keskiviikko 27. kesäkuuta 2018

Ankeuttajan viittaan vaaleanpunaista pitsiä ja glitteriä

Kevään mittaan hyvä ystäväni on nimittänyt minua ankeuttajaksi. Ja ihan täysin aiheesta. Jos et tiedä mikä on ankeuttaja, niin lainataan tueksi infoa Potterwikistä:

"Koska ankeuttajat ovat sokeita, ne aistivat ja ruokkivat itsensä positiivisilla tunteilla, onnellisuudella ja ihmisten hyvillä muistoilla, pakottaen nämä muistamaan vain pahimmat muistonsa. Ankeuttajien läsnäolo tekee ympäristön ilmastosta kylmän ja pimeän. Vaikutukset riippuvat siitä kuinka monta ankeuttajaa lähettyvillä on."
Ankeuttaja imee ympäristöstään ilon ja kaiken positiivisen. Ankeuttajan lähellä on niin kylmää, että sielusta asti kylmää. Ankeuttaja on tosi paskamainen olento. Olkoonkin, että termi ankeuttaja on lähtöisin Harry Potter -maailmasta, niin täällä meidänkin maailmassa ankeuttajia on. Jokainen tietää varmasti sellaisen ihmisen, jolla on itsellä niin paha olla, ettei yksinkertaisesti kestä toisten hyvää oloa ja hyväntuulisuutta.

Ja minä ankeutin koko kevään. Olen ollut itse niin uupunut, kuormittunut, yksinäinen ja väärällä tavalla kaikkeni antanut, etten ole pystynyt antamaan läheisilleni juuri mitään hyvää. Mutta viime viikkoina olen hiljalleen riisunut ankeuttajan viittaani ja rakkaudella laskostanut sen siististi kaapin perälle odottamaan väistämättä edessä olevia kurjempia aikoja. Jokainen meistä toisinaan pukee sellaisen viitan ylleen. Jokainen meistä on aika ajoin todella perseestä.

On vain osattava tarvittaessa pyytää anteeksi ja antaa valtavasti arvoa niille ihmisille, jotka ovat oman suojeliuksensa turvin jaksaneet olla tukena sysimustan viitan liehuessa oman pään ympärillä tukehduttaen todellisuuden aivan paskaksi. Ja taas Pottereihin perehtymättömille tiedoksi:
"Suojelius (engl. Patronus) on suojeliusloitsulla luotu myönteinen, positivisista tunteista koostuva voima, jonka avulla on mahdollista puolustautua ainakin ankeuttajia ja kalmolaskoksia vastaan."
Haluan olla toiveikas, että olisin ottanut jotain opikseni. Että vaikka aivan varmasti tulen myös alkavana opintovuotena uuvuttamaan itseni jollain tasolla, osaisin käsitellä ankeuttajan viittaani eri tavalla. Ehkä voisin ommella siihen vähän vaaleanpunaista pitsireunaa ja ripotella päälle hieman glitteriä. Ehkä voisin muistaa, että selvisin ensimmäisestäkin kouluvuodesta ja kaikki kääntyi lopulta todella parhain päin ja suoriuduin hienosti. Ennen kaikkea haluaisin seuraavan raskaamman jakson äärellä osata sanoa aikaisemmin, että väsyttää tai tuntuu yksinäiseltä. Että en enää olettaisi läheisteni osaavan lukea ajatuksia, ja sitten pura heihin turhaumaani, kun eivät osaakaan. Tietenkään.

Koska nyt näen sekä maailmassa että elämässäni taas kaikki ne kauniit värit, joita glitteröidyt vaaleanpunaiset lasini vielä kirkastavat entisestään. Toipumisprosessi kevään uupumisesta on edelleen kesken, mutta koko ajan ollaan eheämpiä ja enemmän elossa. ♥

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti