torstai 8. joulukuuta 2016

Luukku 8: Perinteitä on monenlaisia - kuten tiettyjen syntymäpäivien unohtaminen

Tällä viikolla on ollut pikkuveljen synttärit. Sekä lisäksi maailman rakkaimman mummon synttärit, jotka perinteitä kunnioittaen unohdin. Taas kerran heräsin 8.12. aikaisin aamulla ajatukseen eijumalautassaatana!!, kun tajusin seitsemännen päivän lipsahtaneen jälleen kerran ohi mummoa onnittelematta.

Sinänsä ei hätää, koska mun mummo on sellaista sorttia, joka ei ole moksikaan vaikka synttärit jäävät onnittelematta. "Kuka niitä enää tässä iässä haluaa muistaa tai laskea" ja "Ei niitä montaa enää ole jäljellä kuitenkaan" on semmosia hyvin tyypillisiä aiheeseen liittyviä lausahduksia. Ihan kuten sekä henkisesti että fyysisesti varsin terveellä seitsemänkymppisellä nyt kuuluukin olla. Huumoria ja huikeeta itseironiaa, mummo on paras! Mutta odotapas, kun päivän myöhässä ponkaset paikalle yhtälailla perinteisen joulutähden sekä pehmeän lahjapaketin kanssa. Siitä se helvetti vasta repeääkin! Ikinä ei mitään saisi tuoda ja kammottavan määrän motkotusta saa osakseen, kun sitä sääntöä rikkoo. Ja rohkeasti teen sen vuosi toisensa jälkeen - ajallaan tai ei.

Salaa se ilahduttaa silti. Kaikesta jupinasta huolimatta. Ostin itselleni ponchon, johon mummo rakastui ja välittömästi pohti hankkivansa itselleen samanlaisen. Minä ehdin ensin, tietysti. Illalla sain tekstiviestin, jossa kiitettiin ihanan lämpimästä lahjasta ja oikein oli sydänhymiö laitettu perään.

Mutta ensi vuonna ei sitten tuoda yhtään mitään! Seuraavan kerran aiheesta tapellaan äitienpäivänä, kun jälleen kerran tuon sen perinteisen kukkasen. ;) Ja onneksi mummo surffaile verkossa, vaikka sydänhymiön osaakin tehdä. Aion meinaan viedä myös aattona joululahjan. Vaikka niin ei tietenkään saisi missään nimessä tehdä. ♥


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti