keskiviikko 7. syyskuuta 2016

Hei hei, mitä kuuluu?

Mulla olis tässä nyt yllättävän hankala, mutta myös äärimmäisen tärkeä projekti käsillä. En meinaan saa minkäänlaista otetta arjesta. Tää sama tunne on ollut jo ainakin viime keväästä asti ja jotenkin ajattelin, että lomalla olisi aikaa pistää elämä hienosti järjestykseen ja siitä alkaisi ihan älytön nousukausi. No ei tässä nouse kyllä mikään muu kuin paino ja vitutuskäyrä.

Tässä oon jo muutaman päivän miettiny minkä takia elämä tuntuu hallitsemattomalta - silleen huonolla tavalla. Mulla on päässä alati kasvava tehtävälistä, jonka läsnäolo saa mut toimeen tarttumisen sijaan oikeastaan vaan piiloutumaan peiton alle Netflixin kanssa (Narcos -sarjan toinen tuotantokausi on muuten ulkona, suosittelen!). Ja hoitamattomien juttujen lista sen ku kasvaa vaan.

En ole tehnyt yhtäkään kunnollista päätöstä tai ratkaisua. Haaveilen ja etäisesti suunnittelen, mutta mitään en laita tapahtumaan. Tämä kehä ruokkii itseään ja ahdistava paine kasvaa päivä päivältä. Huomasin jotenkin asettuneeni sellaseen voimattoman uhrin rooliin, enhän mä jumalauta edes oikeesti yritä! En vaan saa rutiineja käyntiin. Käyn töissä ja treeneissä ja kaikki loppu on ihan yhtä tuskaa ja suorittamista.

Käsittämättömiä käynnistymisvaikeuksia vuoden tälle puolikkaalle. Allonpohjalla kroolaaminen ei kuitenkaan ole koskaan ollut ihan just se mun juttu, joten nyt asian ääneen sanottuani tuntuu jotenkin helpommalta lähteä sitä työstämään.

Ihan kuten ystäväni ohjeisti eilen, niin olen listannut paperille hoitamattomat asiat ja teen niistä edes vain yhden päivässä. Sitten ne onkin kohta ihan huomaamatta kaikki hoidettu. Samalla olen listannut asioita, jotka olen viime aikoina haaveillut toteuttavani ja siirryn haaveilusta toteutuksen suunnitteluun. Siitä onkin enää aika lyhyt matka itse toteutukseen.

Olenko ainoa syysjumittaja?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti