sunnuntai 11. marraskuuta 2018

Kisaura korkattu: Miltä nyt tuntuu?

Julkaistu ensimmäisenä Budoland Finlandin blogissa.

Itkettää, oksettaa, käsiä tärisyttää, ei saa syötyä ja on vaikea hengittää. Kun kaiken tuon ottaa samaan aikaan, tulee pohdittua pariin kertaan, onko tässä mitään järkeä ja miksi näin tekee itselleen? Ihan vapaaehtoisesti. Mutta siltä se tuntui viime lauantaina, kun heräsin kisahistoriani toiseen ottelupäivääni. Jännitti aivan tolkuttoman paljon ja Googlailin siinä jo muita harrastuksia, kuten satubalettia ja vesijuoksua sekä katselin äkkilähtöjä takaisin Thaimaahan.

Lokakuun alussa iskin ensimmäisen otteluni Espoon Fairtex Openissa 6.10. ottaen 3-0 voiton NBSA:n Cia de Haasista ja kirmasin kisapaikalta omin jaloin ja suoralla nenällä tukka hulmuten lentokentälle, josta suuntana oli parin viikon Thaimaan retki. Espoossa en osannut juurikaan jännittää, se vaan jotenkin meni omalla painollaan Thaimaan huuruisessa usvassa.

Toista se oli Helsinki Openin kanssa, johon en itse Thaimaan seikkailuni takia alunperin edes ajatellut osallistuvani. Valmennuskaksikko oli kuitenkin sitä mieltä, että ihan hyvin voitaisiin lähteä sinnekin rymistelemään ja jossain hyvän fiiliksen puuskassa olinkin yhtäkkiä samoilla linjoilla. Turpaanhan siinä vain saa, jos huonosti menee, pikkujuttu! Todellisuudessa luottamussuhde valmentajiini Jann Rantaan ja Teemu Sivéniin on niin kova, että luotan heidän näkemykseensä omasta kunto- ja taitotasostani. Luotan, että nämä tätä lajin parissa sekoiluani monta vuotta läheltä seuranneet ihmiskainalosauvat eivät laittaisi minua täysin mahdottomaan tilanteeseen.

Kisoja edeltävä aika on valmennuksen osalta tarkkaan aikataulutettua ja kisaryhmä noudattaa annettua päiväkohtaista harjoitusohjelmaa. Tai siis noudattaa silloin, jos ei satu olemaan Thaimaassa. (P.s. En suosittele. Ihan tosi. Ei keskellä kisakautta.) Itse olen hyvin vahvasti tunneihminen, joten koen äärimmäisen tärkeänä vahvan luottamuksellisen ja turvallisen suhteen valmentajiini sekä sen lisäksi meillä hyvin tiivis ja lämminhenkinen ilmapiiri vallitsee ihan erityisellä tavalla myös pienessä kisaryhmässä kilpailijoidemme välillä. Siellä pistetään jakoon ilot, surut, pelot ja riemut.

Kisajännityksen äärellä kakoessani olen itse kokenut kaikista tärkeimmiksi kommentit, jotka eivät pidä voittamista itsestäänselvänä, vaan kertovat, että tärkeintä on tehdä parhaansa, lopputuloksesta viis. On lohdullista tietää, että tukiverkosto ottaa kyllä kopin, jos menee homma ihan reisille. Koska näissä hommissa joskus käy niin. Paniikissa takahamapita yhteen purien kysyin koutsilta, että entäs jos mä häviän? Vastaus oli iloisen yksiselitteinen: "No sitten sä häviät. Ei se ole sen kummempaa." Ja lopulta nyt kolmesta ottelustani ylivoimaisesti paras fiilis jäi siitä, jossa sain eniten turpaani ja hävisin. Että se siitä häviämisen pelosta.

Hieman ennen ensimmäisiä kisojani Fairtex Openissa sain uunituoreet TopTenin kisasuojat käyttööni. Koeajoin kyseiset suojat kotioloissa ja meinasin ratketa riemusta, koska näin hyvin paikallaan pysyviä ja kevyitä suojia en ollut koskaan ennen käyttänyt. Suojat pysyivät koivessa kiinni kuin liimattuna ja se jos mikä on häiriöherkälle äärimmäisen tärkeää. Ja samaa mieltä olen edelleen molempien kisojen jälkeen. Saa keskittyä täysillä riehumiseen, kun suojat istuvat omaan jalkaani kuin valettu eivätkä liiku mihinkään.

Kuva: Sini Tertsonen

Ei muutenkaan ole hyvän tiimin voittanutta. Saa itse keskittyä kaikkeen olennaiseen (kuten siihen jännittämiseen), kun muut siinä ympärillä hoitavat kaiken heidän hoidettavissaan olevan ottelijan puolesta. Laukun pakkaan edelleen kotona itse, mutta siihenkin on valmentajalta saatu tarkistuslista, että kaikki tarpeellinen on varmasti mukana. Budolandin väki on huolehtinut varuste- ja vaatetilanteeni viimeisen päälle edustavaksi, hierojani pitää tyhjää tilaa kalenterissaan kisoja edeltävänä päivänä mahdollisten akuuttien ongelmien varalta, paras ystäväni letittää hiukseni (ja jännittää ainakin kolminkertaisesti niin paljon kuin minä), yleisössä on tuttuja naamoja kymmenittäin ja tsemppiviestejä satelee puhelimeen.

Hiukset kurissa ja kypärä päässä, viimesen päälle kulman kanssa sävy sävyyn olevissa vaatteissa ja varusteissa tuntuu hyvältä seistä valmentajiensa välissä odottamassa pääsyä kehään. Silloin ei enää jännitä. Siinä kohti on enää myöhäistä muuttaa mitään tai tehdä toisin, nyt vaan mennään ja katsotaan mihin nämä rahkeet riittävät. Kehään, tuomari tarkistaa varusteet, hanskat käteen, keskelle iskemään vastustajan kanssa hanskat yhteen, yläfemmat koutseille ja sitten vaan menoksi.

Helsinki Openissa 3.11.2018 otin ensin voiton EKH:n Minna Kivisestä kisojen ensimmäisessä matsissa ja päivän viimeisessä ottelussa sain kyytiä VKK:n Mirjam Hänniseltä. Päivän toisesta rymistelystä otettiin Tuusulaan hopeaa, mutta kuten sanottua, niin hyvä fiilis ei ole ikinä ollut mistään koskaan ikinä ever. Väänsin loppuun asti sen minkä pystyin ja tappiosta huolimatta olin ihan valtavan iloinen suorituksestani ja ihan ylipäänsä koko päivästä. Kestin kovia osumia niin henkisesti kuin fyysisesti, en luovuttanut tai pelännyt.


Onko se nyt sitten todella sen kaiken jännittämisen arvoista? Kyllä se taitaa olla. Ei vastaavia fiiliksiä ole tullut vielä mistään muualta, kuin kehästä. Pistää itsensä toimimaan kaikkia elossa säilymisen vaistoja vastaan ja pakottaa toimimaan myös sen jälkeen, kun ihan kaikki voimat tuntuvat kaikonnen. Ihmiskeho ja -mieli pystyvät käsittämättömiin asioihin enkä malta odottaa, että niitä päästään haastamaan lisää!

Sillä tavalla on tultu aika pitkä matka, kun siirryttyäni TFC:lle vajaa kolme vuotta sitten en halunnut edes sparrata, koska pelkäsin osumia niin paljon. Että kyllä hyvä tiimi tekee mittavien pelkojenkin kanssa painivalle ihmiselle varsinaisia ihmeitä!

Kohti uusia taistoja!

♥: Konna

Kuva: Johanna Lisko

lauantai 10. marraskuuta 2018

Konna Goes Thailand 2018: Lennot

Ensimmäisellä Thaimaan retkellä lentelin Finnairin operoimin yhteyksin mennessä Hong Kongin kautta vaihtaen Bangkokiin ja kotimatkalla suoraan Bangkokista kotiin. Tämän vuoden kesäretkellä operoin ihan itse itseni Helsinki-Vantaalta Phuketiin. Koska olenhan jo sen verran kokenut maailmanmatkaaja!

Heinä-elokuun retkelle lentelin ensin sinivalkoisiin siivin Finnairilla Bangkokiin, josta jatkettiin Phuketiin VietJet Airin kyydillä. Ei moitittavaa, kummastakaan. VietJet Air tarjosi halvimmat ja vaihtoajaltaan fiksuimmat jatkot Bangkokista Phuketiin eikä hintakaan edestakaisille lennoille ollut kuin muutaman kympin. Kone tollaselle reilun tunnin siirtymiselle oli pieni kuin perkele ja siellä sitä nautittiin luksuksesta polvet suussa koko pienen rahan edestä. Kun hyvissä ajoin ostaa, saa liput todella halvalla, hinta nousee sitä mukaa kuin matkustuspäivä lähenee.

Takaisin Suomeen ei sitten löytynytkään tällä yhdistelmällä mitään erityisen fiksua. Koska Bangkok ei houkuta, päätin viettää viimeiseen asti kaiken aikani Phuketissa ja tyydyin Suvarnabhumilla norkoilua edellyttäneeseen vaihtoehtoon. VietJet Airin viimeinen lento Bangkokiin oli perillä keskiyön tienoilla ja aamun ensimmäisestä en olisi ehtinyt yhdeksältä kohti Suomea lähtevään koneeseen, joten mainiot yhdeksän tuntia lorvittiin lentokentällä. Se tosin meni yllättävän rattoisasti, joten ei sinänsä mikään mahdoton rasti. Joku fiksumpi olisi ottanut pari päivää Bangkokissa ja päätynyt kotilennolle ilman lentokenttälorvintaa. Onneks mä oon kuitenkin mä.

MUTTA!
Lokakuun retkelle päätin persaukisena etsiä edullisemman vaihtoehdon, joka tarkoitti sinivalkoisista siivistä luopumista. Hinnan, luettujen arvioiden ja parhaaksi koetun matkustus- ja vaihtoaikojen takia päädyin ostamaan lennot Qatar Airwaysilta. Säästin monta sataa euroa, matkustusaika kokonaisuudessaan oli aika lailla sama kuin olisi ollut kotimaisen yhtiön operoimana ja kokemus kokonaisuutena oli positiivissävytteinen.

Menolento Helsinki-Vantaalta Dohaan oli paskaa, mutta se ei ollut lentoyhtiön syytä. Täyteen ahdettu kone ja heti selkäni takana möykkääviä matkustajia oli parasta mitä saatoin yölennolle toivoa. Pinna saatanallisen kireänä saavuin Dohaan Hamadin lentoasemalle ja täytyy sanoa, että olihan valtavasta koostaan huolimatta ihailtavan selkeä paikka. Mietin kauhulla etukäteen sitä Hong Kongin kentällä säätämistä ja kimpoilua, mutta nyt ei tullut otettua ainuttakaan harha-askelta.

Lento Dohasta Phuketiin kurvailtiin isommalla koneella, joka sen lisäksi oli myös typösen tyhjä. Sain koko penkkirivin itselleni ja olen pahoillani, jos matkustamohenkilökunta vihaa tätä, mutta nostelin käsinojat ylös ja otin mukavasti. Hirveiden selkäkipujen kanssa en vaan enää jaksanut yrittää olla mieliksi ihan joka suuntaan. Tämä pätkä sujui oikein mukavasti pienestä lähtöviivästyksestä huolimatta.

Paluu Phuketista Dohan kautta Suomeen saa pelkästään priimaa palautetta. Molemmilla lennoilla olin itse ikkunapaikalla ja joku käytäväpaikalla jättäen keskelle tyhjän penkin. Kun toinen osapuoli ei ottanut kyseistä penkkiä haltuun, nostin käsinojan taas ylös, jalat penkille ja nukuin molemmat lennot melkein alusta loppuun. Välissä heräsin vaan syömään jokaisella lennolla tarjoillut ateriat, jotka olivat toiveideni mukaisesti aina gluteenittomia. Qatar Airways on ehdottomasti valintani myös tuleville retkille!

perjantai 9. marraskuuta 2018

No mites se Thaimaa?

Tsiisus, edellinen postaus heinäkuulta viikkoa ennen lähtöä Thaimaahan. Noh, sinne menin ja kuukauden olin ja tulin takaisin ja hetken päästä lähdin takaisin viettääkseni vielä yhden kaksi ja puoli viikkoa lisää. Kuinkas muutenkaan!

Aiheita mistä kirjottaa näihin molempiin reissuihin liittyen olisi muun muassa
  • lennot ja majoitus
  • Koh Yao Noi
  • Island Yoga
  • K.Y.N Muay Thai Camp
  • Patong Beach
  • tatuoinnit Phuketissa
  • sadekauden sää
Ja taidan tehdä näistä kaikista oman pienemmän kirjoituksensa, että pysyy joku tolkku tässä hommassa. Tällä kirjoitustahdilla siihen tosin voi mennä arviolta kahdeksan vuotta, mutta mihinkäs tässä kiire. Hiiohoi!




A post shared by Jonna Räisänen (@konnajuulia) on

keskiviikko 4. heinäkuuta 2018

Tasan viikko Thaimaahan!

Siitä on tänään satakuusikymmentäkolme päivää, kun ostin lennot takaisin Thaimaahan. En siinä kohti tiennyt lainkaan saisinko ensinnäkin järjestettyä kesäkuusta heinäkuun alkuun niin paljon töitä, ettei talous olisi reissun takia aivan selällään - tai olisiko mulla töitä ollenkaan!

Mutta niin mä vaan tein. Ja nyt lähtöön on viikko! VIIKKO! SEITSEMÄN PÄIVÄÄ!

Ja nyt tässä jotenkin vahingossa huomaan, että asiat sen kun vaan ottaa ja järjestyy. Koko reissua edeltävän kuusi viikkoa olen saanut tehdä töitä aivan elukkana. Kahdessa eri työpaikassa ja koko kesäkuun aikana pitämäni kaksi vapaapäivääkin olisi tarjottu töitä, jos vaan olisin halunnut. Mutta onneksi tuli murehdittua monta kuukautta, että näinköhän on duuneja lainkaan!

Konna Goes Thailand -seikkailun ensimmäinen erä on tietysti luettavissa tästä blogista. Lyhyesti vuodenvaihteen reissu meni niin, että hieman reilun viikon varoitusajalla ensikertalainen otti ja lähti Thaimaahan vähän vahingossa vajaaksi kolmeksi viikoksi yksin. Toivon ottaneeni opikseni ensimmäisestä Thaimaan retkestäni edes pikkasen, että en tekisi turhaan omasta elämästäni niin hankalaa, vaan saisin heti alkuun purettua sosiaaliset rajoitteeni. Sen verran ainakin opin, että ostin molemmille pitkille lennoille jalkatilapaikat. Ja otan mukaan ämpärillisen kipulääkkeitä.

Konna Goes Thailand part 2 tulee kestämään kuukauden. Lennän ensin Bangkokin kautta Phuketiin, jonne saavun torstai-iltana. Sieltä on ostettu majoitus muutamaksi yöksi, jonka jälkeen sunnuntaina hyppään Ko Yao Noin saarelle joogaamaan ja meditoimaan kuudeksi päiväksi. Sen jälkeen...ei harmainta helvetin aavistusta. Rinkka selkään, lenkkarit jalkaan ja katsotaan mitä tapahtuu!

Kevään uupumuksen kourissa vannoin, etten todellakaan aio treenata Thaimaassa. Nyt hammassuojat ja mun lempparihanskat on mahdutettu rinkkaan mukaan, koska todellakin meen myös treenaamaan! Sitä en vielä tiedä, että mihin, koska en tiedä vielä lainkaan mihin kaikkialle tulee päätymään, mutta senhän meille aika näyttää! ♥

HIIOHOI!

P.S. Mulle on mussutettu, ettei ole mitään järkeä lähteä Thaimaahan sadekaudella. Olen selaillut ihmisten tuoreimpia kuvia Instagramista esimerkiksi tägillä "Phuket" ja täytyy sanoa, että joo hyi saatana en mä tonne halua. En millään. Taidan perua lennot.

keskiviikko 27. kesäkuuta 2018

Ankeuttajan viittaan vaaleanpunaista pitsiä ja glitteriä

Kevään mittaan hyvä ystäväni on nimittänyt minua ankeuttajaksi. Ja ihan täysin aiheesta. Jos et tiedä mikä on ankeuttaja, niin lainataan tueksi infoa Potterwikistä:

"Koska ankeuttajat ovat sokeita, ne aistivat ja ruokkivat itsensä positiivisilla tunteilla, onnellisuudella ja ihmisten hyvillä muistoilla, pakottaen nämä muistamaan vain pahimmat muistonsa. Ankeuttajien läsnäolo tekee ympäristön ilmastosta kylmän ja pimeän. Vaikutukset riippuvat siitä kuinka monta ankeuttajaa lähettyvillä on."
Ankeuttaja imee ympäristöstään ilon ja kaiken positiivisen. Ankeuttajan lähellä on niin kylmää, että sielusta asti kylmää. Ankeuttaja on tosi paskamainen olento. Olkoonkin, että termi ankeuttaja on lähtöisin Harry Potter -maailmasta, niin täällä meidänkin maailmassa ankeuttajia on. Jokainen tietää varmasti sellaisen ihmisen, jolla on itsellä niin paha olla, ettei yksinkertaisesti kestä toisten hyvää oloa ja hyväntuulisuutta.

Ja minä ankeutin koko kevään. Olen ollut itse niin uupunut, kuormittunut, yksinäinen ja väärällä tavalla kaikkeni antanut, etten ole pystynyt antamaan läheisilleni juuri mitään hyvää. Mutta viime viikkoina olen hiljalleen riisunut ankeuttajan viittaani ja rakkaudella laskostanut sen siististi kaapin perälle odottamaan väistämättä edessä olevia kurjempia aikoja. Jokainen meistä toisinaan pukee sellaisen viitan ylleen. Jokainen meistä on aika ajoin todella perseestä.

On vain osattava tarvittaessa pyytää anteeksi ja antaa valtavasti arvoa niille ihmisille, jotka ovat oman suojeliuksensa turvin jaksaneet olla tukena sysimustan viitan liehuessa oman pään ympärillä tukehduttaen todellisuuden aivan paskaksi. Ja taas Pottereihin perehtymättömille tiedoksi:
"Suojelius (engl. Patronus) on suojeliusloitsulla luotu myönteinen, positivisista tunteista koostuva voima, jonka avulla on mahdollista puolustautua ainakin ankeuttajia ja kalmolaskoksia vastaan."
Haluan olla toiveikas, että olisin ottanut jotain opikseni. Että vaikka aivan varmasti tulen myös alkavana opintovuotena uuvuttamaan itseni jollain tasolla, osaisin käsitellä ankeuttajan viittaani eri tavalla. Ehkä voisin ommella siihen vähän vaaleanpunaista pitsireunaa ja ripotella päälle hieman glitteriä. Ehkä voisin muistaa, että selvisin ensimmäisestäkin kouluvuodesta ja kaikki kääntyi lopulta todella parhain päin ja suoriuduin hienosti. Ennen kaikkea haluaisin seuraavan raskaamman jakson äärellä osata sanoa aikaisemmin, että väsyttää tai tuntuu yksinäiseltä. Että en enää olettaisi läheisteni osaavan lukea ajatuksia, ja sitten pura heihin turhaumaani, kun eivät osaakaan. Tietenkään.

Koska nyt näen sekä maailmassa että elämässäni taas kaikki ne kauniit värit, joita glitteröidyt vaaleanpunaiset lasini vielä kirkastavat entisestään. Toipumisprosessi kevään uupumisesta on edelleen kesken, mutta koko ajan ollaan eheämpiä ja enemmän elossa. ♥

tiistai 12. kesäkuuta 2018

10 vinkkiä tehokkaaseen uupumiseen!


Internetin myötä saatavillamme on rajaton määrä erilaisia kirjoituksia, artikkeleita, oppaita ja opuksia paremman elämän tavoitteluun. Oikeilla hakusanoilla löydät takuuvarmat ohjeet terveelliseen ruokavalioon, kolmesataatuhattakahdeksansataaseitsemänkymmentäkaksi kuntosaliohjelmaa vähintään kymmenellä eri kielellä, video-ohjattua meditointia, joogaa sekä venyttelyä, livenä psykoterapiaa suoraan kotikoneen ääreen, noin miljoona ”Kymmenen ohjetta parempaan siihen ja tähän” -listaa ja totta kai kolmesti päivässä muuttuvat keltaisen lehdistön artikkelit siitä, onko karppaus vaarallista vai ei.

Koen vahvasti, että missään ei ohjeisteta riittävän selkeästi, miten voidaan uuvuttaa itsensä riittävän tehokkaasti. Hyvää mieltä, parempaa oloa ja mielenrauhaa tungetaan joka helvetin somekanavasta suut ja silmät täyteen, mutta entäpä ahdistuminen? Unettomat yöt? Uupumus? Ylirasitustila? Ruokahaluttomuus? Ylensyöminen? Itkuherkkyys? Eipä tungeta joka tuutista oppaita näihin, ehei!
Nyt ahkeralla kymmenen kuukauden kokemuksellani aion jakaa kaikelle kansalle muutaman takuuvarman keinon. Nämä on kaikki kokeiltu ihan käytännössä, joten jos toimi minulle, toimii aivan varmasti myös sinulle. Ja jos ei toimi, yritä kovemmin.

1. Koulu

Hae opiskelemaan. Opiskelu itsessään ei vielä riitä alkuunkaan, vaan täytyy osata olla riittävän epäjärjestelmällinen ja aikaansaamaton. Koulu tarjoaa siihen onneksi loistavat puitteet! Aikuisopiskelijana saat takuuvarmasti niin paljon etätehtäviä, että saat niistä oikein tuntuvan alun uupumiselle, kun jätät ne kaikki tekemättä. Siis ainakin deadlinea edeltävään iltaan asti. Osa kannattaa tehdä vasta muutama päivä deadlinen jälkeen, jotta joudut myös ottamaan opettajaan yhteyttä saadaksesi luvan palauttaa myöhässä.

Keväällä kannattaa tehtävät jättää niin monta viikkoa myöhään, että meinaat joutua siirtämään työharjoittelusi näyttöviikkoa. Sillä saa mukavasti jo ainakin kolmen yön unet hukattua olemattomiin sitä murehtiessasi. Muista siis tehdä kaikki tehtävät vasta aivan viimeisellä mahdollisella hetkellä, kauheassa kiireessä ja sen takia alisuoriutuen. Aivan takuuvarmasti alkaa vituttamaan entistä enemmän, kun saatkin vasemmalla kädellä paniikissa vähän sinne päin huidotuista tekeleistä kiitettävää palautetta ja kehuja. Koska onneksi venytit tätä kaikkea kahdella kuukaudella stressaten niiden takia päivästä toiseen. Ja parissa tunnissa se kaikki on hoidettu. Kiitettävä, K3!


2. Työ

Toteuta kohta 1. ja tee koulun ohella töitä. Tämä on valitettavasti useimmille välttämätöntä, eikä siinä mitään. Itse olen kokenut Kelalta saavani ihan riittävästi tukea ja pari vuoroa viikossa töitä jaksaa kyllä tehdä. Työtä voi sen sijaan käyttää apuna ensimmäisen kohdan tehokkaassa toteuttamisessa. Vetoa aina työpäivään, työkiireisiin ja työväsymykseen, jotta et varmasti tule tehneeksi koulutehtäviä liian ajoissa.

3. Treenien ohjaaminen

Ohjaa koulun ja töiden ohella harrasteseurassasi vähintään yhtä ryhmää. Itse otin potkunyrkkeilyn peruskurssin ja kuntonyrkkeilyn. Piti ottaa varmuuden vuoksi kaksi ryhmää, ettei pääse lupaavasti alkanut koulutehtävien välttely lopahtamaan. Vietä siis parhaimmillaan kolme iltaa viikosta ohjaten muiden harjoittelua. Siirry kohtaan 4.

4. Liikunta

Treenaa liikaa. Mieluiten neljästä kuuteen päivää viikossa. Treenaa myös silloin, kun väsyttää ja sattuu kaikkialle aivan helvetisti. Ja erityisesti silloin, kun lihakset eivät ole palautuneet edellisistä treeneistä ja vanhat vammat vihoittelevat yötä päivää tauotta. Sekä silloin, kun et todellakaan edes haluaisi treenata. Silloin kuuluu treenata aivan erityisen lujaa. Treenaa niin kauan täysillä, kunnes noin yhdeksän kuukauden jälkeen alkaa yhdestä treenistä palautuminen kestää vähintään noin viikon.

Uhoa pääseväsi kisakuntoon ja treenaa vähän kovempaa. Kuormita itsesi sairaaksi pari päivää ennen kisoja, niin saat mielialan taivaisiin. Onneksi tuli rehkittyä! Pidä kolmen viikon karkkipäivä. Oikein tarmokkaasti tätä toteuttamalla pääset pisteeseen, jolloin elämäsi suurin ilo, eli treenaaminen, otetaan sinulta pois, koska keho ei enää kestä. JEAH!

5. Ruokailu ja paino

Syö ensimmäinen puoli vuotta terveellisesti ja pakene henkistä romahtamispistettä kolmen viikon Thaimaan retkelle. Iloitse siellä pudonneesta muutamasta kilosta ja täyteen ladatuista henkisistä akuista. Palaa Suomeen ja ota menetetyt kilot pikavauhdilla takaisin. ”Oli pudotettavana kuusi kiloa kisapainoon, enää yhdeksän jäljellä.” Sinnittele itsesi vaa’an mukaan kisakelpoiseksi ja noudata kohdan 4. ohjetta sairastua juuri ennen kisoja ja pidä sitten kolmen viikon karkkipäivä. Jos venyy neljään viikkoon, niin aina parempi.

Liho puolessatoista kuukaudessa ainakin kuusi kiloa ja itkuraivoa peilikuvallesi. Ja trikoille, jotka eivät enää mahdu jalkaan. Syö lisää karkkia.


6. Jooga ja meditaatio

Tämä toimii erityisesti, jos olet joskus henkilökohtaisesti todennut joogan ja meditoinnin käsittämättömän upeat hyödyt: Älä joogaa. Äläkä varsinkaan meditoi. Ahdistus ja kireät hermot sekä kroppa on aivan taattu. Vituttaa takuuvarmasti.

7. Sosiaaliset suhteet

Eristäydy kaikesta ja kaikista. Ole aivan saatanallinen ankeuttaja niille muutamalle harvalle ihmiselle, jotka vielä jaksavat katsella norsunvitulle vääntynyttä naamaasi. Löydä itsestäsi kuitenkin sen verran sydäntä, että tajuat potea pahaa mieltä muille aiheuttamastasi pahasta mielestä, niin ahdistaa aivan varmasti vielä pikkuisen lisää.

On hyvin tärkeää, että ei ainakaan sano kenellekään olevansa väsynyt, uupunut, ahdistunut ja äärimmäisen yksinäinen. On vaan kunnon vittupää ja antaa kaikkien kärsiä nahoissaan siitä, että eivät osaa lukea ajatuksia. Jos itkettää, tee se kotona piilossa muilta. Tosin riittävän uupuneena ei enää edes itketä, silloin tietää projektin sujuvan erinomaisesti, onnea!


8. Raha

Stressaa rahasta. Mahdollisimman paljon ja ihan erityisesti silloin, kun et asialle mitään voi. Keväällä kannattaa murehtia kesätöiden takia hyvissä ajoin, jotta saa tehokkaimman mahdollisen ahdistuksen aikaiseksi. Ole varma, että et saa töitä ja kuolet nälkään. Älä anna sen häiritä, että olet pärjännyt aina tähänkin asti tai sen, että joku on ennenkin auttanut taloudellisessa ahdingossa tarvittaessa. Äläkä varsinkaan ihan täysin helpotu vielä siinäkään kohti, kun käy ilmi, että töitä on tarjolla enemmän kuin ehdit tehdä.

Ahdistus ja uupumus on tässä kohti jo niin hyvällä mallilla, että vielä ei kannata luovuttaa!


9. Sano aina ”Kyllä!”

Älä kieltäydy mistään. Kuvittele olevasi korvaamaton ja ota hoitaaksesi kaikki asiat ja tehtävät, joita sinulta pyydetään. Oikein hyvä itsensä uuvuttaja saa kyllä haalittua tehtävälistan jatkoksi asioita muiden pyytämättäkin. Tarjoudut vaan reippaasti aivan joka helvetin ikiseen projektiin ja hommaan, mistä ikinä vain kuulet puhuttavan.

10. Unohda tyyneysrukous

"Suo minulle tyyneyttä hyväksyä ne asiat,
joita en voi muuttaa,
rohkeutta muuttaa niitä asioita,
joita voin,
ja viisautta erottaa nämä toisistaan."

Pidettyäsi tätä mantraa elämäsi ohjenuorana monta vuotta, unohda joka ikinen siihen liittyvä sana ja merkitys. Murehdi mahdollisimman paljon kaikkea mennyttä ja tulevaa, ihan erityisesti kaikkea, mihin et ole voinut etkä ikimaailmassa tule voimaankaan vaikuttaa. Pyörittele mahdottomuuksia päässäsi yön pimeinä tunteina valvoessasi. Tiedät sen sujuvan hyvin, kun koet fyysistä tukehtumisen tunnetta ja kipua päästä varpaisiin. Silloin sujuu hyvin!

Yleisesti sanoisin, että elämä itsessään tarjoilee paljon mahdollisuuksia uuvuttaa itsensä, mutta onneksi siitä pääosin on ihan itse vastuussa. Tärkeää on, että ei aseta omalle jaksamiselleen rajoja, vaan kuvittelee olevansa yliluonnollisen pystyvä. On myös ehdottoman arvokasta, että lakkaa kuuntelemasta kaikkia kehonsa viestejä, koska ne saattavat vihjata hyvinkin vahvasti levon tarpeesta, ja sellainen taas häiritsee hyvin alkanutta uupumista todella vahvasti. Tiukasti vaan siis katse horisonttiin ja pois nykyhetkestä, koska tulevaisuudessa on paljon murehdittavaa ja stressattavaa!


Tiedät sujuvan hyvin, kun esimerkiksi et saa öisin nukuttua ja ne vähätkin unet täyttyvät painajaisista, vihaat omaa peilikuvaasi, et voi sietää nykyistä ankeuttajamaista olemustasi, et jaksa siivota, et halua olla tekemisissä ihmisten kanssa, et pysty keskittymään, et kykene rentoutumaan, kärsit vuoroin ruokahaluttomuudesta ja ylensyönnistä, et pysty kuristavasta tunteesta huolimatta itkemään ja olet ulkoistanut onnellisuuden tunteen täysin. Parhaat hetkesi ovat esimerkiksi treenejä ohjatessa tai juhlissa, jolloin voit asettua johonkin muuhun rooliin ja unohtaa oman itsesti.

Hyvin menee, jatka samaan malliin vaan! Ja mikä tähän kaikkeen on sitten vastalääke? En minä vaan tiedä. Kato sieltä saatanan Googlesta. Itse otan kahdenkymmenenyhdeksän päivän päästä hatkat takaisin Thaimaahan kuukaudeksi, josta noin viikon käytän joogaan ja meditointiin. Katotaan sitten, jos olis vaikka jotain hyvää sanottavaa.

Ainiin, ja muista syyttää kaikkea ja kaikkia muita omasta pahasta olostasi!

P.S. Nyt sitten jos joku huumorintajuton ja sarkasmikyvytön ihmisriepu tulee tästä tekstistä marisemaan, niin aivan takuuvarmasti kuristan jonkun. En vielä tiedä kenet, mutta jonkun.

keskiviikko 7. maaliskuuta 2018

VHH - Vähähiilihydraattinen ruokavalio - Miten minä sen toteutan?

Tästä aiheesta kun tulee kyselyä usein, niin yritänpä kasata tähän mahdollisimman kattavan infopaketin sen mallin VHH-ruokavaliosta joka minulle sopii.

Jos haluaa käyttää laskureita ja punnita, niin makrot itselläni jakautuu prosentuaalisesti karkeasti arvioiden:

Rasvat 60-70%

Proteiini 20-30%
Hiilihydraatit <10%

Nämä prosentit pätevät nyt, kun painoa on tarkoitus ottaa pois. Ylläpitopainossa prosentuaalinen suhde voi muuttua, mutta tällä hetkellä hiilihydraatit on enintään 30g/pvä, pääasiassa alle 20g/pvä. Jos tarkoitus on pudottaa painoa, niin hiilihydraattien saanti olisi hyvä pitää enintään 80g/pvä tasolla. Jopa 100g/pvä tahdilla paino kyllä putoaa, mutta hitaammin, joka nyt ei ole varsinaisesti huono asia.

JOS kuitenkin kärsit syömisen- tai makeanhimosta, niin itse molempien kanssa painineena suosittelisin ensimmäiselle kuukaudelle varsin tiukasti rajattua hiilihydraattimäärää. Tällöin pääset sokerikoukusta irti.

Syön itse päivän rytmistä ja kuormituksesta riippuen 2-4 kunnollista ateriaa, ei välipaloja. On siis kuunneltava sitä omaa kehoa ja jos nälkä yllättää jo parin tunnin päästä ruokailusta niin aterialla on todennäköisimmin ollut liikaa hiilihydraatteja tai liian vähän rasvoja eli energiaa tai liian vähän proteiinia. Vähähiilihydraattisimman aterian syön aamulla ja eniten hiilihydraatteja treenin jälkeen illalla.

Seuraava lista on edelleenkin se, jonka mukaan MINÄ koostan omaa ruokavaliotani. Joku mielikuvituksekkaampi keksii varmasti paljon muutakin lisättävää. Näillä itse olen edennyt kohta viisi vuotta. Ja nämä koskevat nimenomaan arkiruokavaliota, karkkipäivät on sitten asia erikseen.

KYLLÄ:
  • KASVIKSET
  • Etenkin vihreät ja vaaleat; Salaatit, kaalit (keräkaali, kukkakaali, parsakaali, hapankaali), kurkku, vihreät pavut, pinaatti
  • Kohtalaisella maltilla muita värejä; Tomaattia, paprikaa, porkkanaa
  • Avokado (myös energianlähde)
  • Yleisesti kaikki kasvikset poislukien esimerkiksi peruna ja bataatti
  • Kasviksia aina reilusti! ♥

  • MARJAT
  • Mansikka, vadelma, mustikka, herukat, viinimarjat
  • Marjat sisältävät suhteessa melko paljon hiilihydraatteja, mutta niissä on myös erittäin paljon suojaravinteita (mm. vitamiinit, antioksidantit)
  • Ajoitus ennemmin iltaan kuin aamuun
  • Suosi mahdollisuuksien mukaan kotimaista! ♥

  • RASVAT JA ÖLJYT
  • Kookosöljy
  • Oliiviöljy
  • Voi 
  • Mahdollisimman vähän prosessoituja
  • Siemenet, pähkinät (huomioiden hh-pitoisuus)
  • Majoneesi (huomioiden hh-pitoisuus, näissä valtavia eroja)

  • LIHA, KANA, KALA, KANANMUNAT
  • Mahdollisuuksien mukaan suosia free rangea tai luomua
  • Mahdollisimman vähän käsiteltyä
  • Itse en käytä lihaa korvaamaan kehitettyjä kasvisversioita ts laboratorioruokaa
  • Lihajalosteissa kannattaa kurkkia tuoteselosteita, ettei tule piilosokeria ja muuta hötöä
  • Löytyy leikkeleitä ja makkaroita/nakkeja, joissa hyvin matala hh-pitoisuus, jos vastaavia tuotteita haluaa käyttää

  • MUUT
  • Yrtit ja mausteet
  • Jos pakko käyttää makeutusta niin hunajaa (esim. teehen)
MALTILLA:
  • MAITOTUOTTEET
  • Rasvapitoiset (10%) rahka- ja jogurttivalmisteet (esim. Kermarahka)
  • Kuohukerma (karrageeniton!)
  • Juustot (ei vähärasvaisia!)
  • Piimä (hyvät maitohappobakteerit vatsalle, ei kuitenkaan janojuoma)
  • Itselläni juusto on maltillisten listalla, koska pyrin muutenkin vähentämään maitotuotteita, yleisesti sopii VHH-ruokavalioon ja etenkin ruoanlaittoon todella hyvin

  • HEDELMÄT
  • Sisältävät hyvin paljon sokeria suhteessa muuhun ravinteelliseen hyötyyn
  • Ajoitus mieluiten iltaan
  • Kotimainen omena oikein hyvä

  • ALKOHOLI
  • Tämä nyt on toivottavasti itsestäänselvää
  • Jatkuva tissuttelu häiritsee maksan toimintaa ja siten rasvanpolttoa
EHDOTON EI:
  • VILJAT, PERUNA
  • Leivät, pullat, puurot, murot, pastat (makaroni, spagetti ja kaikki muut olomuodot)
  • Jos jotain aivan ultimaattisen pakko syödä, niin riisiä
  • Ei perunaa tai maissia, herneitä harkiten

  • MAITOTUOTTEET
  • Maito ei ole ruoka- tai janojuoma (esim. rasvaton maito hh 4,9g/100g)
  • Vähärasvaiset rahkat ja jogurtit
  • Makujogurtit (julmetusti sokeria)

  • SOKERI
  • Ei myöskään tuotteita, joihin lisätty sokeria tai keinotekoista makeutusta

  • VÄHÄRASVAISET JA PROSESSOIDUT TUOTTEET
  • Ruokakermat
  • Margariinit
  • Rapsi- ja rypsiöljy
  • Einekset


ATERIAESIMERKKEJÄ:
  • Salaatti ja lisuke; Perus vihersalaatti, jota boostata siemenillä/pähkinöillä, juustoilla, oliiviöljyllä, kylkeen joku proteiininlähde (lihaa, kalaa, kanaa, kananmunaa)
  • Uunimunakas
  • Kasvisgratiini
  • Kukkakaali-/parsakaalimuusi
  • Keittoruoat ilman perunaa
  • Smoothiet
  • Riisi/peruna/pasta on aina helppo korvata tuoreilla tai kypsennetyillä kasviksilla
  • Omenapaistos ja kermarahka
  • Täytetyt paprikat (esim. jauhelihaa, kasviksia, tuorejuustoa, juustoraastetta ja yrttejä)
  • Halkaistun suippopaprikan päälle majoneesia, paistettua kananmunaa, juustosiivua ja kurkkua
  • Kermainen kaali-jauhelihapaistos; Kermaa, keräkaalia, mausteita ja jauhelihaa

VHH:n paras puoli on kuitenkin se, että vaikka alkuun tarjosin prosentuaalisesti suuntaa antavan jakauman, niin punnitseminen ja laskeminen ei ole millään muotoa pakollista. Itse projektini alussa tiputin 16kg muutamassa kuukaudessa laskematta makroja lainkaan, pelkkä viljojen ja lisätyn sokerin karsiminen teki ison osan hommasta. En laskenut sen paremmin hiilareita kuin kaloreitakaan. Söin itseni kylläiseksi ja seuraavan kerran taas kun oli nälkä. Korvasin leivät smoothiella ja lautaselta perunan, riisin ja pastan kasviksilla.

Tämän ruokavalion tavoitteena karkeasti on tasata verensokerin heittelyitä, koska rasvat ja proteiinit eivät merkittävästi nosta veren sokeriarvoa verrattuna hiilihydraatteihin. Sen sijaan hiilihydraatit polkaisee arvot taivaisiin ja niitä laskemaan tarvitaan insuliinia, joka on myös varastointihormoni. Verensokerin nopea heittely ylös ja alas aiheuttaa kiljuvaa näläntunnetta ja piikkeinä vuorotellen piristää ja väsytttää. VHH:lla verensokeri on tasainen ja keho käyttää tehokkaammin rasvaa energianlähteenä, jolloin virtaa riittää tasaisemmin.

Jos kuitenkin olet tähän asti syönyt hiilihydraattipitoisesti ja vähärasvaisesti niin keholla kestää oppia uusi tapa toimia. Siitä johtuen vointi voi olla vähemmän hohdokas ensimmäiset viikot. Yksilöllisesti vointi kohoaa 1-4 viikossa. Makeanhimon ja sokerittomuudesta aiheutuneiden vierotusoireiden kanssa painin itse kaksi viikkoa. Päänsärkyä kesti viikon. Kun keho ei varastoi enää nestettä samalla tavalla, niin täytyy muistaa juoda. On siis annettava aikaa tottua.

Itse olen vahvasti kokenut VHH:n sopivan mainiosti yhteen urheilun kanssa. Itse liikun viikossa 7-10h, josta vähintään puolet raskasta tai erittäin raskasta liikuntaa. Edelleen sitä tosin aktiivisesti kyseenalaistetaan, mutta voin vedota ainoastaan siihen, mitä minulla on näyttää. Jokainen pystyy itse parhaiten mittaamaan omaa vointiaan sekä jaksamistaan.

Yleensä ensimmäisenä viljojen karsiminen ja maitotuotteiden vähentäminen tuntuu jo muutamassa päivässä turvotuksen helpottamisena. Vatsan kipristely, turvotus, kuplinta ja mahdolliset kivut helpottavat. Parin ensimmäisen viikon aikana painoa voi lähteä monta kiloa, kun ylimääräiset nesteet poistuvat. Voi myös olla, että ensimmäisten viikkojen aikana ei tapahdu vaa'assa mitään kummallisempaa, mutta jos tilannetta haluaa aktiivisesti seurata niin mittanauha ja kehityskuvat kertovat parhaiten. Vaaka on aina vähän heikko mittari kertomaan kokonaistilasta oikein mitään.

Tänä päivänä esimerkiksi D2 ei ole pelkästään ylipainoisten iäkkäiden ihmisten sairaus vaan siihen sairastuvat normaalipainoiset ja jopa hoikat sekä mikä pahinta, myös lapset. Silloin on ravitsemuksessa joku todella pahasti pielessä. Vaikka ainahan sitä voidaan perustella milloin minkäkin tahon löytämällä "geenillä" ja perinnöllisyydellä. Tosin perinnöllisyyden voikin allekirjoittaa, huonot ravitsemustottumukset kyllä periytyvät vanhemmilta lapsille!

Kertauksen vuoksi:
Kaikki edellämainittu on vain sitä, miten itse toteutan VHH:ta ja minkä olen itselleni sopivaksi todennut. Rehellisesti sanottuna ei voisi vähempää kiinnostaa miten muut ihmiset syövät, enkä jaksa haaveilla yhdenkään henkilön väkisin käännyttämisestä. En myöskään jaksa vängätä skeptikoiden kanssa. Tiedän itse, miltä minusta tuntuu. Vaikka ravitsemustieteen professori Mikael Fogelholmin mielestä yksilön omilla tuntemuksilla omasta terveydentilastaan ei olekaan merkitystä. Pidän itse jatkuvasti mielen avoimena ja olen valmis vastaanottamaan sekä pohtimaan uutta tietoa ja uusia mahdollisuuksia parantaa omaa hyvinvointiani. Kokeilen aina mielelläni hyvin perusteltuja
muutoksia oman fyysisen ja psyykkisen hyvinvoinnin eteen - perusteeksi vaan ei riitä puhujan hieno titteli.

Kannustaisin ajattelemaan omilla aivoilla ja todella kuulostelemaan oman kehon viestejä. Oletko koskaan kyseenalaistanut virallista ravintosuositusta? Vaatinut sille perusteluja? Meidän pitäisi olla paljon laajemmin kiinnostuneita omasta hyvinvoinnistamme ja siitä, mitä meille joku viralliseksi julistautunut taho määrää. On muitakin avaimia onneen, kuin rasvaton maito, täysjyvävilja ja kolesterolilääkkeet. Muuta tosin ei ole tarjolla, jos ei yksilö itse kiinnostu tekemään toisin.

Ja painon kanssa kamppaileville tiedoksi, painon pudottaminen ja hallinta ei ole mitään pakollista kaloreiden kanssa vähennyslaskemista, selkärangan joustavuuden kanssa taistelemista ja nälkää. Pitäisi vaan jaksaa nähdä vähän vaivaa itsensä eteen ja hankkia tietoa. Tänä päivänä se onneksi on ihan jumalattoman helppoa! Ja jos rahaa löytyy, niin tänä päivänä on onneksi myös useampi ihan mainio tältä pohjalta valmennuksia ja ruokaohjeita tekevä taho. Siinäkin vaan muistutus, että aina se paras vinkki ei tule tittelin takaa. Kokeile ja kuulostele!

Elämän ja syömisen pitää maistua ja tuntua hyvältä! ♥

Fakta kuitenkin on, että teet mitä ja miten tahansa, joku tulee aina sanomaan sen olevan väärin. Täysin riippumatta siitä miten paljon olet onnistunut parantamaan vointiasi ja terveydentilaasi, se on aina väärin.


Aloita kokeilemalla kahden viikon viljatonta jaksoa, mitä hävittävää?

Suosittelen lukemaan muun muassa kirjat Ravinto&Terveys - Antti Heikkilä ja Parantavat rasvat, Somppi.


perjantai 23. helmikuuta 2018

Ennen ja jälkeen kuvat: Kansallisylpeytemme täysjyvävilja!

Vuosien varrella on pitänyt moneen kertaan ottaa nämä kuvat, mutta nyt vihdoinkin muistin. Toinen kuva on otettu päivältä, jolloin söin pari viipaletta leipää - sitä kuuluisaa kaiken terveyden perustana olevaa täysjyväviljaa. Maistui ihan hyvältä, mutta tuntui hetken päästä mahassa vähän pahalta.

Minulle on vuosia julistettu viljattomuuden olevan terveydelle haitallista, mutta vielä näin melkein viidenkään vuoden jälkeen en osaa olla lainkaan sen vakuuttuneemp viljan välttämättömyydestäkään. Virallisen suosituksen mukaan leipää pitäisi vähän sukupuolesta riippuen syödä 6-9 palaa päivässä. Kokeilin sitä toistakymmentä vuotta, jolloin elin tämmöisen mahan kanssa. Koska niin oli aina ollut, siitä oli tullut normaali tila. Nyt en palaisi tähän olotilaan pysyvästi edes puukolla uhaten - koska näiden kahden leipäpalan jälkeen tuntuma oli kuin olisi useampikin puukko lyöty vatsaan.

Kuvien välillä on eroa vajaa viikko. Arvaa, kumpi on viljalla ja kumpi viljattomalla VHH-arkiruokavaliollani? ;)


lauantai 17. helmikuuta 2018

KOnna Goes Thailand 2017 - Osa 6 - ไม่เป็นไร ♥

KONNA GOES THAILAND 2017
• Osa 1
• Osa 2
• Osa 3
• Osa 4

Osa 5

OSA 6ไม่เป็นไร

ไม่เป็นไร eli mai pen rai oli tuttu käsite jo ennen fyysistä kosketustani Thaimaahan. Olen viimeisen pari vuotta käyttänyt ahkerasti mielenrauhan löytämiseen ja elämäni tasapainottamiseen. Mai pen rai soveltuu siihen täydellisesti ja sen toteuttaminen käytännössä ihan kohdemaassa oli vaivatonta.

Mai pen rai taipuu kääntäjän käsissä suomeksi sanoin "älä välitä" ja englanniksi "nevermind". Se on thaimaalaisen kulttuurin ydin. Sitä voisi myös kuvailla sanoin "mitäs pienistä" ja "no big deal". Thaimaassa ei sovi hermostua tai raivostua, siinä menettää kasvonsa sekä ärsyttää henkiä. Että pää kylmänä vaan, vaikka ei aina menisikään hommat ihan putkeen. Jai jen - viileä sydän - tarkoittaa ilmauksena sitä, ettei ihminen menetä sisäistä tasapainoaan ja pysyy rauhallisena tilanteesta riippumatta.


Vatvoin näitä päässäni aika paljon. Sovelsin vastaavaa ajattelumallia suomalaiseen kulttuuriin ja meillä todella olisi paikallaan sisäistää mai pen rai ja sitä kautta saavutaa jai jen. Suomalainen ottaa pultit (itseni mukaan lukien) käytännössä ihan mistä tahansa asiasta. Raivotaan ruuhkassa, raivotaan ravintolassa väärästä annoksesta, raivotaan tuntia liian myöhässä tulevasta Hesarista ja auta saatana armias, jos joku ohittelee kaupan kassajonossa.

Otin Thaimaasta itselleni mukaan tavan hermostumisen kynnyksellä kysyä itseltäni, onko tämä nyt todella hermostumisen arvoinen asia? Ja aika helvetin harvoin se on. Jos joku törttöilee liikenteessä tai jollain kestää kaupan kassalla maksaminen normaalia kauemmin, niin mitä sitten? Voin kirota perintieseen tapaan autossani tai huitoa keskisormella tai siinä kassajonossa vaihtaa mielenosoituksellisesti lonkalta toiselle ja huokailla kovaan ääneen samalla kelloa vilkuillen. Ja se hyödyttää mitä? Mai pen rai. Mitäs pienistä.

Thaimaassa sain ruokaa tilatessani todella monta kertaa pöytään väärän ihan eri annoksen. Itseäni asia lähinnä vaan huvitti ja söin kiltisti sen mitä satuttiin tuomaan. Ei ollut mulle niin väliä, kaikki ruoka oli siellä hyvää, joten eipä tuo ollut niin justiinsa. Muodostui tiettyjä vakiopaikkoja, joissa kävin lähes päivittäin, mutta tilasin joka kerta eri ruokaa - enemmän tai vähemmän tarkoituksella! Joillekin paikallisille tuli yllätyksenä mieltymykseni thairuokaan, useampi sanoi kokeneensa eurooppalaisten "välttelevän" paikallista ruokaa. En perehtynyt siihen aiheeseen sen syvemmin, mutta koin mielipuolisena ajatuksen lähteä Thaimaahan syömään ranskalaisia ja pihviä.

Ja mitä tulee ruokaan ja vatsaan, niin söin kaikkea ja kaikkialla, enkä kärsinyt minkäänlaisista vatsaongelmista. Toki olen syönyt boulardiita ja maitohappobakteerivalmisteita jo viime kesästä asti ihan yleisesti vastustuskykyä ja suolistoa tukeakseni, ja nämä valmisteet olivat myös reissussa mukana. Varmasti tekivät oman osansa siinä, että vatsa ei ärsyyntynyt mistään.

Thaihieronta | Hedelmät | Maailman herkullisimmat banaanit | Tiger balm | NAM!

Sen sijaan kunnon turistin tavoin ensimmäisinä päivinä lievästi poltin ihoni, mutta luonnostaan ihoni keskivertosuomalaista tummempi pigmentti toimi onneksi pelastajana ja kevyen punoituksen poistuttua yön aikana otin loppuajan vain sitä suomalaisille vähemmän perinteistä lomaväriä. Kärsin lievästä aurinkoihottumasta polvien, kyynärpäiden ja taipeiden alueella, mutta joka korttelissa sijaitsevista apteekeista sai siihen vaivaan hyvin toimivaa voidetta ja ihottuma hävisi nopeasti. Ja jos Suomessakin ihoni reagoi melko rajusti hyttysenpistoihin, niin niiden paikallisten kusipäiden kanssa se vasta hauskaa olikin!

Vuoteen 2017 siirryin niiden juhlien ainoana sinkkuna pariskuntien keskellä ja itkua tihrustaen laitoin keskiyöllä äitille viestin, että selvisin. Selvisin hengissä vuodesta 2016, joka todella yritti nujertaa. Vannoin, että 2017 tulisi olemaan minun vuoteni, jota se todella olikin. Joten mikäs sen osuvampaa, kuin vaihtaa vuoteen 2018 Thaimaan taivaan alla. Koin Pattayan keskustan varsin epämiellyttävänä paikkana, joten en siellä käynyt juurikaan vapaaehtoisesti. Uuden vuoden aattoiltana kuitenkin kävelin keskustaan ja siellä oli ehkä noin kahdeksan miljardia muutakin juhlijaa. Aukiolla oli isot juhlat ja vuotta vaihdettiin näyttävästi - siinä ilotulituksessa ei oltu rahaa säästelty!


Vaihdoin vuoteen 2018 viisi tuntia kotimaatani edellä ja sukelsin vellomaan sen juhlivan ihmismassan mukana pitkin Pattayan ahtaita katuja. Meininki oli kuin vappu Suomessa potenssiin kymmenen! Spray-pulloista ammuttiin ympäriinsä sitä samaa tahmeaa nauhaa ja vaahtoa. Alkoholia, serpentiiniä, palloja, juhlivia ja iloisia ihmisiä. En ole koskaan elämäni aikana ollut juhlimassa uutta vuotta ja nyt sain takautuvasti monen vuodenvaihteen edestä sitä riemua - käsittämättömän hauska tunnelma!


Vuoden 2018 ensimmäiset tunnit sujuivat iloisissa tunnelmissa ja menin hirvittävän hyvillä mielin nukkumaan aamuyön tunteina. Noin muuten se vuoden ensimmäinen päivä ei sitten sujunutkaan ihan suunnitelman mukaan. Aamulla heräsin varmana siitä, että nyt kuolen. Eikä kyse ollut krapulasta, koska sitä varten olisi ensin tarvittu humala, jota en ollut muistanut hankkia. Heräsin ihan tajuttoman kovaan kuumeeseen ja niin mielipuolisiin lihaskipuihin, etten meinannut kyetä liikkumaan. Päivän mittaan ulkolämpötila kohosi mukavasti kolmenkympin paremmalla puolelle, kun minä samaan aikaan sammutin asunnosta ilmastoinnin, puin päälle hupparin ja pitkät housut sekä kaivoin kaapista paksun täkin. Ja palelin silti.

Kuume ja kivut olivat niin kovia, että olin toimintakyvytön. Sitä kipua on vaika edes kuvailla, se oli vaan tauotonta tuskaa päästä varpaisiin asennosta, liikkumisesta tai liikkumattomuudesta riippumatta. Kaivoin jo vakuutusyhtiön hätänumeron valmiiksi mahdollista sairaalareissua varten, mutta olin kuumeesta ja kivusta niin sekaisin, etten saanut edes soitettua. Heräsin pari kolme kertaa päivän aikana luullen olevani kotona ja sitten väänsin itkua, kun tajusin etten olekaan. On varsin avuton olo, kun teidät, että jotain pitäisi tehdä, mutta et pysty itse liikkumaan eikä ole ketään keneltä pyytää apua. Tajusin kuumeen olevan todennäköisesti hälyyttävissä lukemissa, mutta en ollut kykenevä tekemään asialle mitään.


Illalla ennen kahdeksaa pääsin jo sen verran pystyyn, ettei vessaan tarvinnut siirtyä kontaten, jotan päätin suoriutua vain muutaman kymmenen metrin päässä olevaan apteekkiin. Haparoiden hiippailin apteekkiin ja sain lääkeeksi ihan tavallista mietoa ibuprofeenipohjaista kipulääkettä, ravintolisää syömättömyyden paikkaamiseen sekä kuumemittarin. Siinä vaiheessa olo oli melko siedettävä ja lämpö kuitenkin edelleen 38,5 astetta, joten päivällä lukemat on voineet olla varsin huikeita. Nappia kurkusta alas ja vajaan tunnin päästä alkoi hikoilu. Se ei ollut mitään esteettisiä pieniä karpaloita otsalla, vaan ihan suoranaisia puroja pitkin naamaa, kaulaa, raajoja ja selkää. Kipu helpotti vasta seuraavana päivänä, mutta kuume ei enää palannut.


Tämän kokemuksen myötä en viimeisellä viikolla enää treenannut vaan keskityin siihen, jonka parhaiten nyt osasin: olemiseen. Makasin päivät rannalla syöden hedelmiä ja illat kävelin ympäriinsä syömässä kaikkea ja kaiken minkä käsiini sain. Elämä tuntui ja maistui ihan hirvittävän hyvältä niinä päivinä. ♥

Olen aina ollut kova viihtymään kotona ja parinkin yön retket poissa kotoa olen kokenut hyvin uuvuttaviksi ja raskaiksi. Kotiin on aina ollut jumalattoman ihanaa palata. Vielä ensimmäisinä päivinä Thaimaassa ajattelin, että hyvänen aika sitä onnea, kun vihdoin pääsen omaan kotiin. Viimeisenä iltana Thaimaassa katselin viimeisen auringonlaskun rannalla, kävelin tutuiksi tulleilla kaduilla sandaalit raaahet, söin iltatorilla niin paljon kuin jaksoin ja ainoa ajatus oli, etten ole lainkaan valmis lähtemään kotiin.

Jälleen kerran etukäteen tilattu taksi tuli sovitun täsmällisesti hakemaan varhain aamulla. Hieman haikeana katselin auringonnousua nenä kiinni ikkunassa ja sehän oli siinä kohti ollut jo monta päivää itsestäänselvää, että tänne tullaan takaisin. Vaikka paluu kotiin ei ollut toivelistan kärjessä siinä kohti, niin oli mahdotonta olla hymyilemättä, kun näin kentän ikkunasta Finnairin koneen. Kävin Thaimaassa tekemässä pikaisen wai-tervehdyksen ja nyt olisin matkalla kotiin ottamaan vauhtia uutta reissua varten.


Paluulento oli suora ja nyt olin varautunut kipulääkkein. Ahkeralla lääkityksellä pärjättiin selän kanssa paljon paremmin ja matka oli mukava. Menolennolla oli aasialainen matkustamohenkilökunta ja paluulennolla suomalainen. Molemmista pakko sanoa, että ehkä maailmankaikkeuden ystävällisintä ja miellyttävintä palvelua sai molempiin suuntiin. Olin enemmän kuin tyytyväinen.


Suomen ilmatilassa ikkunasta näkyi pelkkää pimeää ja kapteeni kuulutti, että se olisi plus yksi astetta ja vettä sataa. Teki mieli rynniä ohjaamon ovesta läpi karjumaan, että se on nyt kuulkaas pojat täyskäännös ja saatanallisella vauhdilla takaisin, tänne en jää! Ja silti sydän meinasi pakahtua onnesta, kun kentällä odotti vastaanottokomitea, josta päätellen kotiin palasi vähintään maailmanmestari tai ainakin vuoden matkoilla ollut henkilö. Puoli sukua oli ottamassa avosylin vastaan ja sillä hetkellä olin aidosti iloinen, että olin taas kotona.

Lentokentältä minut tuotiin kotiin, vein matkalaukun sisälle ja nappasin autonavaimet. Koska mikä voisi yhdentoista tunnin lennon jälkeen olla tärkeämpää, kuin päästä salille? Ei mikään. Ihan vaan, koska hyvin harva paikka tässä maailmassa tuntuu niin kodilta. Siellä oli monta tärkeää ihmistä treenaamassa, mutta tärkeintä oli valmentajani kesken sparriensa antama hikinen rutistus. Kukaan Suomen päästä ei ollut laittanut niin ahkeraan viestiä ja kysellyt kuulumisia, kuin koutsi. Paluu kotiin oli sinetöity.


♥♥♥

Muutamaa viikkoa myöhemmin ostin ensi kesäksi uudet lennot takaisin Thaimaahan. Lennän Helsinki-Vantaalta Bangkokiin ja alunperin meinasin jäädä samoille nurkille, kuin tälläkin reissulla. Sain kuitenkin todeta olevani paljon kuviteltua rohkeampi jo nyt, joten kesän retkestä tulee vähän erilainen. Matkalaukku vaihtuu rinkkaan ja ostin Bangkokista jatkolennot Phuketiin. Pariksi yöksi ostan majoituksen etukäteen, jotta on joku paikka mihin mennä, mutta sen jälkeen se on vaan lenkkarit jalkaan, rinkka selkään ja katsotaan mitä tapahtuu. Haluan käydä muutaman päivän jooga- ja meditaatioretriitin sekä juuri ennen paluuta ottaa tatuointia, mutta muuten en aio suunnitella mitään.


Saatan sen kuukauden aikana nähdä kymmeniä eri paikkoja tai viettää neljä viikkoa samassa kohteessa, jos rakastun johonkin täysin. Ei suunnitelmia, ei odotuksia, ei paineita.



Ehkä se oli Thaimaa tai ehkä ihan vaan irtiotto omasta arjesta tai ehkä vähän molempia, mutta olen paluuni jälkeen ollut valtavan hyväntuulinen. Olen saanut paremmin pidettyä pään kylmänä arjessa ja osannut kohauttaa olkia entistä useammin hermostumisen sijaan. Ajattelen Thaimaata sydämen kuvat silmissä ja tieto tulevasta reissusta antaa virtaa elämään. Jouduin ylittämään itseäni ja omia rajojani reissussa ihan järkyttävän isolla kädellä. Historiani valossa se oli merkittävää nähdä, että pystyn, suoriudun ja osaan, kun vaan päätän niin. Ja tein sen vielä kirkkaasti. Ja hymyillen.

Ja loppuun vielä viimeinen varsinainen päivitykseni Thaimaasta oivallusten ääreltä:


Ennen Thaimaan matkaani vietin noin viikon verran sääennusteita murehtiessa. Kaikki tahot povasivat pilvisiä ja sateisia päiviä ilman auringonpaistetta valtaosaksi reissua. Lämpötilatkin korkeintaan hyvää Suomen kesää muistuttavia - siis niitä yleensä korkeintaan kahta hyvää kesäpäivää. Vitutti. Mitä järkeä on lähteä toiselle puolelle maapalloa viettämään pitkää Suomen juhannusta? Kysymys oikeasti kuuluu, että mitä järkeä on kuluttaa energiaa murehtien asioita, joihin ei voi millään tavalla vaikuttaa. Jos lennot on jo ostettu ja matka on väistämättä edessä, paskaako siinä kohti enää kelejä ruikutat? Ja lopulta tähän hieman vajaaseen kolmeen viikkoon mahtui tasan kaksi sateista päivää. Muuten pelkkää aurinkoa taivaan täydeltä. Eikä lämpötilat silloinkaan sadepäivinäkään tippuneet edes lähelle niitä Suomen juhannuskelejä. Mutta kyllä kannatti murehtia! 😉 #konnagoesthailand P.s. Se siitä viisastelusta, koska nyt itkuraivaroin sitä, että en halua kotiin. En edes tiennyt pitäväni lämmöstä ja auringosta näin paljon. Huomenna edessä 11h 15min pelkkää lentokonematkailun riemua - jee!
Henkilön Jonna Räisänen (@jonnavain) jakama julkaisu

KOnna Goes Thailand 2017 - Osa 5

KONNA GOES THAILAND 2017
• Osa 1
• Osa 2
• Osa 3
• Osa 4

• Osa 5
Osa 6


OSA 5 - Maassa maan tavalla

Olen aina väittänyt, etten välitä matkustelusta lainkaan. Jos on ollut "pakko" päättää mihin reissaisi, niin vastaus on aina ollut Thaimaa. Tiesin maasta ja kulttuurista vähäsen jotain, mutta viikossa ehti tulla pienoinen hoppu ottaa maan tapoja edes pintapuolisesti haltuun. Ihan vaan, koska en missään nimessä halua loukata paikallisia tietämättömyyttäni vain siksi, että en ole vaivautunut perehtymään edes pienesti kohdemaan tapoihin.

Koulumenestykseni olisi aivan eri luokkaa, jos taltioisin oppikirjoista tietoa päähäni yhtä tehokkaasti, kuin parista lainaan saamastani Thaimaata käsittelevästä kirjasta sekä kymmenistä nettisivuista, joilla seikkailin. Sain myös suullisen briiffauksen tärkeimmistä kohdista tuttaviltani. Painoin helvetillisen tiukasti mieleeni esimerkiksi sen, että kuningasta rakastetaan mittaamattoman paljon eikä tätä sovi ikinä loukata. Seteleissä on kuninkaan kuva, joten niitäkin tulee käsitellä kunnioittavasti, eikä siis rutistella hikisenä taskunpohjalle. Ja ettei sormella osoitella.

Vaikka niitä jo kotimaan kamaralla yritettiin minulle opettaa, niin vasta ensimmäisellä taksimatkalla lentokentältä opin tervehtimään ja kiittämään thaiksi. Tietyillä alueilla paikalliset tervehtivät englanniksi, mutta pidin pääni ja sitkeästi tervehdin aina thaiksi - ja se ilahdutti paikallisia aivan joka ikinen kerta. Eikä se nyt niin yllättävää ole, onhan se Suomessakin hauskaa, kun vaikkapa töissä asiakkaaksi tuleva turisti tervehtii suomeksi. Thaimaalaisissa se vaan ehkä näkyi selkeämmin, heillä kun tahtoi hymy ja ilmeet olla herkemmässä kuin räiskyvillä suomalaisilla.

Kokemattomalle suomalaiselle matkaajalle tuntui alkuun epämukavalta paikallisten suorapuheisuus. Asuinrakennukseni edessä illat ja yöt partioinut vartija kysyi saapuessani tai poistuessani joka ikinen kerta esimerkiksi mistä olen tulossa tai mihin menossa, kenen kanssa tai mitä ruokaa ostin. Pääsin aika pian mitäsesullekuuluu?!! -paniikistani yli, kun ymmärsin, että sellainen tapa siellä vaan on. Vastaukseksi ei odotettu mitään syvällistä selontekoa, vaan huikkasin takaisin ihan vaan yhdellä tai kahdella sanalla ja kaveri oli tyytyväinen.

Koin myös ahdistavaksi kieltäytymisen kaupustelijoiden ja taksikuskien kohdalla, kunnes tajusin, että ei se kieltäytyminen ole heille juttu eikä mikään. Kiinnitin huomiota siihen, kuinka valtaosa turisteista ei kiinnittänyt huuteluihin minkäänlaista huomiota, jonka koin epämiellyttäväksi alusta loppuun. Siihen en ehtinyt tottuma. Itse vastailin no thank youta hymyillen sitkeästi jokaiselle palveluitaan tarjonneelle, ja sain vastaukseksi aina kirkastunen, yleensä hyvin yllättyneen, iloisen hymyn ja todella usein siitä aukesi myös pieni keskustelu. Halutiin tietää mistä maasta tulen, mitä tykkään paikallisesta ruoasta ja miten monta kertaa olen Thaimaassa käynyt.

Thaimaalaiset eivät myöskään epäröineet kommentoida ulkonäköäni, mutta heillä oli vain positiivista tai sellaiseksi tulkittavaa sanottavaa. Mutta se oli hauskalla tavalla uutta, koska suomalainen pitää katseensa tiukasti maassa ja avaa suunsa niin hyvästä kuin pahasta vasta kossupaukun jälkeen - ja sitten sitä sanottavaa vasta riittääkin. Satakahdeksankymmentäsenttinen puolikalju tatuoitu amatsoni erottuu joukosta väkisinkin. Sivukaljun, tatuointien ja pituuden lisäksi kyseltiin paljon esimerkiksi jalkojeni mustelmista, jonka jälkeen alkoi aina iloisen kiivas keskustelu thainyrkkeilystä. Myös Thaimaassa sain kuulla kuinka minulla on leveä hymy ja hassu nauru, joka kuulemma tarttuu. En osannut mitään kommentteja ottaa pahalla, kun ne esitettiin aina leveästi hymyillen tai pirteästi nauraen.

Ensimmäisten päivien aikana en meinannu saada thaienglannista mitään selvää. Pitkälle venytetyt sanat ilman R-äännettä olivat tottumattomalle korvalle aikamoinen työmaa. Siihen kuitenkin tottui ja itsekin oppi karsimaan tarpeettomia täytesanoja puheestaan. Mikään englannin kielimatka tämä ei siis tosiaan ollut! Lähdin kuitenkin aina täysillä mukaan paikallisten kanssani aloittamiin keskusteluihin eikä niistä koskaan puuttunut naurua. Leveällä hymyllä ja elekielellä viimeistään päästiin aina maaliin.


Pidin aivan valtavan paljon siitä miten paikalliset olivat sellaisia sopivasti etäisiä, mutta erittäin ystävällisiä. Ymmärtääkseni thaimaalaiseen kulttuuriin ei juurikaan kuulu koskeminen ja sekös omasta tilastaan neuroottisen tarkalle suomalaiselle sopi enemmän kuin hyvin. Wai -tervehdys oli itselleni merkittävästi kättelyä tai halaamista miellyttävämpi tapa tervehtiä. Eikä siitä kohtaamisesta kuitenkaan ystävällistä lämpöä puuttunut, vaikka käsikosketusta ei tullutkaan. Mutta esimerkiksi siellä salilla koutsit tulivat kyllä halaamankin, sen verran vahvasti sukelsin osaksi sitä porukkaa.

Tiedostin vahvasti osani turistina, vierailijana. Uusien paikkojen, ihmisten ja tilanteiden kanssa olin henkisesti leuka rinnassa ja varoin tekemästä mitään typerää. Halusin vähäisen tietoni ja vielä vähäisemmän kokemukseni pohjalta olla mahdollisimman edukseni ja kunnioittaa paikallisia ja heidän tapojaan. Sitä kun sai nähdä ihan riittämiin, että iso osa turisteista ei tosiaan ajatellut näin.

Kuudes ja viimeinen osa tulee pian. ♥


maanantai 12. helmikuuta 2018

KOnna Goes Thailand 2017 - Osa 4

KONNA GOES THAILAND 2017
• Osa 1
• Osa 2
• Osa 3
• Osa 4

• Osa 5
• Osa 6


OSA 4 - Twin Tiger Muay Thai

Päivät vietin Jomtien Beachilla, iltapäivät ja illat Twin Tiger Muay Thain salilla ja myöhäiset illat Jomtien Beachin Night Marketissa. Minun piti tällä reissulla saada aikaan paljon ja nähdä paljon, mutta edes näin jälkikäteen ei ole harmittanut pätkääkään, että pitäydyin tässä pienessä piirissä.

Olen aina ollut vahvasti jouluihminen ja pitänyt hyvin perinteisestä joulunvietosta, mutta ei se nyt ihan täysin paskaa ollut Thaimaassakaan. Jotenkin sitä kummasti unohti kaivata joulua auringon paistaessa, treenatessa ja kertakaikkiaan ihania ruokia syödessä.

Joulu! 24.12.2017. Yölläkin tarkeni ihan ookoo..

Henkilön Jonna Räisänen (@jonnavain) jakama julkaisu

Tällä salilla iski sellainen mukava koti-ikävä. Siellä oli vastaanotto alusta asti niin lämmin, että tunsin välittömästi olevani kuin kotona. Siellä oli niin paljon samoja piirteitä kuin kotisalilla Tuusulassa. Treenaaminen oli monipuolista ja hauskaa. Viimeistään siinä ympäristössä mieli vapautui täysin. Nauru pääsi valloilleen ja jo seuraavana päivänä paikalle saapuessani julistettiin "Here comes number 1 laughter!" Jokseenkin kajahtavaa nauruani matkittiin innokkaasti eikä se ollut ainoa kiusoittelun aihe - satakahdeksankymmentäsenttinen muija on Thaimaassa aika pitkä. Koutsien kanssa otetussa kuvassa toinen seisoo varpaillaan ja toinen korokkeella. Lämminhenkinen vittuilu se on kotisalillakin yksi parhaista tekijöistä, joten sekös minulle sopi mainiosti.


Treenaaminen koostui omatoimisesta alkulämmöstä, viidestä erästä pädejä ja/tai pistareita ja loppuun vähän oman maun mukaan joko säkkiä tai treenin päätös. Tekeminen oli monipuolista ja palaute tuli sellaisessa muodossa, että sitä oli todella miellyttävää ottaa vastaan ja mieli pysyi koko ajan rentona. Tuntemattomaksi jääneestä syystä muut treenaajat saivat levätä erätauot pädeillä, mutta minut pistettiin tekemään punnerruksia ja vatsoja. Ei sellasessa kyykyttämishengessä, vaan kannustaen ja hyvässä hengessä ruoskien. Syytä en tiennyt ja päätinkin, että en kysele, teen vaan vaikka henki menisi. Sellaista asennetta arvostettiin.


Kotiintuomisia treeneistä ei ihan kamalasti irronnut, sillä paiskottiin pääosin thainyrkkeilyn tekniikoita, joita ei potkunyrkkeilyn puolella saa käyttää. Esimerkiksi kyynärpäälyönnit ovat mulle aika vieras juttu, mutta muutaman päivän niitä ahkerasti tahkottuani ne toivat mustelmien lisäksi innostusta. Aloin vähän ymmärtämään miten niitä suunnilleen pitäisi käyttää ja aina välillä sain aikaan hirvittävän kovan iskun kyynärällä, jolloin meinattiin poksahtaa riemusta sekä minä että koutsi. Samoin niskan takaa vetäminen on omassa lajissani nou nou, mutta saahan siihen kieltämättä eri fiilistä, kun ensin riuhtaset tukevalla otteella kaverin niskan takaa huonoon asentoon ja käsistä lisävoimaa repimällä runttaat polvea sisään. Tuli semmonen raivohullu olo, parasta!

Hyvä kamppailusali tuntuu heti kodilta. Ei pelkästään henkilökunnan lämmin vastaanotto vaan myös kaikkien treenaajieen. Ylipäänsä koko reissulla 99% keskusteluista alkoi kysymyksellä "Where are you from?" ja mikäs siinä, se oli helppoa ja luontevaa. Etenkin, kun olin ainoa itse kohtaamani suomalainen ja minulle pädejä koko viikon pitänyt koutsi oli oman aktiiviuransa aikana ottanut matsinkin Suomessa. Finland oli kovaa valuuttaa näillä markkinoilla! Salilla Thaimaan ja Suomen lisäksi edustettuna oli muun muassa Saksa, Uusi-Seelanti, Australia, Skotlanti, Iran, Venäjä ja Yhdysvallat.

Kaikkien kanssa riitti juttua ja vaikka muuten olenkin sosiaalisesti vähän raakile, niin tässä ympäristössä olen aina ollut ihan eri ihminen. Kamppailulajeihin keskittyvässä ympäristössä olo on itsevarmempi ja rennompi. Juttua riitti ja sain paljon kommenttia siitä, että minulla on pakko olla päässä jotain vikaa, kun vaihdan kuin napista painamalla raikuvasta räkätyksestä raivopäiseen mäiskimiseen. Minulle se oli kohteliaisuus, kuinkas muutenkaan! Hyvä kamppailusali tekee kodin myös hirvittävän kaukana kotoa. ♥

Erittäin suosittelemisen arvoinen paikka kaikentasoisille lyöntilajien ystäville. ♥

Treenasin joka päivä sillä viikolla maanantaista lauantaihin. Kävelin kolmen kilometrin matkan edestakaisin kämpiltä salille ja se oli paikallisille ihmeellinen juttu. Tajusin pian heidän itsensä kulkevan mopolla kaikki kivenheittoa pidemmät matkat, joten minulle mitätön kolmen kilometrin kävely teki heihin vaikutuksen. Puhumattakaan kahdeksan ja kymmenen kilometrin juoksulenkeistäni. Kyllä muuten lenkkari läpsytteli toisen eteen vähän eri hengessä Thaimaan rantamaisemissa, kuin kotona Suomessa. Pääsin myös katsomaan thainyrkkeilyä Max Muay Thai Stadiumille.


En tiedä onko minut alunperinkin suunniteltu johonkin Suomea lämpimämpään maahan vai olisiko kenties kolmen vuoden melko raivokkaan treenaamisen tulosta, että lämpö ei missään vaiheessa vaikuttanut negatiivisesti itseeni. Paikalliset kävivät rannalla kyselemässä, että miten ihmeessä voin viihtyä siinä keskipäivän paahteessa, vaikka mulle se ei tuntunut lainkaan pahalta. Myöskään treenatessa tai juostessa kuumuus ei käynyt voimille. Päinvastoin. Ja vaikka päivisin en saanut syötyä oikein mitään energiapitoista, jaksoin silti painaa iltapäivällä treenit satalasissa. Olin oikeastaan todella ylpeä kunnostani, punkero pisti hikeä virtaamaan puroina ja teki sen hymyillen. Ehkä eniten siistiä ikinä!


Illat tosin tankkasin energiaa päivänkin edestä. Jomtien Beachin Night Marketissa oli pilvin pimein ruokakojuja, joista kasata herkkuja. Etenkin smoothiet tekivät allekirjoittaneelle kauppansa, kun ämpärillinen tuoreista hedelmistä, sokerilitkusta ja jäämurskasta veivattua smoothieta maksoi noin kuusikymmentäviisi senttiä euroissa. Hyvänen aika, että muuten maistui! ♥


Alkukankeuksien jälkeen uskaltauduin syömään aina vaan pienempiin ja vaatimattomamman näköisiin paikkoihin. Mitä rohkeammaksi itse kävin, sitä alemmaksi tippui ruoan hinta ja maku taas moninkertaistui. Pidin paikallisesta ruoasta aivan valtavasti!

To be continued..