Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on tammikuu, 2019.

Koiran lopettaminen - Mitä ja miten?

Kuva
Ensimmäinen oma koirani lopetettiin viime vuoden loppupuolella ja ajattelin jakaa kokemuksen näin ihan julkisestikin. Koiria (ja lemmikkejä ylipäänsä) taitaa tänä päivänä olla kodeissa enemmän kuin koskaan ennen ja pääsääntöisesti koiran maallinen taival päättyy ennen omistajan kuolemaa, joten on hyvä tietää mihin valmistautua.


Päätös Milloin koiran elämä ei ole enää elämisen arvoista? Jaa a. Turhauttavin kysymys ehkä ikinä, siihen kun ei ole yhden ainutta oikeaa vastausta olemassa. Syyt voivat olla fyysisiä (sairaudet, kivut, jne.) tai psyykkisiä (pelot, aggressio, stressi, jne.) tai niiden yhdistelmiä. Eikä sitä vastausta voi kukaan muu oikeastaan edes antaa, omistajansa tulee tuntea koiransa parhaiten.
Paljon koiraihmisten parissa pyörineenä olen tullut siihen tulokseen, että mielummin liian aikaisin kuin liian myöhään. Jossittelu on kamalaa. Päiviä, viikkoja, kuukausia vaikkapa sairauden kourissa kuihtunut ja riutunut koira tuskin osaa arvostaa omistajansa hyviä tarkoitusperiä yri…

Puhtaalta pöydältä

Kuva
Uusi vuosi, uudet kujeet, uusi blogi.

Vanha blogi on siirretty historiaan kaikkine taakkoineen ja sen löytää, jos nyt välttämättä haluaa etsiä. Ennemmin otan nyt katseen kohti tulevaa, koska elämä on nyt enemmän erilaista kuin koskaan ennen, enkä halua siihen repiä menneisyyden roskia mukaani. ♥