fillaroin tallille muistaakseni sen vajaan 15km suuntaansa ja saatoin viettää tallilla ihan koko päivän aamuvarhaisesta iltamyöhään. Musta ei koskaan tullut huippuratsastajaa enkä koskaan haaveillut esimerkiksi kilpailemisesta tai muusta. Rakastin vaan yli kaiken sitä hevosten kanssa olemista, maastakäsittelyä ja sitä miten henkisesti hyvä olo tallilla ollessa oli. Se oli sitä aikaa, kun Herra Alkoholi runnoi elämääni aika kovin ottein ja tallilla pääsin pois siitä helvetistä.

Mikään muu liikunta heppojen lisäksi ei kiinnostanut. Koululiikunnassa olin hyvä tai melko hyvä oikeastaan kaikessa. Sellanen keskiverto tavis. Juoksin joko keskivertoaikoja tai joskus pikkuisen keskiarvon paremmalle puolelle. Pesäpallossa heitin palloa pidemmälle kuin kukaan muu tytöistä, löin enemmän ohi kuin osuin ja kaikkien muiden tavoin vihasin hiihtoa - mutta hiihdin silti. Olin siinä yhtä huono kuin olen edelleen. Ei ollut kovin kummoista asennevammaa oikeastaan mitään lajia kohtaan. Meillä oli kiva liikuntaryhmä koulussa ja siellä oli enemmän itseni kaltaisia heittäytyviä hulluja kuin niitä asennevammailijoita. Sellasessa porukassa on aina kiva vetää täysillä, vaikka laji olisikin kaukana omasta mukavuusalueesta.

Väiski <3
Erään tietyn hevosen kuoleman jälkeen se homma jäi tauolle ja yritin sitä vuosien mittaan käynnistellä uudelleen, mutta tuloksetta. Tuli aina tunne, ettei mulla ole riittävästi rahaa eikä aikaa panostaa siihen hommaan. Aloin keskittymään enemmän koiriin, mutta ei siitäkään sitten ollut niin totaalisesti mukaansa tempaamaan. Siinä kaiken ohessa lihoin ja laiskistuin entisestään.

Kunnes jo tutuksi tulleiden tuhansien mutkien kautta päädyin potkunyrkkeilyn pariin. Väkivaltaurheilussa on ollut jotain vetoavaa jo teini-ikäisestä asti, mutta vasta sitten aikuisena puolivahingossa se tuotiin kultaisella tarjottimella mun eteen niin, etten voinut enää kieltäytyä. Peruskurssi on nykytietämyksellä mitattuna koko lajin absoluuttisesti tylsintä aikaa, mutta kun en silloin paremmastakaan tiennyt niin treenistä yksi lähtien rakastin sitä hommaa yli kaiken. Ja kuten olen sanonut, niin en todellakaan ole mikään luonnonlahjakkuus, mutta korvaan niitä puutteita motivaatiolla ja ihan älyttömällä innolla.

Tällä viikolla olen todennut tämän pikkuisen turhan punkeron kehon pystyvän aikamoisiin suorituksiin. Olen vetänyt parit koko oman pienen lajihistoriani kovimmista treeneistä tällä viikolla, olen antanut ja ottanut vastaan ihan tolkuttoman määrän kovia iskuja ympäri kroppaa ja painanut eteenpäin vaan kahta kauheammin. Olen rasittanut itseäni kestävyyteni äärirajoille ja vähän tahallaankin testannut miten paljon tästä ruhosta voi repiä irti. Omien treenieni lisäksi on ollut ilo ja kunnia saada olla mukana ohjaajana potkunyrkkeilyn peruskurssilla.

Maanantai: Kuntosali + uinti, kickboxing, (+KB peruskurssi)
Tiistai: Kuntonyrkkeily, kilparyhmän kickboxing 1/2
Keskiviikko: Kickboxing, (+KB peruskurssi)
Torstai: Full contact kickboxing -tekniikka, kuntonyrkkeily
Perjantai: Kickboxing, kickboxing tekniikka + sparraus (muistaakseni 10 erää)

Ja koska tässä ei vielä ole tarpeeksi, niin viikonloppu tullaan viettämään Hämeenlinnassa potkunyrkkeilyleirillä. Eli lauantaina ja sunnuntaina molempina päivinä 2 x 1,5h treeniä. Koska muutenhan tää olis jääny aivan vajaaksi treeniviikoksi!

Ensi viikolla jatkuu työt, että on taas pakko vähän tasottaa treenitahtia. Tällä viikolla on voinut riehua, kun on saanut nukkua liki rajattomasti. Kyllä sen tuntee hyytymisenä etenkin kun vetää toista kovaa treeniä putkeen, mutta jotenkin verrattuna tähän ulkomuotoon ja omaan oletukseen omasta kunnosta on jaksanut vetää ihan uskottavia settejä. Eikä mikään voita sitä fiilistä!!


On vaan löydettävä se jokin. Ihan kuten oon ennenkin vaahdonnut, niin sitä omaa juttuaan pitää hakea, koska liikkumisen ei tarvitse olla pakkopullaa vaan siitä todella on mahdollista nauttia ihan täysillä ja sitä on mahdollista haluta tehdä ihan yli kaiken. Omassa nuoruudessani kotiolojen ollessa vaikeimmillaan se hevostallille pakeneminen piti järjen päässä. En ollut koskaan pahanteossa tai notkumassa pitkin kyliä, kun olin otsasta varpaisiin pölyssä, hiekassa ja hevosenpaskassa. Väitän harrastukseni pelastaneen mut todella paljolta pahalta. Kaiken sen ahdistuneen ja pelkäävän teiniraunion energian olisi voinut uhrata johonkin paljon haitallisempaankin.

Nyt aikuisena olen ehkä jopa vielä enemmän henkisesti haavoilla kuin silloin teininä kun olen tiedostanut ihmisten epäluotettavuutta sekä pahuutta ihan eri tavalla. Yhä edelleen vaikeina hetkinä harrastuksestani on tullut henkireikä. Se on se pieni hetki pois arjesta ja se pieni hetki, kun saa henkisesti keskittyä johonkin aivan muuhun ja samalla uuvuttaa itsensä fyysisesti täysin. Puhumattakaan niistä ihmisistä joita olen vuosien varrella saanut tavata ja osaksi elämääni harrastusten kautta.

Olen kiitollinen.
Ja väsynyt - just nyt aivan helvetin väsynyt, mutta vaan silleen hyvällä tavalla. ;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti