lauantai 17. helmikuuta 2018

KOnna Goes Thailand 2017 - Osa 5

KONNA GOES THAILAND 2017
• Osa 1
• Osa 2
• Osa 3
• Osa 4

• Osa 5
Osa 6


OSA 5 - Maassa maan tavalla

Olen aina väittänyt, etten välitä matkustelusta lainkaan. Jos on ollut "pakko" päättää mihin reissaisi, niin vastaus on aina ollut Thaimaa. Tiesin maasta ja kulttuurista vähäsen jotain, mutta viikossa ehti tulla pienoinen hoppu ottaa maan tapoja edes pintapuolisesti haltuun. Ihan vaan, koska en missään nimessä halua loukata paikallisia tietämättömyyttäni vain siksi, että en ole vaivautunut perehtymään edes pienesti kohdemaan tapoihin.

Koulumenestykseni olisi aivan eri luokkaa, jos taltioisin oppikirjoista tietoa päähäni yhtä tehokkaasti, kuin parista lainaan saamastani Thaimaata käsittelevästä kirjasta sekä kymmenistä nettisivuista, joilla seikkailin. Sain myös suullisen briiffauksen tärkeimmistä kohdista tuttaviltani. Painoin helvetillisen tiukasti mieleeni esimerkiksi sen, että kuningasta rakastetaan mittaamattoman paljon eikä tätä sovi ikinä loukata. Seteleissä on kuninkaan kuva, joten niitäkin tulee käsitellä kunnioittavasti, eikä siis rutistella hikisenä taskunpohjalle. Ja ettei sormella osoitella.

Vaikka niitä jo kotimaan kamaralla yritettiin minulle opettaa, niin vasta ensimmäisellä taksimatkalla lentokentältä opin tervehtimään ja kiittämään thaiksi. Tietyillä alueilla paikalliset tervehtivät englanniksi, mutta pidin pääni ja sitkeästi tervehdin aina thaiksi - ja se ilahdutti paikallisia aivan joka ikinen kerta. Eikä se nyt niin yllättävää ole, onhan se Suomessakin hauskaa, kun vaikkapa töissä asiakkaaksi tuleva turisti tervehtii suomeksi. Thaimaalaisissa se vaan ehkä näkyi selkeämmin, heillä kun tahtoi hymy ja ilmeet olla herkemmässä kuin räiskyvillä suomalaisilla.

Kokemattomalle suomalaiselle matkaajalle tuntui alkuun epämukavalta paikallisten suorapuheisuus. Asuinrakennukseni edessä illat ja yöt partioinut vartija kysyi saapuessani tai poistuessani joka ikinen kerta esimerkiksi mistä olen tulossa tai mihin menossa, kenen kanssa tai mitä ruokaa ostin. Pääsin aika pian mitäsesullekuuluu?!! -paniikistani yli, kun ymmärsin, että sellainen tapa siellä vaan on. Vastaukseksi ei odotettu mitään syvällistä selontekoa, vaan huikkasin takaisin ihan vaan yhdellä tai kahdella sanalla ja kaveri oli tyytyväinen.

Koin myös ahdistavaksi kieltäytymisen kaupustelijoiden ja taksikuskien kohdalla, kunnes tajusin, että ei se kieltäytyminen ole heille juttu eikä mikään. Kiinnitin huomiota siihen, kuinka valtaosa turisteista ei kiinnittänyt huuteluihin minkäänlaista huomiota, jonka koin epämiellyttäväksi alusta loppuun. Siihen en ehtinyt tottuma. Itse vastailin no thank youta hymyillen sitkeästi jokaiselle palveluitaan tarjonneelle, ja sain vastaukseksi aina kirkastunen, yleensä hyvin yllättyneen, iloisen hymyn ja todella usein siitä aukesi myös pieni keskustelu. Halutiin tietää mistä maasta tulen, mitä tykkään paikallisesta ruoasta ja miten monta kertaa olen Thaimaassa käynyt.

Thaimaalaiset eivät myöskään epäröineet kommentoida ulkonäköäni, mutta heillä oli vain positiivista tai sellaiseksi tulkittavaa sanottavaa. Mutta se oli hauskalla tavalla uutta, koska suomalainen pitää katseensa tiukasti maassa ja avaa suunsa niin hyvästä kuin pahasta vasta kossupaukun jälkeen - ja sitten sitä sanottavaa vasta riittääkin. Satakahdeksankymmentäsenttinen puolikalju tatuoitu amatsoni erottuu joukosta väkisinkin. Sivukaljun, tatuointien ja pituuden lisäksi kyseltiin paljon esimerkiksi jalkojeni mustelmista, jonka jälkeen alkoi aina iloisen kiivas keskustelu thainyrkkeilystä. Myös Thaimaassa sain kuulla kuinka minulla on leveä hymy ja hassu nauru, joka kuulemma tarttuu. En osannut mitään kommentteja ottaa pahalla, kun ne esitettiin aina leveästi hymyillen tai pirteästi nauraen.

Ensimmäisten päivien aikana en meinannu saada thaienglannista mitään selvää. Pitkälle venytetyt sanat ilman R-äännettä olivat tottumattomalle korvalle aikamoinen työmaa. Siihen kuitenkin tottui ja itsekin oppi karsimaan tarpeettomia täytesanoja puheestaan. Mikään englannin kielimatka tämä ei siis tosiaan ollut! Lähdin kuitenkin aina täysillä mukaan paikallisten kanssani aloittamiin keskusteluihin eikä niistä koskaan puuttunut naurua. Leveällä hymyllä ja elekielellä viimeistään päästiin aina maaliin.


Pidin aivan valtavan paljon siitä miten paikalliset olivat sellaisia sopivasti etäisiä, mutta erittäin ystävällisiä. Ymmärtääkseni thaimaalaiseen kulttuuriin ei juurikaan kuulu koskeminen ja sekös omasta tilastaan neuroottisen tarkalle suomalaiselle sopi enemmän kuin hyvin. Wai -tervehdys oli itselleni merkittävästi kättelyä tai halaamista miellyttävämpi tapa tervehtiä. Eikä siitä kohtaamisesta kuitenkaan ystävällistä lämpöä puuttunut, vaikka käsikosketusta ei tullutkaan. Mutta esimerkiksi siellä salilla koutsit tulivat kyllä halaamankin, sen verran vahvasti sukelsin osaksi sitä porukkaa.

Tiedostin vahvasti osani turistina, vierailijana. Uusien paikkojen, ihmisten ja tilanteiden kanssa olin henkisesti leuka rinnassa ja varoin tekemästä mitään typerää. Halusin vähäisen tietoni ja vielä vähäisemmän kokemukseni pohjalta olla mahdollisimman edukseni ja kunnioittaa paikallisia ja heidän tapojaan. Sitä kun sai nähdä ihan riittämiin, että iso osa turisteista ei tosiaan ajatellut näin.

Kuudes ja viimeinen osa tulee pian. ♥


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti