lauantai 20. elokuuta 2016

Onko mahdollista vain yksinkertaisesti kieltäytyä sairastumasta?

Antti Heikkilän kirjasta Ravinto&Terveys muistan lukeneeni herrojen Louis Pasteur ja Antoine Bechamp vastakkainasettelusta bakteereihin ja sairastumiseen liittyen. Täytyy varmaan lukea aiheesta uudelleen, sillä en nyt sanatarkkaan muista miten tämäkin sota eteni, mutta Pasteur muistaakseni uskoi sairastuttavien bakteerien uhkaavan ihmistä ulkoapäin ja Bechamp puolestaan näki myös bakteerien elävän meissä kaikissa ja kaikkialla koko ajan.

Tämähän menee nyt pelkän maallikon bloggarin punaniskahölinäksi ja oikeat tutkijat saavat tästä taas ihan totaalisen hepulin ja haluavat polttaa myös minut roviolla. Mutta. Antti Heikkilä itsekin kirjoitti nimenomaisessa kirjassaan tautiin sairastumisen johtuvan olosuhteista. Tarkoittaen tietysti sitä, että ne haitallisetkin bakteerit ovat meissä ja tässä ympäristössä jatkuvasti, mutta vasta tarpeeksi montaa vastustuskyvyn rakennuspalikkaa horjuttamalla se jokin pääsee sairastuttamaan meidät. Tätä tukee erinomaisesti esimerkki siitä, kuinka monelle on varmasti käynyt niin, että on joko ainoa joka sairastuu tai ainoa joka ei sairastu esimerkiksi perheessä tai työpaikalla.

Niitä tekijöitähän on sitten yksilöstä riippuen aika rajattomasti. Varmaan aika suuria rakennuspalikoita on tottakai mm. ravinto, lepo, stressi. Reilu vuosi sitten kärsin angiinan kanssa samaan aikaan muistaakseni sekä keuhkoputkentulehduksen että korvatulehduksen molemmissa korvissa. Tämä iski vain pieni hetki työpaikan vaihtamisen jälkeen. Siinä sekä purkautui vanhan työpaikan ja sieltä pakottavan pois pääsemisen tarpeen aiheuttama stressi että syntyi aina uuden työpaikan ja uuden oppimisen aiheuttama henkinen sekasorto. Kroppa antoi periksi.

Sen koommin en ole ollut kipeänä - en ainakaan sairaslomaa vaativissa määrin. Joskus on saattanut oikein rajuun epidemia-aikaan yleensä iltaisin olla etäisesti kipeä olo, mutta se on aina hävinnyt aamuun mennessä. Lienee uni on tehnyt siinä kohti vaadittavan tehtävänsä. Mutta kertaakaan ei yli vuoteen ole noussut kuumetta tai oireet käyneet niin pahaksi, että olisi pitänyt olla pois töistä enkä äkkiseltään muista olenko treenejäkään joutunut skippaamaan.

Viime viikolla join useampana päivänä alkoholia, söin käytännössä päivittäin viljaa ja sokeria sekä nukuin TODELLA vähän (esimerkiksi to-pe ja pe-la välisinä öinä yhteensä 2h). En myöskään urheillut kuin yhtenä päivänä alkuviikosta enkä syönyt tavallisia lisäravinteita. En siis ollut millään muotoa yllättynyt, kun maanantaiaamu valkeni kurkkukivun, tukkoisen nenän ja kuumeisen olon kanssa - tätä oltiin suorastaan kerjätty.

MUTTA! Tässä kohti usein etenkin lapsena ainakin omalla kohdallani tehtiin maaginen virhe: kipeänä sai syödä herkkuja. Jatkoin sitä tapaa myös pitkälle lapsuusajan jälkeen, eli aina sairastaessa sai lohduttautua herkuilla. VIR-HE! Nykyään toimin täysin päinvastoin. Väitän ja totean sitkeästi täysin omakohtaisen kokemuksen pohjalta, että peli ei ole pelattu, vaikka taudilla onkin jo helvetin kurainen lenkkari oven välissä ja toinen käsi kurkulla. Maanantaina päätin, että tähän ei yksinkertaisesti ole aikaa, vaikka itseaiheutettua onkin.

Vedin sokerit (eli hiilihydraatit) aivan minimiin ruokavaliosta, moninkertaistin D- ja C-vitamiinien, sinkin ja Omega3 -kapseleiden määrän, lisäsin ekstrapaljon kookosöljyä ja voita ruokaan, keskityin juomaan normaalia enemmän vettä ja nukuin niin paljon kuin mahdollista. Koska kurjasta olotilasta huolimatta lämpöä ei noussut päivän mittaan niin kävin Pamolhotin (750 mg parasetamolia + 300 mg askorbiinihappoa, eli C-vitamiinia) avulla vetämässä parit hyvin kevyet treenit. Tiistaina tai keskiviikkona ei edelleenkään lämpöä, otin iisisti ja jatkoin samaa hyväksi havaittua reseptiä. Keskiviikkoillan treenit suju oikein jees, kroppa toimi ja henki kulki paremmin kuin uskalsin odottaa.

Torstaina tai vielä perjantainakaan en uskaltanut alkaa ääneen juhlistamaan, mutta nyt lauantaina uskallan jo varovasti vasemmalla kädellä heiluttaa lippua voitonmerkiksi, koska olo on ihan vallan mainio edelleen. Maanantaina en todellakaan olisi uskonut ottavani tästä hommasta niskalenkkiä, olo oli meinaan aivan järkyttävä. Tein minkä pystyin kehoani tukeakseni ja nyt se tuotti toivottua tulosta! Toinen vaihtoehto olisi ollut niiskuttaa ja voivotella sohvannurkassa karkkipussin kanssa, mutta sitten sitä olisi ollut sen pakollisen kaksi viikkoa kipeänä. Saunaan kun vielä pääsee tänään niin saa loputkin pikkuperkeleet kyytiä ja lihaksia lämmöllä auki. Tähän mennessä viikon suurimmat hiilihydraatin lähteet on olleet marjat suoraan pensaasta ja mummon ja papan tekemä omenasose itse kerätyistä ompuista.

Joten kiitos vaan, mutta ei kiitos - mulla ei nyt ollut mielenkiintoa sairastella, vaikka sen uhka omaa syytä olikin! Tomi Kokko esittelee myös oman versionsa flunssan pikaselätykseen LIFW -sivulla, klik!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti