keskiviikko 19. huhtikuuta 2017

Tomi Kokko - Ärsyttävää hypeä ja iänikuista unelmien jahtaamista ja muita hokemia

Mä myönnän, nyt lipsahti vähän klikkiotsikoinnin puolelle. ;) Mut hei, jos valtamediat tekee sitä myös niin miksi en minäkin?!

Tossa yks yö oli vähän mieli hankalana ja sen takia Nukkumatti jättänyt tän kierroksen välistä. Sieltä lähti ajatus vähän taas juoksemaan. Viimesen parin vuoden aikana on enemmän tai vähemmän omasta tahdostani tapahtunut niin isoja muutoksia, että en usko tajunneeni niitä kaikkia kunnolla vieläkään. Niiden ansiosta olen tietyllä tavalla enemmän yksin kuin koskaan ennen, mutta en suinkaan yksinäinen. Enemmän vaan vihdoinkin seison ihan omilla jaloillani ja elän ihan sitä ikiomaa elämääni.

Nyt toista vuotta olen seuraillut elämäntapamuutosekspertiksi itseään tituleeraavan Tomi Kokon edesottamuksia. Mielenkiintoni kyseistä kaveria kohtaan heräsi, kun Yle Uutiset julkaisi "Fogelholm vs Kokko" -tyyppisen tekstin, kun Kokko rohkenee personal trainerin roolissa olla vahvasti eri mieltä virallisen ravintosuosituksen kanssa. Itse siinä kohti jo vahvasti VHH-henkiseen maailmaan sukeltaneena jäin tottakai seuraamaan noin röyhkeästi eri mieltä olevan liikunta-alan ammattilaisen edesottamuksia - suunniltani riemusta. 30 Päivän Ihmiskoe myös ilahdutti mua enemmän kuin paljon ja siitäkin intouduin silloin kirjottelemaan.

Siinä kohti kun olin itse alkanut päästä treenaamisen makuun ja olin hirveässä ristitulessa, kun joka suunnasta meuhkattiin miten en voi mitenkään yhdistää VHH-ruokavaliota ja treenaamista. Hiilarit sitä ja viljat tätä ja kymmenen ateriaa päivässä. Onneksi umpiluinen pääni piti pintansa, koska kaikesta ammattilaisten ja "ammattilaisten" painostuksesta huolimatta pidin merkittävästi hyvinvointiani parantaneen ruokavalioni ja se toimii yhä edelleen - myös kovan treenin kanssa. Tai mikä sitten on kovaa treeniä, kyllä mä tappeluhommissa puristan ihan loppuun asti ja kovilla tehoilla. Harvemmin se ainakaan minä olen, joka niissä leikeissä kunnon puolesta jalkoihin jää.

Tomi Kokko tietyllä tapaa on myös ärsyttäny mua tosi paljon. Kaveri on todella ahkera postaamaan sosiaaliseen mediaan ja pitkään huomasin ärsyyntyväni siitä jatkuvasta hypestä. Fiilistä ja tsemppiä ja sitä ainaista unelmien jahtaamista, inspiraatiota ja intohimoa. Niinku ihan tosi, lopeta jo! Jouduin lopulta oikeestaan vähän itekseni pohtimaan sitä, että minkä takia mua alkaa ärsyttämään ihminen, joka vaikuttaa olevan vilpittömästi liekeissä siitä mitä tekee ja yrittää tosissaan lietsoa sitä samaa hyvää fiilistä myös muihin.

Lopputulema oli se, että mua suorastaan vitutti tyyppi, joka on just niin täynnä elämää, kuin mitä olisin itsekin halunnut olla. Ihan tosi, olin kateellinen ihmiselle, jonka elämästä seurasin palasia sosiaalisen median kautta. Kaiken viimeisen vuoden aikana kokemani ja tekemäni henkisen työn jälkeen kuitenkin olen ylipäänsä kaikkien ihmisten kohdalla opetellut tarpeen vaatiessa toisenlaista "kateutta". Se kun voi olla negatiivista ja lannistavaa kateutta tai sitten boostaavaa ja innostavaa ns ihailevaa kateutta, että voi vitsi, mä haluan kanssa jotain tollasta! Että jonkun hyvä fiilis ja meininki sekä menestys ei ole multa itseltäni mitenkään pois vaan voin ottaa siitä oppia ja kannustusta, että joku muukin on pystynyt toteuttamaan omaa polkuaan, myös mulla on siihen kaikki mahdollisuudet, jos vaan tosissaan haluan niin.

