maanantai 4. maaliskuuta 2019

Helmikuun TOP9

No minkälainen oli helmikuu?
Eipä juuri muistikuvia. Koko kuukausi meni työharjoittelussa. Aika monelle tekisi muuten ihan hirmu hyvää viettää hetki hoitotyön parissa. Esimerkiksi nähdä läheltä mihin johtaa valinta alkoholin liukastamasta tiestä. Tai mitä pelkoja ja ajatuksia vammautuminen tai sairaus tuovat tullessaan, kun et ole saanut itse vaikuttaa kohtaloosi mitenkään. Mikä tekee toisesta katkeran ja toisesta sinnikkäästi kaikin voimin itseään kuntouttavan?
Nähdä, miten omaiset seuraavat vierestä läheisensä hiipumista kohti kuolemaa. Miten yhdellä ajatus on häikäisevän kirkas, mutta keho kuihtuu pois ja toisella fysiikka pelaa, mutta pää ei ole enää millään tasolla tämän maailman menossa mukana.
Nähdä, mitä on kuolema. Olla kuollut. Se näyttää rauhalliselta. Kuolema on painava ja kylmä, mutta ei pelottava.
Mutta se pistää ajattelemaan. Se pistää ajattelemaan, että muistanhan itse varmasti elää nyt, kun siihen on mahdollisuus?
Kuten sanottua, tekisi monelle hyvää nähdä se elämän kääntöpuoli. Joku tappaa itseään viinalla, toinen työnteolla, kolmas huonolla ravitsemuksella ja neljäs stressillä. Kuka asettaa rahan tahkoamisen kaiken yläpuolelle ja kuka talloo jalkohinsa todellisen itsensä mukaan lukien kaikki ja kaiken saadakseen edes pienen hetken parrasvaloissa.
Kukin tyylillään, loppu meillä kaikilla on sama. Jeesustelemaan en ala, vaikka pääsenkin aitiopaikalta seuraamaan elämän arvaamattomuutta, en lopeta tyhjänpäiväisistä asioista kiukuttelua tai ole pakkopositiivinen, kun vituttaa niin, ettei veri kierrä päässä. Se on elämää eikä väistämätön kuolema edellytä meistä kenestäkään pyhimysyä.
Mutta jotain pientä se tekee väistämättä silti. Työpäivän jälkeen sitä pienen hetken muistaa arvostaa jo ennestään korkealle arvottamiaan asioita hieman vieläkin enemmän.
Että olen terve ja pystyvä. Että on keho joka toimii, pää joka ohjaa ja sydän josta riittää hyvyyttä myös muille annettavaksi.
Ja että saan rakastaa ja olla rakastettu. Helmikuussa rakastin taas vähän enemmän ja syvemmin. Käsittämätöntä, miten onnellinen ja onnekas voikaan ihminen olla. 🖤

Ainii ja sit mä tappelin, otin monta selfietä ja olin murjottavana.


2 kommenttia:

  1. Kiitos kun kerroit tästä blogistasi silloin yöllä töissä. Sä todellakin osaat kirjoittaa, teksti on mukavan luettavaa. Jään seurailemaan ��

    VastaaPoista