Joten Tomi Kokko lakkasi ärsyttämästä. Sen sijaan se jatkuva hokeminen unelmien jahtaamisesta, inspiraatiosta ja intohimosta on alkanut muuntumaan voimaa antavaksi mantraksi. Ja nyt se menee just niin. Mulla on suunnitelma ja siihen liittyvä runko. Syksyllä alkava koulu on yksi välietappi kohti sitä tällä hetkellä horisontissa siintävää päämäärää. Kokko hokee paljon sitä, että pitää tehdä sitä omaa juttua riippumatta mitä muut siitä sanoo, riippumatta muiden mielipiteistä. Niin mä teen, monellakin elämän osa-alueella.

Tomi Kokko hypettää, viljelee superlatiiveja, lietsoo yltiöenergistä fiilistä ja onnistuu välittämään tunnetta, että tosissaan haluaa myös muiden ihmisten onnistuvan elämässään. Ja muhun se toimii, oon oppinu saamaan virtaa itelleni sellasesta tyypistä - ihan vaan sosiaalisen median välityksellä. (Tähän väliin lienee syytä teroittaa, että Läskiblogi ei ole missään tekemisissä Kokon tai minkään häneen liittyvien bisneksien kanssa. Kyseessä ei ole mikään kaupallinen yhteistyö tai muukaan epämääräinen ostettu kehupostaus, tämä on vilpitöntä virtaavien ajatusten ylös kirjaamista. Ei mitään muuta.)

Joten silloin tässä yhtenä yönä, kun uni oli hukassa ja mieli vähän solmussa niin eksyin vahingossa katsomaan YouTubesta Tomi Kokon uuden videosarjan ensimmäistä osaa. Eikä se jantteri ärsytä mua enää lainkaan. On helppoa pitää ihmisestä, jonka kanssa on niin monesta asiasta samaa mieltä. Kokko on toki ammattilainen ja itse olen vaan enemmän tai vähemmän itseoppinut oman tien tutkiskelija. Esimerkiksi ravintoon liittyvissä asioissa monet Kokon ohjeistamat jutut on olleet mulle tuttuja jo ennestään, mutta on sieltä poimittu kivoja uusia vinkkejä ja apuja oman ruokavalion hienosäätämiseen.

Eniten uutta oppia olen tältä kaverilta saanut tohon henkiseen puoleen ja ajatusmaailmaan. Sain tosta videosarjan ensimmäisestä osasta jotenkin siihen hieman alavireiseen mielialaan tosi paljon virtaa. Sain mielenrauhaa ja muistin miten kaivaa takaisin sitä uskoa omaan tekemiseen ja luottoa niihin tekemiini päätöksiin. Ja kaiken sen olen saanut ihan ilmaiseksi, kun en ole koskaan mitään palveluita Kokolta ostanut, omat radikaaleimmat muutokseni niin ravinnon kuin liikunnan osalta kun olen onnistunut räpiköimään omin voimin ja mokien kautta. Mutta se yksin ei riitä. Ihminen on laaja ja alati muuttuva kokonaisuus, työtä jokaisella osa-alueella tarvitaan jatkuvasti.

Itse mietin edelleen aivan liikaa sitä mitä muut ajattelee. Mietin miten paljon kehtaa hehkuttaa sosiaalisessa mediassa tai miten paljon kirota sinne niitä perseelleen menneitä asioita. Mietin blogissa julkaisemiani tekstejä liikaa ja murehdin etukäteen miten niihin tullaan reagoimaan. Työstän sitä. Että uskaltaisin olla rohkeammin oma itseni, hypettää, iloita ja elää just niin täysillä, kuin siltä nyt tuntuu. Pienen ikänsä kun on roikottanut muiden mielipiteitä ja mielialoja harteillaan, niin sitä meinaa liian herkästi palata siihen. Etten vaan ärsyttäisi ketään, että voisin miellyttää mahdollisimman monia. Sitä on työstettävä, koska tiedän jo enemmän kuin aivan helvetin hyvin, että se tie ei pitkälle johda omalta osaltani.

Henkilökohtaisesti olen hyvin iloinen, että on Tomi Kokon kaltaisia hypettäjiä, jotka uskaltavat olla ärsyttävän motivoituneita oman tiensä raivaajia kaikista tielle asettuvista haasteista huolimatta. Koska jos sitä ei itse usko täysillä omaan tekemiseensä, niin kukas sitten? Joskus on hyvä jonkun olla hokemassa muistutusta siitä, että laita kaikki peliin ja tee sitä omaa juttuasi, usko siihen ja itseesi. Löydä juuri itsellesi sopivat tavat elää, liikkua ja syödä. Ei kai sellasta voi koskaan toitottaa liikaa.


Mutta yhdestä asiasta ei tulla olemaan samaa mieltä. Ikinä. Koska siis ei saatana, minä en mene aamulla kylmään suihkuun. MINÄ EN PALELE, JOS EI OLE PAKKO! Avantoa voin joskus ehkä tulla vielä harkitsemaan, mutta kylmä suihku aamulla? No way.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti